Urbaanin puutarhurin tunnustuksia

Viljelyspalsta-alueet ovat kaikille avoimia hyvinvointikeitaita ripoteltuna ympäri Helsinkiä. Muotoiluhistorioitsija Kaisu Savola kertoo elämästään palstaviljelijänä. 

Minulla tai perheelläni ei ole omaa taloa, pihaa, mökkiä tai autoa, mutta silti minä ja äitini olemme puutarhureita ja maanviljelijöitä. Huhtikuusta syyskuun loppuun vietämme joka sunnuntain viljelyspalstallamme Haagassa, jota äitini on vuokrannut Hyötykasviyhdistykseltä jo 20 vuotta.

Kun tapaamme aamulla, äiti on keittänyt kahvin termokseen. Palstalle saapuessamme tarkastamme tilukset: “Kato miten paljon purjot on kasvanu!”, “Ihan mieletön tää idän unikko!”, “Voi itku, täällä on myyrän kolo!”, “Hyi miten isoja voikukkia!”. Sitten alkaa kova työnteko, joka minun kohdallani tarkoittaa rikkaruohojen raivokasta kiskomista, ja äitini kohdalla palstanaapurien kanssa jutustelua. Lopuksi kerätään päivän sato, joka vaihtelee ajankohdasta riippuen. Alkukesästä raparperia, sitten ensimmäiset perunat, salaattia ja yrttejä. Kesäkurpitsaa, kurkkuja, lehtikaalia, marjoja. Punajuuria, palsternakkaa, purjoa. 

Epäonnistumisilta ei voi välttyä: viime kesänä myyrät kävivät järsimässä punajuuria ja varastivat kaikki puikulaperunat. Linnut noukkivat versomaan laitetut herneet maasta. 22-kiloiseksi kasvanut kurpitsa, jonka kuljetusta varten piti soittaa eno autoineen hätiin, maistui todella pahalta ja loppujen lopuksi homehtui jääkaapissa. Epäonnistumisten vastapainoksi havahdun monena kesäiltana siihen, että kaikki lautasellani on itse kasvatettua. 

Viljelyspalstat eroavat mökillisistä siirtolapuutarha-alueista monella tapaa. Niillä on paitsi erilainen historia, myös erilaiset käyttötarkoitukset ja -säännöt. Nykyään siirtolapuutarhamökin hankkiminen vaatii huomattavan omaisuuden, vaikka alkuperäisenä tarkoituksena oli tarjota kaupungin työläisille virkistystä ja mahdollisuus viljellä ruokaa omiin tarpeisiin. Viljelyksillä olikin suuri rooli perheiden ruokkimisessa pula-aikoina, myös silloin kun Helsingin ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1918 Ruskeasuolle. Tämän hetken puutarhavillitystä seuratessani mietin usein, että siitä mikä ennen oli elämän edellytys, on tullut ylellisyyttä johon harvalla on mahdollisuus. 

Siksi arvostan erityisesti viljelyspalstoja, jotka ovat oikeastaan pelkistettyjä, ja lähes ilmaisia, versioita siirtolapuutarhoista. Helsingin kaupungilla on noin 40 viljelyspalsta-aluetta, joita eri yhdistykset vuokraavat kaupunkilaisille. Alueita on ympäri kaupunkia Vuosaaresta Taliin ja Siltamäestä Lapinlahteen. Palstojen ansiosta puutarhanhoidon ja viljelyn aloittamiseen ei tarvitse kymmeniä tuhansia euroja tai talonhoitovastuuta. 

Parasta palstoissa on kuitenkin se, että ne ovat avointa kaupunkitilaa, mikä tarkoittaa sitä, että palstojen kukkaloistosta voi nauttia kuka tahansa. Viljelyspalstat ovatkin ennen kaikkea sosiaalisia paikkoja, joissa muusta kaupunkiympäristöstä poiketen kaupunkilaisten välille syntyy kohtaamisia aivan kuin itsestään. Palstat ovat ainutlaatuisia urbaaneja tiloja, joka tuo ihmiset yhteen todistamaan luonnon ihmeitä. Niiden sisällyttäminen kaupunkisuunnitteluun on kaupunkilaisten hyvinvointia kasvattava ympäristöteko. 

Vinkkejä palstojen ihasteluun

Annala

• Yksi Helsingin tunnetuimmista viljelyspalstoista Arabiassa. Palstojen lisäksi paikalla on Hyötykasviyhdistyksen käytössä oleva upea Annalan huvila, jonka puutarhaa yhdistys hoitaa.

Haaga

• Kaupungin ehkä parhaiten hoidetut palstat löytyvät täältä. Hiekkakäytävät ovat leveitä ja tasaisia pyörätuolin tai lastenvaunujen kanssa kulkemista ajatellen. Bonuksena vieressä uskomaton Alppiruusutarha, jonka loisto on parhaimmillaan kesäkuussa. 

Uutela

• Upealla sijainnilla meren läheisyydessä Uutelassa on suloisia ja hieman villiintyneitä palstoja.

Lapinlahti

• Näillä palstoilla on kaupungin mielenkiintoisin historia: ne on perustettu Lapinlahden sairaalan vanhalle viljelymaalle, jossa puutarhanhoitoa ja viljelyä käytettiin psykiatriapotilaiden hoidossa. 

Tietoa palstan vuokraamisesta.

Kirjoittaja on muotoiluhistorioitsija ja amatööriviljelijä, joka kirjoittaa väitöskirjaa sosiaalisista ja poliittisista ideologioista suomalaisessa muotoilussa. Juttu on osa sarjaa, jossa suunnittelijat kertovat heille rakkaista helsinkiläisistä ratkaisuista. Jutut julkaistaan Helsinki Design Weeklyn lisäksi MyHelsinki.fi:ssä.