Weekly Studio: Maisemasuunnittelija Taina Suonio

Ennen kuin Chelsea Flower Show siirrettiin ensi vuoteen pandemian johdosta, Weekly haastatteli maisemasuunnittelija, ympäristöbiologi ja viherkattoekspertti Taina Suoniota. Suonio kertoi näyttelyyn suunnittelemastaan Finnish Soul Gardenista ja siitä, miten hän siirtyi kansainvälisen diplomatian piiristä suunnittelemaan puutarhoja ja viherympäristöjä.

Tämä on toinen puutarhasuunnitelmasi Chelsea Flower Show’hun. Tietävätkö suomalaiset, että kyse on maailman arvostetuimmasta puutarhakilpailusta?

Olen ollut tekemässä CFS kilpapuutarhoja  kuusitoista vuotta. Aloittaessani juuri kukaan Suomessa ei tiennyt  Shows’ta. Sittemmin olen kirjoittanut alan lehtiin ja luennoinut paljon, joten ainakin ammattilaiset ovat siitä jo tietoisia. Mutta jos nyt tekisit katugallupin, vastaajat ehkä muistelisivat lukeneensa jotain siitä sanomalehdistä viime vuonna. Tämän vuoden puutarha on saanut Suomessa enemmän huomiota, koska sen pääkumppani on maa- ja metsätalousministeriö, ja se on todella hieno asia.

Asuit ulkomailla jo edellisen urasi tiimoilta, kun työskentelit Pohjois-Irlannin rauhanprosessin komissiossa. Mikä sai sinut vaihtamaan alaa ja muuttamaan takaisin kotimaahasi?

Asuimme ulkomailla yli kaksikymmentä vuotta, ja noin kymmenen vuotta sitten palasimme Suomeen. Muutimme Pohjois-Irlantiin mieheni työn vuoksi, hän työskenteli silloin rauhanprosessissa. Irlannin ja Britannian hallitukset olivat kutsuneet kolme maata, Yhdysvallat, Suomen ja Kanadan, neuvottelemaan rauhaa. Kaikki maat lähettivät edustajansa, jotka työskentelivät kahdesta toimistosta käsin, toinen oli Belfastissa ja toinen Dublinissa. Minä toimin Belfastin toimiston toimistomanagerina ja mieheni oli kenraali John de Chastelain’in johtaman komission kabinettipäällikkö.

Vaikka olen kotoisin maalta, en tiennyt puutarhanhoidosta mitään ennen muuttoamme Pohjois-Irlantiin. Lapsena paras ystäväni oli maanviljelijäperheestä. Kesäisin autoin heitä kasvattamaan muun muassa kaaleja ja perunoita, mutta en tiennyt yhdenkään kasvin latinankielistä nimeä.

Siihen aikaan ei ollut tyypillistä, että tavallisessa talossa olisi suuri kukkiva puutarha – vain kartanoilla oli näyttävät puutarhat.

Miten sitten päädyit kasvimaailman pariin?

Pohjois-Irlannissa komissiomme autonkuljettajan vaimo, edesmennyt hyvä ystäväni Meryl, tutustutti minut kasvienhoitoon. Hän otti minut niin sanotusti siipiensä suojiin ja selitti kaikki perusteet: miten kasvatetaan siemenestä, miksi ja miten rikkaruohot tulee kitkeä ja kasveja kastella.

Mutta halusin oppia aina vain lisää, ja lopulta hän ei osannut enää vastata kysymyksiini ja lähdin paikalliseen opistoon opiskelemaan puutarhuriksi. Toimin myös vapaaehtoisena Mount Stewartin puutarhassa [1800-luvun kartano, jonka Britannian kansallismaiseman ja kulttuurin säilyttämiseen tähtäävä järjestö The National Trust omistaa] ja taimitarhassa. Mutta sielläkään ei osattu vastata kaikkiin kysymyksiini, joten hain Greenmount Campukselle [puutarha- ja ympäristökorkeakouluun] opiskelemaan hortonomiksi ja myöhemmin jatkoin vielä Helsingin yliopistoon bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan.

Kun työskentelin vielä komissiolle, oli kiinnostavaa, että vaikka tapaamiset saattoivat olla hyvin jännittyneitä, oli puutarhanhoito aihe, joka mursi jään.

En usko, että olisin koskaan päätynyt tälle alalle, jos en olisi asunut Pohjois-Irlannissa, missä puutarhoilla on pitkä historia ja niihin suhtaudutaan intohimolla. Ne ovat todella osa jokaisen elämää. Voin puhua kukista ja puutarhoista kenen britin kanssa hyvänsä. Olen kotoisin maasta, jossa puhutaan metsänhoidosta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Oli kulttuurishokki, kun avasin niistä keskustelun Belfastissa, jossa puhutaan esimerkiksi erilaisten ruusujen tuoksuista.

Suomen ilmasto vaikuttaa luonnollisesti puutarhojen kasvukauteen ja kasvien mahdollisuuksiin, mutta luontosuhde ylipäätään on Suomessa selkeästi hyvin vahva.

Ehdottomasti. Kuten jo mainitsinkin, niin lapsena asuin maalla ja minulla on erittäin vahva suhde luontoon. Minulla on kaksi veljeä ja lapsena kiipeilin heidän kanssaan puissa, hiihdin ja ajoin pyörällä metsissä. Olin kaikki päivät metsässä, niityillä tai läheisellä järvellä.

Jos suljen silmäni ja mietin luontoa, muistan miltä kasvit tuoksuivat lapsuudessani. Käytän näitä muistoja usein suunnitellessani.

Asuessani ulkomailla isäni aina kysyi, mitä kaipaan Suomesta eniten ja aina vastaus oli luonto. Kaipasin metsiä ja jokamiehenoikeuksia. Kun on metsässä, on vapaa odotuksista. Tekee nöyräksi ymmärtää olevansa vain pieni olento isossa maailmassa.

Chelsea Flower Show -kilpapuutarhasi nimi on Finnish Soul Garden. Mikä sen tarina on?

Suunnitelmaa on inspiroinut Helsinki. Asun arkena Töölössä ja kuljen usein Hietaniemen uimarannalla. Se on ainutlaatuinen ranta, jossa tuntee olevansa melkein maalla vaikka on aivan keskustassa. Halusin luoda tämän tunnelman ja yhteyden Itämereen.  Itämereen liittyy haasteita, sillä se on saastunut, kuten maailmat meret valitettavasti ovat, mutta halusin puhua sen positiivisesta merkityksestä suomalaisille.

Valitsin kasveja, jotka kasvavat Suomenlinnassa, mutta näyttävään esillepanoon tarvittiin muutakin, joten mukana on puun taimia ja kasveja, jotka menestyvät “Hietsussa”. Mukana on tietenkin myös kiviä, sillä aaltojen kosketus niihin on merkityksellistä. Mukana on graniittia ja kiviä käytetään suunnitelmassa muutenkin monella eri tapaa.

Osa puutarhaa on viljelyaluetta, jossa kasvaa yrttejä ja hedelmäpensaita ja omenapuu. Pohjois-Irlannissa opin ja Suomessakin, miten tärkeitä viljelypalstat ovat ihmisille. Ne ovat tapa luoda yhteyksiä ihmisten välille. On hyvin matala kynnys puhua vieraan palstanaapurin tai kattoviljelijän kanssa kasveista.

Suunnitelmassani palstan kasveja voi myös syödä. Se on tärkeää suomalaisille ja uskoisin, että kaikille ihmisille maailmassa on suuri nautinto syödä itse kasvattettuja vihanneksia. Kesällä me suomalaiset hullaannumme ulkoilmasta ja luonnon antimista.

Kaiken lisäksi suunnitelmassa on sauna, jossa on viherkatto. Olen Helsingin yliopiston Viides ulottuvuus -tutkimusryhmän jäsen. Olen erittäin ylpeä ryhmästämme ja viherkatto on tapani kertoa sen työstä ja kiittää kollegoitani.

Suunnitelmasi kuulostaa yhdistelmältä omaa taustaasi ja suomalaista kulttuuria.

Niin se onkin. Tuon aina henkilökohtaisia kokemuksiani työhöni ja luon niille ytimen ja tarinan. Jos puutarhan ytimellä ei ole tarinaa, ei sillä ole sieluakaan. Siksi työni nimi on Finnish Soul Garden. Kunnia nimiehdotuksesta kuuluu Maa- ja Metsätalousministeriön Ralf Lopian’ille.

Voisitko kertoa lisää Viides ulottuvuus -hankkeesta ja viherkatoista?

Tutkimme, mitkä kasvit tukevat parhaiten luonnon monimuotoisuutta kaupungeissa ja mitkä menestyvät urbaaneilla alueilla. Käytän tuloksia jatkuvasti työssäni.

Ne näkyvät parhaiten Jätkäsaaressa sijaitsevassa Vihreistä vihrein -talossa. Olemme Markku Hainarin kanssa korttelihankkeen alullepanijat. Siellä on muun muassa monimuotoisuus-puutarha, vihreä julkisivu ja asukkaille omat ryytimaat. Koko kortteli perustuu sille, miten ja mitkä kasvit parhaiten menestyvät kaupungissa, sekä sille, miten ihmiset haluavat asua. Projekti on voittanut palkintoja.

Tutkimusryhmä julkaisi juuri julkaistussa Elämän verkko, Luonnon monimuotoisuutta edistämässä -kirjassa luvun viherkatoista ja niiden luonnon monimuotoisuudesta.

Ajatteletko, että maisemasuunnittelua ja puutarhasuunnittelua väheksytään uusissa rakennuskohteissa Suomessa vai tuetaanko sitä ja näkyykö se budjeteissa?

Nykyään tukea on aika paljon. Enää ei saa rakennuslupaa, jos maisemaa ei ole suunniteltu kunnolla, ja siitä Helsingin kaupunki on hyvin tiukka. Suunnitelman pitää olla ammattilaisten tekemä ja ottaa huomioon maisemaan sopimisen lisäksi miten hulevedet on otettu huomioon tai ettei suunnitteilla ole istuttaa vieraslajeja. Aikaisemmin saatettiin suunnitella talo ja ajatella, että piha voi olla ihan minkälainen vaan.

Eli muutos aikaisempaan on valtava ja hyvän suunnittelun arvostus on todella kasvanut. Kaupunkilaiset  ilmaisevat myös kantansa viheralueiden merkityksestä aiempaa kuuluvammin. Kaupunkeihin halutaan vehreyttä ja ihmiset ovat järkyttyneitä, jos esimerkiksi vanha puu kaadetaan.

Kaupunkilaisten luontoyhteys paranee ja monimuotoisuutta tuetaan.

Kerro työtavoistasi. Onko sinulla studio, vai työskenteletkö aina ulkona?

Prosessissani korostuu kuvien ottaminen. Otan jatkuvasti valtavasti kuvia ja ne kulkevat mukanani ainakin puhelimellani. Tällä hetkellä kuvia on 103 000! Kuvat ovat hyvä tapa palauttaa mieleen tärkeä hetki tai kiinnostava aistihavainto, ne ovat visuaalisia muistiinpanoja.

Suunnitelmani alkaa aina jostain tuherruksesta. Chelseaa varten ensimmäisen luonnokseni tein vartissa. Se vain ilmestyi jostain ja tiesin tarkkaan, mitä halusin. Minulla oli aikaisemmin oma työtila. Meillä on neljä poikaa, ja olen niin tottunut työskentelemään perheeni ympäröimänä, että ei tuntunut oikealta eristäytyä studiolle. Olen tuottavampi, kun perheen äänet kuuluvat ympärilläni. Täysin äänetön ympäristö ei ole normaali, ei kaupungissa, puutarhassa eikä kotona.

Minulla on työpöytä, mutta olen kasannut kaikki tarvikkeeni ruokapöydälle. Otan siitä tilaa ja sitten aina siirtelen tavaroitani tarpeen mukaan. Voin oikeastaan työskennellä missä vain, kirjastoissa tai kahviloissa. Käyn yliopistolla tapaamisissa, kävelykokouksissa, joiden jälkeen menemme toisinaan saunaan. Joustavuus on minulle tärkeää. Hyvät ihmiset vaikuttavat minuun paljon enemmän kuin joku tietty työtila.