Seikkailua ohikiitäneessä elämässä ja kadonneissa puutarhoissa
Nykyhetken pienentyneessä elämänpiirissä voi muistella hetkiä ja aistielämyksiä, valoa, tuoksua ja ohikiitäneitä asioita. Ne voivat muodostua uudeksi inspiraatioksi. Erinomainen tapa kääntää katse hetkeksi pois päivänpolttavista otsikoista on historia ja elämäkerrat.
Historiassa seikkailussa on se hyvä puoli, että se pistää kummasti nykyhetken mittasuhteisiin. Tällä viikolla Weeklyn radio-ohjelmassa matkustetaan kauas historiaan Kansallismuseon Jouni Kuurnen kanssa. Kuurne on suomalaisen kartanoelämän asiantuntija ja tuntee myös aateliston elämän. Keskustelussa keskitytään erityisesti 1700-1800 -lukuihin, kun Suomi oli vielä Österland, Ruotsin itäinen maakunta. Silloin elettiin paikallista yhteisöjen elämää, mutta myös hyvin kosmopoliittista elämää osana Euroopan aatelia. Ihmisten identiteettiä muokkasi valtion rajojen sijaan sääty. Päivi Häikiö ja Anni Korkman keskustelevat myös kartanoista, puutarhoista ja oudoista esineistä, jotka kuvastavat sitä, mikä tekee ihmisestä ihmisen: turhuus.
Puutarhoissa viihdytään myös taiteilija Maiju Salmenkiven seurassa. Pierre Bonnardin puutarhamaalaukset olivat yksi Overlook-näyttelyn inspiraatioista. Puut, jotka osittain kietoutuivat kiemuraisiin pilviin tai ilmavirtoihin. Kiemurtelevat, pilvi- tai ilmavirtamaiset pyörteet toistuvat monissa Salmenkiven maalauksissa. Näyttely Helsinki Contemporaryssa pureutui muistoihin, muistamiseen ja ajan kulumiseen. “Maalauksiin tulee aina aika paljon sellaista tajunnanvirtaa ja käsittelemättömiä asioita jostain kohtaa elämää. Menneestä, tästä hetkestä, tulevista toiveista ja huolista,” kerrottiin näyttelytekstissä.
Helsinki Design Weekly torstaisin Radio Helsingillä klo 12 ja uusintana lauantaisin klo 9. Kuuntele haastattelu taajuudelta 89,7 MHz tai podcastina Radio Helsingin -sivuilta, podcast-appeista ja Spotifysta. Ohjelman mahdollistavat Designmuseo ja Kämp Galleria.