Alansa jatkumossa: Maria Korkeila ja Maija Arela

Varmaa on muutos. Varmaa on myös, että kun aikaa kuluu, tiedot ja taidot kehittyvät, kasvavat ja siirtyvät eteenpäin uusille sukupolville. Olemme kaikki tahoillamme mukana päättymättömän kehityksen ja muutoksen kaanonissa, jossa meistä jokainen on mestari jollekin ja kisälli suhteessa johonkin. Juttusarjassa uriensa eri vaiheissa olevat ammattilaiset kertovat suhteestaan työhön, alaansa ja elämään.

Tiettävästi ihminen on pukenut ylleen vaatteiksi kuvailtavia kappaleita yli 100 000 vuoden ajan. Ensin kylmyyttä ja muita sääoloja vastaan ihmisiä suojanneet vaatteet ovat vuosien kuluessa kehittyneet jopa itseilmaisun välineiksi ja niiden valmistamisesta on kouliintunut yksi maailman suurimmista liiketoiminnan aloista. Tekstiili- ja värisuunnittelija Maija Arela on tehnyt mittavan uran tekstiilin parissa työskennellen mm. Tampellan tekstiilitehtaassa ja E. Heleniuksella perustaen sittemmin oman yrityksen, kashmirvillavaatteisiin ja herkällä silmällä valittuihin värisävyihin keskittyvän Arelan, vuonna 2007. Hyères -muotifestivaaleilla kunniamaininnalla noteerattu, visuaalisessa maailmassa laaja-alaisesti työskentelevä vaate- ja tekstiilisuunnittelija Maria Korkeila on suunnitellut näyttäviä, kansainvälistä huomiota saavuttaneita mallistoja mm. R-Collectionille ja Fiskarsille. 

Sekä vuonna 1975 taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneelle Maijalle että vuonna 2016 samasta, joskin silloin jo uudella nimellään kutsutusta oppilaitoksesta Aalto-yliopistosta valmistuneelle Marialle oli jo varhain selvää, että oma työ löytyisi luovuuden viitekehyksestä. Maria koki ahaa-elämyksen jo ala-asteella kun ymmärsi, että vaatteita voisi suunnitella työkseen. Lukioikäisenä hän tilasi muotilehtiä kotiinsa ja harjoitteli tekemällä itselleen vaatteita, joita nyt jälkikäteen kuvailee omin sanoinsa kammottaviksi, mutta muistaa kyllä nauttineensa tekemisestä. Maijan isä työskenteli Tampereen verkatehtaassa ja vaikkei Maija itse ollut kiinnostunut tekstiilisidoksista niinkään, kuviot ja värit veivät mukanaan tekstiilien maailmaan.

”Kenties kaikkein palkitsevinta työssäni on, kun joku käyttää ja ottaa omakseen suunnittelemani vaatteen”, Maria kertoo, ”ettei se ole enää Marian suunnittelema takki vaan se on sen omistajan oma takki.” Maija tunnistaa saman ja muistaa tarinan Arelan alkuajoilta, kun Kaapelitehtaalla Design Market -myyjäisissä lähestyi myyntipöydän äärellä asiakasta kertoen, minkälaisen yrityksen tuotteita pöydässä oli esillä. ”Hän tuuppasi minut pois ja sanoi, että kyllä minä tiedän mikä Arela on!”, Maija nauraa. Omistajuussuhde brändiin lisännee myös arvostusta sen valmistamaan vaatteeseen ja sitä kautta sitoutumista niistä huolehtimiseen.

Harva uutta materiaa tuottava ala on ongelmaton, eikä tekstiiliteollisuus etenkään ole asiassa poikkeus. Tekijät tuntevat alan ekologiset ja eettiset haasteet ja ovat samalla avainasemassa vaikuttamassa omalta osaltaan alan kehitykseen. ”Asiat pitäisi tehdä mahdollisimman hyvin, käyttää ekologisia metodeja, materiaaleja ja tuotantomenetelmiä ja tulisi suunnitella sellaista, joka kestäisi niin esteettisesti ja laadullisestikin”, Maria toteaa samalla todeten suhtautuvansa asiaan vaihtelevan optimistisesti ja pessimistisesti. Valonpilkahduksia kuitenkin näyttäytyy. Materiaalin kierrätystekniikat kehittyvät ja erilaisia uusia, ekologisempia tekstiilejä kehitetään. Myös kuluttajat vaativat yrityksiltä yhä tiukemmin läpinkyvyyttä. Viime vuosina kestävän kehityksen teemat ovat olleet voimakkaasti esillä ja yritykset markkinoivat kilpaa ekologisuudestaan, mutta todellisten toimien totuudenperäisyyttä saattaa kuitenkin olla vaikeaa jäljittää. ”Maailmamme on siitä hassu, että se ei välttämättä ajattele mitä teet, vaan mitä sanot tekeväsi”, Maija summaa ja jatkaa, ”Arelassa olemme alusta saakka kiinnittäneet huomiota siihen, mistä hankimme ja millä tavalla. Se on niin sisäsyntyistä, että meille pikemminkin ongelmana on, ettemme oikein edes osaa tuoda sitä riittävästi esiin”.

Osa ratkaisua voisi olla erilaiset ennakkotilaamisen mallit. Maria kertoo pariisilaisesta ystävästään, jonka tuotemerkin mallistoja esitellään showroomilla ja ennakkotilausten perusteella vaatteet tuotetaan tilaajilleen. ”Siitä ei tule ylituotantoa ja etenkin pienen brändin kannalta on järkevää, ettei satsaa paljon rahaa asioihin joita kukaan ei ole vielä ostanut”. Samankaltaista mallia myös Arela on testannut. ”Toivoisin, että sen tyyppinen toimintamalli yleistyisi”, Maija toteaa, ”tavarataloista ja kaupoista voisi tulla ennemmin showroomeja, jossa voisi katsoa malleja ja kokeilla. Olen pitkään myös haaveillut omasta neulekoneesta, joka tekee vaatteen valmiiksi ilman saumoja. Sillä voisi tehdä yksilöllisiä tuotteita eikä tarvitsisi kerralla tehdä sataa kappaletta. Ehkä sellainen voisi olla tulevaisuutta.”

Jatkumo on nähtävissä työssä mutta myös ennen kaikkea elämässä ylipäänsä. Viime vuonna Maijasta tuli isoäiti tyttärensä maaliskuussa syntyneelle tyttärelle. ”Se on jotakin mainiota”, Maija sanoo, ”jollakin tapaa näen hänessä myös itseni”. Maijan tytär on palaamassa äitiyslomaltaan takaisin työn äärelle pääsuunnittelijan rooliin Arelalle ja Maija itse ajoittain pohtii ammatillisen napanuoran katkaisemista, vähitellen hidastamista ja työstään pois jättäytymistä. Maria työstää parhaillaan omaa tuotemerkkiään ja suunnittelee sen uutta mallistoa. Ihmiset pukevat vaatteita ylleen vastakin, ja vastakin suunnittelijat oppivat edeltäjiltään kuljettaen osaamista edelleen seuraaville.