Weekly Building: Helsingin kaupunginteatteri

Nyt katsotaan kaupunkia arkkitehtien silmin. Tunnetut arkkitehdit paljastavat ihailunsa kohteet ja kertovat Weeklylle sellaisista rakennuksista, jotka ovat tehneet heihin vaikutuksen. Helsingin kaupunginteatteri eli Timo Penttilän suunnittelema veistoksellinen rakennus on aikansa helmi. Pauno Narjus LPR-arkkitehdeistä kertoo, että peruskorjaus muistutti paikoin salapoliisityötä.

Mikä tekee Helsingin kaupunginteatterista erityisen?

Se on hyvin arvostettu rakennus, ja tuon ajan teattereista ja Penttilän rakennuksista hienoin. 1960-lukua ajatellaan rationaalisena ja suoraviivaisena aikakautena, mutta tämä on hyvin monimuotoinen. On veistoksellisia, viistopintaisia muotoja. Rakennus myötäilee ympäröivän maaston muotoa ja kääntää selkänsä Kallion kaupunginosan suuntaan sekä avautuu kohti vesinäkökalaa. Julkinen ja henkilökunnan puoli on erotettu selkeästi toisistaan. Toiminnallisesti teatteri näyttämöineen ja verstaineen on kestänyt hyvin aikaa. Alkuperäisten piirustusten määrä oli valtava, jokainen yksityiskohtakohta on tutkittu tarkkaan. Vaikka rakennus on monimuotoinen, täällä toistuu yksi ja sama suunta muottilaudoituspinnoista mattosaumoihin ja jopa alkuperäisiin parkkipaikkoihin.

Millainen toimeksianto peruskorjauksen suunnittelu oli?

Hyvin tyypillinen. Peruskorjaustarve lähtee yleensä liikkeelle talotekniikasta, joka alkaa reistailla. Suunnittelu- ja toteutushankaluudetkin liittyvät yleensä talotekniikkaan: on haastavaa löytää reittejä ja paikkoja, johon tekniset järjestelmät saa kätkettyä. Arkkitehdillä on pääsuunnitteluvastuu tästä rakenteiden, arkkitehtuurin ja talotekniikan yhteensovittamisesta. Niissä kohdissa, missä muutokset eivät näy, on onnistuttu. Helsingin kaupunginteatterin ominaispiirre ovat arkkitehtonisesti hyvin puhtaat sisäkäytävät, joita dominoivat matalat, paikallaan valetut, muottilautakuvioiset alakatot. Ongelmana oli, miten asbestipintaiset IV-kanavat saadaan vaihdettua suojellun, holvista ripustetun alakaton yläpuolelta. 60-luvun rakennuksissa on yleensäkin hyvin monimutkaisia betonivalurakenteita. Ne ovat olleet erittäin vaativia muottitöitä aikoinaan, ei voi kuin kunnioittaa.

Millaiset reunaehdot työssä oli?

Suojelukaava räätälöitiin erikseen peruskorjausta varten ja se oli poikkeuksellisen yksityiskohtainen. Suojelumääräykset ulottuivat aina lämpiön valaisimiin ja pukuhuoneiden kaappeihin saakka. Peruskorjauksessa oma aiheensa on esteettömyys. Täällä sitä pohdittiin yhteistyössä esteettömyysasiamiehen (Pirjo Tujulan) kanssa, eikä pelkästään liikuntarajoitteisuuden kannalta, vaan myös näkö- ja kuulovammaisille etsittiin ratkaisuja. Esimerkiksi lattialle asennettuja messinkilistoja pystyy seuraamaan kepin kanssa. Esteettömyys huomioitiin myös karttaopasteissa, jotka toteutettiin haptisina, tunnusteltavina pohjapiirroksina. (Nämä suunniteltiin itse asiassa yhteistyössä entisen näkövammaisten keskusliiton arkkitehdin, nykyisen rakennustarkastajan Hanna-Leena Rissasen kanssa)

Kuinka materiaalit ja yksityiskohdat uusittiin?

Kaikki suojelualueiden pintakäsittelyt käytiin läpi yhteistyössä Kaupunginmuseon (Mikko Lindqvistin) kanssa. Selvitimme, millaisia materiaalit ovat alun perin olleet. Välillä työ muistuttaa salapoliisityötä. Soitin aiemmin suunnittelussa mukana olleille arkkitehdeille, joista yksi muisti pienen salin verhoilun olleen musta ja toinen punainen. Lopulta Arkkitehtuurimuseon mapista löytyi peukalonpään kokoinen kankaanpala tuolien siniruskeaa verhoilua. Oma lukunsa olivat paikoin rikkoutuneet julkisivulaatat. Monien vaiheiden jälkeen löytyi keraamikko, joka tunnisti alkuperäisen laattapiirustuksen allekirjoituksen. Ne suunnitelleen Otfried Blumchenin avulla teimme materiaali- ja mallitutkimusta. Uudet laatat valmistettiin Pentikin tehtaalla.

Kuinka rakennuksen julkisivu muuttui?

Julkisivut eivät oikeastaan muuttuneet lainkaan, vaikka rakennukseen tehtiin pari pientä laajennusta. Julkisivuvalaistusta laajennettiin niin, että se ulottuu mataliin siipiin asti. Valaistussuunnittelijan kanssa tutkittiin tarkkaan valon suuntaa. Julkisivulaatta on reliefimäinen, joten valoa ei haluttu tulemaan suoraan kohti vaan vinosti, jotta pinnan väreily tulee näkyviin. Sopivaa kulmaa piti testata: jos valo tulee liian läheltä, se on liian voimakas ja virheet korostuvat. Koska oli kesä, valaistussuunnittelu piti tehdä yöllä. Täällä on siis kukuttu ja katsottu, miltä valot näyttävät.

Mikä on lempikohtasi kaupunginteatterissa?

Lämpiön tilasarja on hieno; kuinka se polveilee ja myötäilee maaston muotoa. Julkisivun lasijärjestelmät on pursotettu pronssista erikoistyönä, ja kaikki lämpiön materiaalit ovat kauniita. Tiikkiseinät ovat säilyneet yllättävän hyvässä kunnossa. Rimaelementit vain irrotettiin ja taakse asennettiin uudet kankaat ja vaimennukset. Patinoituminen on asia, jota mietin peruskorjaustöitä paljon tehneenä itsekin materiaalia valitessa: miten materiaali kestää ja minkälainen se mahtaa olla viidenkymmenen vuoden päästä.

Mitä rakennusta ihailet ja miksi?

Opiskeluaikana tuli tutustuttua vastavalmistuneeseen Myyrmäen kirkkoon, jonka on suunnitellut akateemikko Juha Leiviskä. Kirkko edustaa Leiviskälle tyypillistä levyarkkitehtuuria. Kapea rakennus on sijoitettu muurimaisena radan vierelle säästäen näin tontin puistomaisena. Hienointa rakennuksessa on valon siivilöityminen levyjen ja kattopalkkien väleistä, jolloin se muodostaa vaihtuvaa valo-varjo-grafiikkaa valkoiselle taustamuurille. Vaikutelmaa täydentävät Kirsi Nyrhisen läpikuultavat tekstiiliteokset sekä vapaamuotoisesti sommitellut riippuvalaisimet. Kuten Helsingin kaupunginteatterissa, täälläkin pääsali on leveä, eikä kovin syvä, mikä mahdollistaa intiimin tunnelman alttarin läheisyydessä. Toivottavasti rakennus saadaan kunnostettua alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.