Weekly Mix: Iina Kettunen

Field Dayn perustaja, muotoilija Iina Kettunen kuuntelee musiikkia vain tarkkaan valittuina hetkinä, kuten suunnitellessaan. Lempikappaleitaan hän kuuntelee lujaa.

Mitä kuuluu?

Hyvää! Kiireistä on ollut. Meillä oli Field Dayn myymälässä joulukauppa, joka oli ihanan vilkas ja onnistui ensimmäiseksi tällaiseksi projektiksi tosi hyvin. Mukana oli läheisimpiä ystäväyrittäjiä: opiskelukaverini Saana ja Olli, siskoni vaatemerkki Month of Sundays, kuvataiteilija Maija Fredrika sekä graafinen suunnittelija Tomi Leppänen yhteistyömallistollaan turkulaisen PUF Design Marketin kanssa. Tomi on tehnyt myös Field Dayn graafisen ilmeen. Olin pitkään halunnut tehdä yhteisen projektin ystävien kanssa, kun monet ovat samalla alalla.

Field Day valmistaa muun muassa kamerahihnoja nahasta. Miksi nahka?

Opiskelin tekstiilisuunnittelua Turussa muotoilun koulutusohjelmassa, mutta printti ja kudonta eivät olleet minulle niitä omimpia juttuja. Huomasin, että olen tosi kolmiulotteinen, ja minun oli vaikea tehdä vain kaksiulotteista. Kudonta ei myöskään ollut parikymppisestä hirveän kiehtovaa, vaikka nykyään tekeekin mieli mennä kutomaan mattoja. Lähdin Unkariin opiskelijavaihtoon, ja siellä sai valita todella vapaasti, mitä halusi opiskella. Nahka-asusteiden suunnittelu vei mennessään. Olen kuullut, että isänäitini oli vähän samanlainen, kiinnostunut kengistä ja laukuista. Haluaisin ajatella, että kiinnostus tulee perimästäkin.

Mielenkiintoisin asia, jonka olet tehnyt nahasta?

Kun opiskelin Budapestissä, tein Kuutio-nimisen pienen naisten laukun. Se oli ensimmäinen suunnittelemani ja toteuttamani nahkainen esine. Olin hirveän kiinnostunut illuusiosta, ja se onnistui hyvin: laukku on litteä mutta näyttää kuutiolta. Siitä tuli tunne, että jes, tästä materiaalista saan tehtyä mitä itse haluan ja toivon. Tein laukkua pienen sarjan, ja niitä on jonkin verran lähipiirissä esimerkiksi omalla ja puolison äidillä. Field Dayn kamerahihnat saivat alkunsa puolisolleni, valokuvaaja Unto Rautiolle suunnittelemastani ja valmistamastani kamerahihnasta, josta innostuneena suunnittelin myöhemmin kokonaisen kamerahihnamalliston.

Millainen vuosi 2017 oli Field Daylle?

Aika tapahtumarikas. Olemme suunnitelleet Unton kanssa jopa pientä valokuvaproggista, jossa käymme vuotta läpi. Henkilökohtaisessa elämässäni vuosi oli vähän surullinen, mutta työn kannalta se toi uuden työhuoneen ja tarpeen kehittää Field Daytä. Olen aloittanut yrityksen luontaisesti ja ajatellut, että kasvan itsekin yrittäjänä sen mukana. Viime vuonna tuli fiilis, että pitää laittaa vähän vauhtia rattaisiin. Liiketilan lisäksi uutta oli Anna Pirkolan ja Joel Sipilän kanssa suunniteltu Uoma-tuoli. Se sai minut huomaamaan, että haluan suunnitella tuotteita myös Field Dayn ulkopuolella. Aiemmin olen suunnitellut yhteistyönä muun muassa Note-lehtitelineen Hakolalle. Vuosi toi määrätietoisuutta. Tiedän nyt hiukan selkeämmin, mitä haluan tehdä.

Mitä siis toivot alkaneelta vuodelta?

Paljon töitä ainakin! Haluan saada Field Dayn toimimaan niin, että minulla on enemmän aikaa suunnitteluun. Teen mieluusti itsekin edelleen tuotteita, mutta haluan saada tuotannon toimimaan paremmin. Jotta voin satsata kansainväliseen verkkokauppaan, minun pitää olla varma, että tuotteita riittää. Tulossa on myös muutamia yhteistyökuvioita, joita odotan innolla. Olisi ihanaa, että olisi enemmän vapaa-aikaa, mutta toisaalta nautin suunnattomasti siitä, mitä teen. Olisi mukava päästä johonkin matkalle, mutta olemme Unton kanssa aika ex tempore -ihmisiä, ja usein hommia tulee otettua vähän liikaakin. Olisi hyvä vähän rauhoittaakin sitä puolta. Marokkoa olemme suunnitelleet, ehkä pääsemme pian lähtemään sinne.

Mikä on paras koskaan tekemäsi uudenvuodenlupaus?

En muista! En itse asiassa varmaankaan hirveästi tee niitä.

Ketä ihailet?

Olen seurannut muotoilija Pasi Kärkkäisen töitä muun muassa Samujille ja ihailen niitä valtavasti. Hänen töissään on hienoa vähäeleisyyttä; hänellä on taito upeisiin muotoihin ja hän tekee pienillä asioilla tosi kauniita juttuja. Kärkkäisestä myös huokuu ystävällisyys. Se on ihana piirre tällä alalla, joka on jossain mielessä vähän kovakin.

Mitä isovanhempiesi taitoa kadehdit?

Äidinäitini oli valtavan tekevä: hän on yhdeksänlapsisen perheen äiti ja tehnyt kolmea työtä samaan aikaan. Kadehdin hänen toimeliaisuuttaan, ystävällisyyttään ja sitä, että on kasvattanut sellaisen lapsikatraan hienosti. Samoin ihailen hänen suoruuttaan. Ehkä on ollut pakkokin olla suora sellaisessa tilanteessa.

Millaisia aamurutiineja sinulla on ennen työskentelyn aloittamista?

Avaan läppärin melkein heti, kun herään. Kotona minulle on tosi tarkkaa, että pitää olla hiljaista. En pysty pitämään päällä esimerkiksi radiota tai telkkaria. Olen aika huono aamuihminen. Teinivuosinani murahtelin perheelleni toivottamatta edes hyvää huomenta, mutta olen petrannut vanhemmiten sitä paljon. Perhe tietää jo, että minun kanssani pitää olla vähän varovainen aamuisin.

Kuunteletko työskennellessäsi musiikkia?

Työhuoneella kuuntelemme Unton kanssa yleensä taustalla radiota, mutta minulle on aina ollut haasteellista keskittyä. On ihanaa, että on tuttu ihminen, jolle voi sanoa, että voitaisiinko laittaa radio kiinni. Työskennellessä ainoa hetki, jolloin voin kuunnella musiikkia, on suunnittelu. Silloin kuuntelen mieluusti lemppareitani, ja radio vaihtuu Spotifyyn. Suunnitellessa tunnelman luominen on tärkeää, ja musiikki on yksi asia, josta se tulee helposti. Saatan myös katsella kuvia, joissa on jokin tietynlainen tunnelma, jonka haluaisin saavuttaa. Musiikkivalinnat vaihtelevat fiiliksen mukaan, mutta jotain menevää ja iloista musiikki usein on. Meillä on Unton kanssa jo vähän vitsikin, että jos hän kuuntelee jotain melankolista, pyydän häntä laittamaan iloisempaa.

Mitä musiikki sinulle merkitsee?

Isäni on kuunnellut aina tosi paljon musiikkia ja vinkkailee usein musajutuista. Meillä Unto on yleensä se, joka laittaa musiikkia soimaan. Olen luonteeltani tosi herkkä, ja äänet ovat haastavia. Käyn koiran kanssa paljon lenkillä esimerkiksi Seurasaaressa ja minulle meren äänet ovat se juttu. Mutta kun kuuntelen musiikkia omasta halustani, kuuntelen kyllä kovaa. Musiikki tuo valtavasti muistoja. Olen esimerkiksi lumilautaillut nuorempana paljon, ja kun kuulee tietyn biisin, se linkittyy nopeasti niihin aikoihin. Sama tunne tuli vastikään irtokarkeista Roobertin herkussa. Miten paljon niihin liittyykään muistoja – kuinka vaikka nuorena kävi uimahallista ostamassa jotain tiettyjä karkkeja. Kuuntelen musiikkia paljon hyvin pinnallisestikin, mutta toisaalta reagoin vahvasti kuulemaani. Jokin ilta, kun olin myöhään illalla yksin työhuoneella, radiosta tuli melankolista musiikkia, joka toi mieleeni alkuvuoden menetykset. Piti heti vaihtaa iloisempaan.

Millaisen soittolistan saamme kuulla?

Valitsin monet soittolistan biiseistä niiden tuomien muistijälkien mukaan. Esimerkiksi Ready 2 Wear ja Sonnet liittyvät lumilautailuvuosiin. Mutta on mukana muitakin, yksinkertaisesti hyviä kappaleita. Magenta Skycoden muistan löytäneeni vasta Flow-festivaaleilla vuonna 2011. Tuolloin bändi soitti täydessä auringonpaisteessa, ja sää sopi mielestäni täydellisesti siihen hetkeen. Jack Savoretti on isäni vinkki, ja I Need a Dollar on yhden suosikkisarjoistani, How to Make it in American, tunnusmusiikki.