Nomen Nescio on minimalistisuuden manifesti
Sukupuolineutraaliutta suunnittelussa korostava Nomen Nescio -merkki syntyi viisi vuotta sitten, kun pariskunta Niina ja Timo Leskelä päättivät työskennellä yhdessä. Nyt maailman muotilehtien ikoni Vogue ennustaa unisex-pukeutumisesta tulevaisuuden muoti-ilmiötä.
Nomen Nescio on minimalistisuuden manifesti. Kaikkea voi olla vähemmän kun se mitä on, on parempaa.
– Minimalismi on meille estetiikan laajempi olomuoto. Olemme hitaita muotimaailman rytmiin ja slow fashion on meille se oikea tekemisen tapa. Osa mallistostamme on pysyvää. Tuotteita päivitetään tarpeen mukaan, kun löytyy vaikka se vielä parempi kangas tai vetoketju, kertoo Timo Leskelä.
Nomen Nescion kaikki vaatteet ovat mustia. Musta on tilaa antava, yhtä aikaa vaatimaton ja itsevarma. Musta myös toimii aina ja kaikkialla.
– Malliston suunnittelu lähtee liikkeelle vapauden, ilon ja rauhan tavoittelusta. Pyrimme saamaan jokaiseen vaatteeseen veistoksellisuutta tekstiilin asettamissa raameissa. Se tehdään kaavoittamalla, leikkauksilla ja mittasuhteilla pelaamalla. Minimalistisessa suunnittelussa hahmo korostuu ja materiaalien, sekä detaljien painoarvo kasvaa, selittää Niina Leskelä.
Niina ja Timo Leskelälle Nomen Nescio on taiteellinen ja kaupallinen. Varma, ehdoton, nöyrä ja vahvasti omanlaisensa.
– Nomen Nescio heijastaa omia arvojamme ja asenteitamme. Teemme sitä, mihin uskomme ilman kompromisseja tai myönnytyksiä. Meille maailma on selkeämpi keskittyessämme näennäisen yksinkertaiseen muotoiluun. Toivomme sen välittyvän pukeutujalle vaivattomuuden ja itsestään selvyyden tunteena, selittää Timo Leskelä.
Sukupuolineutraaliudella on estetiikan lisäksi Nomen Nesciolle syvempi merkitys. Se on yrittäjäpariskunnalle sukupuolten välistä tasa-arvoa ja konservatiivisten valta-asetelmien romuttamista.
– Meille on luontevaa tehdä vaatteita, joissa ei ole ulkoisia, sisäänrakennettuja tai päälle liimattuja sukupuoleen viittaavia elementtejä. Teemme vaatteita ensisijaisesti ihmisille, joita miellyttää pelkistetty tyyli, sekä laadukkaat tuotteet, sanoo Niina Leskelä.
Nimi Nomen Nescio on latinaa, ja se tarkoittaa en tiedä nimeä. Niina ja Timo Leskelä ovat tietoisesti halunneet edustaa brändiään piilossa ja pitkään kasvottomasti.
– Suunnittelemissamme tuotteissa ei ole kyse meistä, vaan vaatteista, jotka muokkautuvat käyttäjän tarpeisiin. Tuotteemme ovat hyvin anonyymeja. Emme koskaan laita logoja näkyviin tuotteisiin tai mitään, joka huutaisi nimeämme. Nomen Nescion vaate ei muuta käyttäjää, vaan vahvistaa käyttäjän omaa persoonallisuutta, kertoo Timo Leskelä.
Nomen Nescio edusti Suomea kahdeksan muun suomalaisen vaatemerkin kanssa Firenzen Pitti Uomo -messuilla tammikuussa. Mitä tapahtumasta jäi käteen?
– Pittistä saimme hyvää pressiä. Aiemmin meistä ei ole juurikaan kirjoitettu Suomessa. Erityisesti tapahtumasta jäi mieleen keskustelu Suzy Menkesin kanssa, sekä hänen Vogueen laatimansa artikkeli, jossa Menkes nosti Nomen Nescion esimerkiksi sukupuolineutraalin muodin noususta. Artikkelin todellinen merkitys avautui meille, kun tärkeä sisäänostajamme viestitti, “When Suzy says yes, it’s “officially recognized” for rest of the industry!”, kertoo Niina Leskelä.
Pittin jälkeen Nomen Nescion mallistoa esiteltiin Pariisissa, jossa Nomen Nescion on ollut esillä miesten muotiviikoilla jo muutaman vuoden ajan. Niina ja Timo Leskelän suunnittelemia vaatteita myydään Suomen lisäksi Saksassa, Sveitsissä, Englannissa, Espanjassa, Hong Kongissa, Japanissa ja Saudi-Arabiassa. Skandinaavisen muotokielen, muotoilun ja arkkitehtuurin vaikutukset näkyvät Nomen Nescion tuotteissa. Miten suomalaisuus näkyy Nomen Nesciossa?
– Pimeys ja kylmyys ovat hyviä syitä pysyä sisällä ja vetäytyä kellariin työmoodiin. YK:n tuoreen raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Ehkä se on se onnellisuus, missä suomalaisuutemme näkyy kirkkaimmin, miettii Niina Leskelä.