Miltä keramiikka kuulostaa, Veera Kulju?

3.6.2021 Teksti: Helsinki Design Weekly Kuvat: Ari Karttunen / EMMA 2021

EMMAn uusi näyttely asettuu nykytaiteen ja muotoilun risteyskohtaan sekä tutkii hajoamisen ja jälleenrakennuksen teemoja keramiikkataiteen kautta. Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttely pohtii saven erityistä merkitystä ihmiselle ja tulkitsee ympäristöhuolen ja sosiaalisten rakenteiden murroksen määrittämää nykyisyyttä. Weekly tapasi taiteilija Veera Kuljun, joka on tuonut näyttelyyn kaksi teosta: “Hiljaisuuden äänet” (2018) sekä “Sulautua” (2021). 

Veera Kulju: ”Hiljaisuuden äänet”(2018) sekä “Sulautua” (2021). 

Keramiikan suosio on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, ja trendi on löytänyt tiensä myös nykytaiteeseen. Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä –näyttely esittelee kaksitoista taiteilijaa ja kaksi taiteilijaryhmää, jotka ovat erikoistuneet keramiikkaan. Teoksissa nähdään materiaalien ja tekniikoiden ennakkoluulotonta käyttöä sekä herkkyyttä ajankohtaisille aiheille. 

Weekly: Veera Kulju, Hiljaisuuden äänet -teoksesi on video, jossa kuulostellaan metsän ääniä. Sisätiloihin siirryttäessä näemme tanssijan, jonka asussa kilisevät valuposliiniset osaset ja avaimet. Miten tulit yhdistäneeksi keramiikkaan tanssia ja ääntä?

Veera Kulju: Olen työskennellessäni Avain-teeman kanssa havainnut, että avaimista lähtee yhdessä todella kaunis ääni. Halusin hyödyntää tätä ääntä osana teossarjaani. Koska teoksen merkitys on äänessä, oli aika nopeasti selvää, että siitä tehdään video. Rytmi ja liike ovat minulle tärkeitä. Lisäksi halusin tehdä yhteistyötä osaajien kanssa, joilla on omaan tekemiseeni peilattuna eri tulkintatapa. Halusin antaa yhteistyössä vapauden omaan näkemykseen. Tanssija Satu Halttuselle annoin ohjeeksi ainoastaan, että koittaa liikkua teos päällä ilman, että siitä kuuluu ääni. Se on osa teoksen tematiikkaa näkyväksi tulemisesta. Maailmassa ollessa ei voi olla täysin äänetön, olemme jokainen vastuussa omasta resonanssista tässä kaikkeudessa. Video on muuten kuvattu kronologisesti: kuvaaja Ananya Tanttu kävi aamulla metsässä kameransa kanssa. Sen jälkeen kuvasimme tanssikohtauksen ja illalla Ananya meni takaisin metsään. Koko prosessissa oli todella orgaaninen rytmi.

W: Keramiikassa suositaan aika perinteisiä tapoja ja muotoja. Nyt tuntuu, että alan innovaatiot tulevat teknisistä toteutuksista, maali-, lasitus- ja polttotekniikoiden kehittyessä. Näyttelyn kuvauksessa sanotaan, että keramiikka on uuden äärellä ja tavoitteena on ollut “tehdä asioita toisin”. “Perinteisten tekotapojen kyseenalaistaminen näkyy aiempaa ekologisempien valmistusmenetelmien etsimisessä, uusien tekniikoiden hyödyntämisessä sekä teosten laajenemisessa tilaan.”

VK: Näyttelyn kuraattori, EMMAn amanuenssi Laura Kokkonen halusi valita näyttelyyn videoteokseni ja oletan, että häntä kiinnosti siinä juuri keramiikan äänenkäyttö. Käsittelen teoksissani myös luonnonvaraisen katoavuutta saven haurauden kautta. Koen olevani saven kanssa kokeilija ja aloittelija. Arvostan suuresti tekijöitä, jotka hallitsevat materiaalin. Minulle savi on ilmaisun väline, kontrolloimaton. Videon käyttö tavoittaa yleisön laajasti, eri välineillä, sekä näyttää työskentelystä uusia puolia. 

W: Keramiikan polttovaihe kuulostaa villiltä ja arvaamattomalta. Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttelyn kuvauksessakin kerrottiin, miten savenpolttajia on kunnioitettu ja pelättykin. 

VK: Hallitsemattomuus on minulle yksi syy miksi teen keramiikkaa. Minulle keramiikan työstämisen prosessissa ei oikeastaan ole sellaista asiaa kuin “rikkimeneminen”. Ymmärrän todella hyvin ihmisten pyrkimystä kontrolliin, itse pyrin siitä irti. Savi on minulle tunnemateriaali. Yritän pitää tekemisessäni tiettyä vapautta ja hallitsemattomuutta. Puhtautta ja vilpittömyyttä. Jotkut kysyvät teosten rikkoutumisesta tai rikkinäisyydestä. Se on kiinnostava teema ajatellen vaikka luontoa, sen syklistä muutosta tai särkymistä.

Itse asiassa yksi teoksistani halkesi äskettäin keskeltä. Joudun ikään kuin siedättämään itseäni, laittamaan teoksen silti uuniin ja katsomaan mitä siitä tulee. Tavallaan haluaisin paneutua materiaaleihin ja lasitteisiin, mutta minulla on taipumusta mennä liiankin syvälle yksityiskohtiin. Yritän pitää tekemisessäni tiettyä vapautta ja hallitsemattomuutta. Puhtautta ja vilpittömyyttä. 

Savi on kuin luonto, täydellisyys tulee hallitsemattomuudesta ja yllättävyydestä – en halua hallita materiaalia vaan haluan antaa sen elää. Tietenkin on olemassa joitakin lainalaisuuksia, esimerkiksi rakenteita on ihan pakko suunnitella. Silti kokeilevuus on työssäni kaikista tärkeintä. Se on minun tapani olla olemassa, ymmärtää itseäni ja muita. 

W: Näyttelyn kuvauksessa sanotaan kauniisti, että keramiikka on sekä ikivanha että ajankohtainen ja voimakkaasti uudistuva tekniikka ja hyvä esimerkki taiteen pysyvästä voimasta ja muuntautumiskyvystä. Mitä sinulla on seuraavaksi työn alla?

VK:  Aloitan apurahakauden (Suomen Kulttuurirahasto) ja saan vapauden taiteelliseen työskentelyyn. Huomenna avaan yön yli  jäähtyneen uunin ja aloitan hauraan posliinisen metsän kokoamisen Nastolan kesänäyttelyyn, joka avautuu 12.6. Sitten tyhjennän kalenterini ja syvennyn rakentamaan yksityisnäyttelyäni Galleria Halmetojalla keväälle 2022, sekä kehittämään yhteistyötäni newyorkilaisen galleristini Hostler Burrowsin kanssa. Tiedossa on yhdessä tekemistä ja kohtaamista, uskallusta ja kuten aina: uteliaisuutta.

Nathalie Lautenbacher: ”Palautuminen” (2021)

Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttely on toteutettu yhteistyössä muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon kanssa avoimen portfoliohaun perusteella. Perinteisten tekotapojen kyseenalaistaminen näkyy aiempaa ekologisempien valmistusmenetelmien etsimisessä, uusien tekniikoiden hyödyntämisessä sekä teosten laajenemisessa tilaan. Sisällöllisesti teokset käsittelevät muun muassa ympäristötuhoa ja lajikatoa, konflikteja ja niiden seurauksia, katoavaisuutta ja yksinäisyyttä, mutta myös luonnon elinvoimaisuutta, yhteyden löytämistä ja läsnäoloa.  

Katie Spraggin töitä on esillä kolme: Katukiveyksen erämaa (2016), Niityllä (2016) ja Juusto käy siniseksi (2018/2021).

Muita teoksia ovat mm. brittitaiteilija Katie Spraggin kolme animaatiota. Spraggin teokset palauttavat mieleen luonnon tarkkailun ihmetyksen ja ilon. Meri Oivon suurikokoinen Hauras-installaatio viittaa niin ikään luonnonmuotoihin – sienirihmastoihin, oksistoihin ja koralleihin. Teos muodostuu lukuisista herkistä posliinikappaleista, jotka Oivo on valmistanut itse kehittämällään valu- ja käsinrakennustekniikalla. Mukana on myös ihmisen suhdetta maaperään tutkiva Working with Soil -työryhmän taiteellinen tutkimusprojekti paikallisesta Espoon maaperästä, jossa tutkitaan luonnon ilmiöiden ja ihmisen toiminnan aiheuttamia muutoksia maa-aineksessa. Maan pinnan muutoksia tarkastelee myös Matteo Pennacchio Jäljet-sarjansa keraamisissa reliefeissä. Esillä on myös Nathalie Lautenbacherin EMMAn näyttelytilassa valmistunut Palautuminen-teos. Esillä on ennennäkemätön teoskokonaisuus, kattaus, jossa on polttamattomia versioita tutuista astioista. Teos käsittelee hajoamisen vääjäämättömyyttä ja aineen kiertokulkua luonnon prosesseissa. 

Meri Oivo: Hauras (2021).

Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä -näyttelyn taiteilijat ovat Priska Falin & Helen Felcey, Veera Kulju, Nathalie Lautenbacher, Piia Lieste, Matias Karsikas, Tiia Matikainen, Meri Oivo, Matteo Pennacchio, Maria Punkkinen, Outi Savolainen, Caroline Slotte, Katie Spragg, Irma Weckman ja Working with Soil -työryhmä (Özgü Gündeşlioğlu, Catharina Kajander, Riikka Latva-Somppi ja Maarit Mäkelä). Näyttely on esillä Rut Brykin ja Tapio Wirkkalan elämäntyötä esittelevän Bryk & Wirkkala -katseluvaraston yhteydessä. EMMAn teema vuonna 2021 on taiteen voima. 

Matteo Pennacchio: Samaan aikaan (2021) ja sarjasta Jäljet (2021).

Näyttelyyn laadittu laaja mobiiliopas avaa teosten taustoja tekstein ja haastatteluvideoin. Särkyvää – Keramiikka uuden äärellä on esillä EMMAssa 3.5.2021–28.8.2022. Liput ja lisätiedot löydät täältä.

Tämä artikkeli on tuotettu yhteistyössä EMMA Museon kanssa. Kuitenkin kaikki ajatukset ja sisältö ovat Weeklyn omia. Kuten kaikki sisältö Helsinki Design Weeklyssä, myös kumppaniartikkelit on tehty palvelemaan ensisijaisesti lukijoitamme.