Arkkitehdin henkireikä

Arkkitehti Putte Huima löytää tärkeimmän paikkansa Helsingissä sieltä, missä arkkitehtien kädenjälki ei näy. Näkemyksellinen suunnittelu yli sata vuotta sitten on nykytutkimuksessa todettu oikeaksi ratkaisuksi. 

Minulle merkityksellisin ympäristö Helsingissä löytyy kohteesta, joka rakentuu luonnonmukaisista materiaaleista. Kohde on hiilinielu, jossa elää ja toimii päivittäin arviolta noin 7 miljardia paljaalla silmällä nähtävää asukasta. Kyseessä on moniammatillisen työryhmän poikkeuksellisen pitkän ja aktiivisen suunnitteluprosessin tulos. Keskuspuisto on rakkainta Helsinkiäni.

Olen piirtänyt rakennuksia työkseni, mutta löydän vaikuttavimman kaupunkitilani sieltä, missä kaupunki on jäänyt rakentamatta. Kauniit ja toimivat rakennukset luovat iloa ja tarvitsemaamme suojaa ympärillemme, mutta estetiikan ja sopusuhtaisuuden tajussa luontoäiti on meihin kuolevaisiin verrattuna täysin ylivertainen. Rönsyilevässä kuusimetsässä ja avonaisilla kallioilla ajatukseni askeltavat vapaammin kuin ihmisen luomassa ruutukaavassa.

Hyvinvointia työläisille kaikkina aikoina

Helsingin ensimmäinen asemakaava-arkkitehti Bertel Jung luonnosteli Töölönlahdelta pohjoiseen suuntautuvan Keskuspuiston idean alkujaan vuonna 1911. Jung perusteli päättäjille, että puistot ja rakentamattomat alueet olisivat hyödyksi erityisesti työläisluokan terveydelle, hyvinvoinnille ja sosiaalisille suhteille. Yli sata vuotta sitten tehdyt suunnitteluratkaisut ovat edellytys sille, että myös tämän päivän kauluspaitatyöläinen voi körötellä ratikalla metsään etäpäivän päätteeksi.

Arkkitehti ajatteli kirkkaasti. Nykytutkimusten mukaan viheralueiden ansiosta kaupunkien ilmanlaatu paranee ja ihmiset liikkuvat enemmän, stressaavat vähemmän ja ylipäätään voivat paremmin.

Tyhjä tila kaupungin keskellä

Kymmenen neliökilometrin laajuisen maa-alueen säilyminen rakentamattomana Eurooppalaisen suurkaupungin sydämessä ei ole itsestäänselvyys. Vasta kaksi vuotta sitten Helsingin hallinto-oikeus joutui kieltämään Keskuspuiston osien lohkaisun rakennuskäyttöön, vaikka asia oli ehditty jo taputella poliitikkojen ja virkamiesten toimesta. Kaupungin jättämien valitusten käsittely jatkuu oikeudessa yhä.

Keskuspuiston viheralueiden höylääminen olisi sinänsä houkutteleva ratkaisu, sillä muuttoliikkeessä paisuvaan Helsinkiin on kaavoitettava tontteja jopa 250 000 uudelle asukkaalle seuraavan 30 vuoden aikana. Keskuspuisto on seitsemän kertaa Malmin lentokentän kokoinen maa-alue. Teoriassa puisto riittäisi yksin kattamaan kaupungin kaikki laajenemistarpeet, jos maa-alue otettaisiin kokonaan rakennuskäyttöön.

Viheralueet eivät säily rakentamattomina itsestään. Suurkaupungin keskellä sijaitsevan rakentamattoman maan vaaliminen edellyttää sitä, että luonnontilaisen alueen arvo ymmärretään ja osataan laskea auki kaikilla oikeilla muuttujilla. Tulevat sukupolvet tulevat kiittämään meitä, jos ymmärrämme viheralueiden arvon ja määritämme niihin liittyvät laskukaavat oikein. Ja niin kiittäisivät ne miljardit asukkaatkin, jos osaisivat.

Keskuspuisto ei ole säästynyt rakentamiselta sattumalta. Kyseessä on kunnianhimoisen ja johdonmukaisen rakentamatta jättämisen merkkiteos, jonka arvo nousee sitä suuremmaksi, mitä tiheämmäksi ympäröivä betoniviidakko kasvaa.

Kirjoittaja on arkkitehti, joka työskentelee palvelumuotoilijana teknologia-, data- ja designyritys Solitalla. Juttu on osa sarjaa, jossa suunnittelijat kertovat heille rakkaista helsinkiläisistä ratkaisuista. Jutut julkaistaan Helsinki Design Weeklyn lisäksi MyHelsinki.fi:ssä.