Vuoden 2017 Kaj Franck -muotoilupalkinto vaatesuunnittelija Anna Ruohoselle
Kansainvälisesti menestynyt muotisuunnittelija Anna Ruohonen on voittanut arvostetun suomalaisen Kaj Franck -muotoilupalkinnon.
Anna Ruohoselle on myönnetty Design Forum Finlandin vuosittain jakama Kaj Franck -muotoilupalkinto. Palkintoa on jaettu vuodesta 1992 lähtien, ja se on yksi arvostetuimpia alan palkintoja Suomessa. Palkinnon myöntämisestä päättää palkintolautakunta.
“Palkinnon on saanut vuosien varrella suuret suomalaiset suunnittelijat. Tuntuu aivan uskomattomalta olla siinä nimilistassa mukana”, Ruohonen sanoo.
Muotisuunnittelija työskentelee nykyään Pariisissa ja luotsaa nimeään kantavaa vaatemerkkiä. Oman mallistonsa lisäksi Ruohonen on työskennellyt useissa designprojekteissa, joissa hän on muun muassa suunnitellut koruja Aarikalle, kankaita ja printtejä useille kangasyrityksille ja pukuja teatteri- ja elokuvaprojekteihin Ranskassa.
Kaj Franck -muotoilupalkinto myönnetään muotoilijalle tai työryhmälle, joka on uutta luovalla tavalla suunnitellut korkeatasoisia teollisesti valmistettuja tuotteita. Ansiona pidetään sitä, että palkittava toimii aktiivisesti taideteollisuuden alueella ja on suunnitellut myös uniikkeja töitä. Myöntämisen perusteena on tekijän koko suunnittelutyö ja se voidaan myöntää suomalaiselle tai Suomessa asuvalle muotoilijalle tai muotoilijaryhmälle.
Ruohosen uralle tulee tänä syksynä täyteen 20 vuotta. Se on ollut hänen mukaansa ollut täynnä sattumia, onnenkantamoisia ja hienoja kohtaamisia.
“Matkalle sisältyy valtavasti työtä, paljon tuskaa ja kyyneleitä sekä ylä- ja alamäkiä. Suunnaton, intohimoinen palo luovuuteen ja tekemiseen on aina ajanut minua eteenpäin”, kertoo Ruohonen.
Pohjoismaista minimalismia yhdistettynä ranskalaiseen eleganssiin
Muotoilupalkinnon tarkoituksena on tuoda esille Kaj Franckin tuotannon keskeisiä periaatteita toimivasta, kauniista ja tarkoituksenmukaisesta arjen esineistöstä. Ruohosen mukaan hänen tuotteissaan pohjoismainen minimalismi yhdistyy ranskalaiseen eleganssiin.
“Yli 20 vuotta Pariisissa on muokannut tekemisiäni, mutta minimalismi on hyvin syvään juurtunutta. Olen pohjimmiltani kuitenkin suomalainen suunnittelija”, Ruohonen sanoo.
Kaj Franck -palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja siihen kuuluvat lisäksi Tapio Junnon suunnittelema Kaj Franck -mitali ja palkintonäyttely Design Forum Finlandin tiloissa. Palkintonäyttelyssä Ruohonen pyrkii tuomaan esille tapaansa ajatella, suunnitella ja tehdä. Näyttely koostuu kahdesta osasta.
“Tuon näyttelyyn ateljeeni Pariisista, sillä se on olennainen osa työskentelyäni. Toisen osan teemana on väripalettini, joka on hyvin henkilökohtainen”, kertoo Ruohonen.
Ruohonen nimeää tärkeäksi osaksi näyttelyään myös tekstin, joka kertoo paitsi hänen urastaan, mutta myös ajatuksistaan ja hänen suunnitteluaan ohjaavista arvoista. Ruohosen tavoite on tuoda kauneutta arkeen eettisesti tuotetuilla, istuvilla ja laadukkailla tuotteilla.