HDW:n päänäyttelyn kuraattori Ulla Koskiselle hyvä arki on kaiken perusta

Helsinki Design Weekin päänäyttely valloittaa Merikorttelin ylimmän kerroksen hyvää arkea pohtivalla kokonaisuudella 13.–17.9.2023. Näyttelyn on kuratoinut pitkän linjan muotoilija ja toimittaja, Asun-lehden päätoimittaja Ulla Koskinen. Koskisen ja Helsinki Design Weekin yhteinen taival alkoi jo vuosikymmeniä sitten ja on sisältänyt lukemattomia erilaisia projekteja. Viime vuonna Koskinen vastasi muun muassa Fiskars Village Art & Design Biennalen Arkkitehdin talo -kokonaisuuden sisustuksen kuratoinnista.

Soitimme Ulla Koskiselle ja keskustelimme hyvän arjen edellytyksistä, elämisen ja työnteon tilojen muutoksista sekä historiallisesta Merikorttelista tapahtumapaikkana – ja vähän muustakin.

Minkälainen rooli on Merikorttelilla ollut tilana näyttelyn rakentumisessa, onko se inspiroinut, asettanut ehtoja?

Merikorttelin tila antaa oman vahvan luonteensa koko tapahtumalle. Tahdon jatkaa vuoropuhelua rikastaen sitä tilaan tuotavilla teoksilla, esineillä ja elementeillä. Tila saa  kuitenkin olla vahvasti läsnä. Merikortteli on hyvin kiehtova paikka. Ja keskeinen. Punavuori on koko Helsingin struktuuria ajatellen alue, joka elää vahvasti uutta kautta.

Punavuori on minulle myös henkilökohtaisesti hyvin tuttu vuosikymmenten ajalta: olen asunut Viiskulmassa, perhettä ja sukuani asuu siellä edelleen. Myös toimistoni on ollut pariinkin otteeseen alueella. Punavuoressa tapahtuva muutos on mielenkiintoinen: miten telakan alue avautuu ja yhdistää kaupunkia. En aluksi ollut kovin innostunut siitä, että telakan rujous hävitetään, mutta nyt, kun katson rannasta Merimiehenkatua tai Pursimiehenkatua ylöspäin, alue liittyy uudella, mielenkiintoisella tavalla kaupunkirakenteeseen, on osa kaupungin luonnollista kehityskulkua. On jännittävää, että paikka tuntuu uudella tavalla kiehtovalta, kun siihen tulee uusi ajallinen kerros.

Miten hyvä arki on valikoitunut HDW:n päänäyttelyn teemaksi? Mitä hyvä arki sinulle henkilökohtaisesti merkitsee?

Hyvä arki on minulle kaiken perusta. 

Juhlat ovat silloin tällöin kivoja, mutta elän ennen kaikkea niiden välillä – olen selkeästi enemmän arjen kuin juhlan ihminen. Silloin kiinnittää myös enemmän huomiota hyvään arkeen: se on tasapainoa, sujuvuutta, turvaa ja lepoa, latautumista. Työtä ja elämää sopivassa suhteessa ja mieluiten mukavissa paikoissa. Kodin, työpaikkojen ja arjen reittien merkitys korostuu – se, että ne ovat toimivia, kauniita ja  miellyttäviä. Silloin arjen kehyksistä on mahdollista saada jatkuvasti inspiraatiota, rauhaa ja nautintoa. Löytää yllätyksiä tutusta.

Hyvä arki on minulle kaiken perusta. 

Ulla Koskinen

Sehän on todella kestämätöntä paitsi ympäristön, myös ihmisen oman mielenrauhan kannalta, että koko ajan etsii jotain huippua. Etenkin korona-ajan jälkeen tuntuu, että pitkään elänyt reissuhuuma on hälvennyt. Ja mitä se tarkoittaa, että kotona tehdään myös töitä?

Emmehän me edes tiedä, minkälaiseksi työympäristö tulee kehittymään. Konttoria ei enää ole entisessä merkityksessään olemassa ja toimisto ja koti muistuttavat entistä enemmän toisiaan. Toimistolta tai työtilalta toivon viihtyisyyttä ja toimivuutta. Puhumme nykyään paljon kodikkaista työtiloista, mutta en välttämättä usko, että kodinomaisuus on ainoa tai oikea keino luoda viihtyisyyttä työtilaan. 

Tiedän omasta kokemuksesta, että työstä on välillä vaikea irrottautua. Siinä olemme haasteen edessä: kun teemme kodissa – tai oikeastaan missä tahansa – työtä, meidän pitää jollain tavalla löytää keino vaihtaa yleisestä yksityiseen, työstä omaan aikaan. 

Miten luoda siirtymä, kun olemme samankaltaisissa tiloissa jatkuvasti, niin, että työ ei seuraa koko ajan kotona,  tai toisaalta työaika ei lipsahda muuhun tekemiseen? Miten luoda puitteet keskittymiselle, tehdä tiloja samaan tilaan ja muuttaa koti taikaiskusta työtilaksi ja joidenkin tuntien jälkeen taas yksityiseksi kodiksi?

Aikaisemminhan koti on nimenomaan pyritty pyhittämään yksityiselle, ja vaikka kukaan ei edelleenkään fyysisesti pääsisi kotiin, niin työ tuo yleisen ja julkisen tilan siihen yksityisen piiriin.

Nyt siihen on tottunut, mutta siinä vaiheessa kun korona tuli ja videopuhelut yleistyivät, minusta tuntui, että työni julkisempi puoli tuli liian lähelle, liian yksityiselle alueelle – vaikka kotini on näkynyt tietyissä yhteyksissä aiemminkin, eikä se ole koskaan ollut niin suljettu kuin monen muun koti. Uuden palaverikäytännön omaksuminen vaati minulta yllättävän paljon.

Koti ja samat neliötkin voivat joutua käymään läpi hyvin erilaisia vaiheita. Kun eletään lapsiarkea heidän kavereidensa kanssa, koti on omalla tavallaan julkinen paikka. Sitten jossain vaiheessa se taas muuttuu yksityisemmäksi. On mielenkiintoista hahmottaa, mitä tarpeita ja toiveita eri elämänvaiheet tuovat yhdelle ja samalle kodille.

Entä tulevaisuudessa, jatkuvatko samat haasteet?

Tiloilta vaaditaan joustavuutta ja muuntuvuutta. Tosin se, että tekisimme vain työpöydän ääressä töitä, on myöskin murentunut: usein paikkana ei ole pöytä, vaan jollekin se on sänky ja milloin mikäkin. Tulevaisuuden kuvassa töiden tekeminen ja julkisen työtilan laajentaminen omaan kotiin, jopa vuoteeseen, omaan yksityiseen levon paikkaan, tuntuu väärältä. Hetkellisesti ja joissakin elämäntilanteissa se on mahdollista, mutta se ei ole ideaaliratkaisu. Toivon tulevaisuuden asumiselta, että tähdättäisiin riittävän kokoisiin koteihin, joissa työnteon tilan pystyy tarvittaessa erottamaan muusta kodista sekä vapaa-ajasta.

Siinä on aikamoinen ristiriita, kun samaan aikaan uutisoidaan, kuinka pieneen tilaan saadaan suuri määrä asuntoja tekemällä 17 neliön yksiöitä.

Juuri sitä tarkoitin, että se ei saa olla ainut tulevaisuuden suunta. Kyllä me pystymme toimimaan minimineliöissä, mutta se ei ole mikään ideaali, vuosikausien tilanne. Eivät neliöt ole pelkästään ylellisyyttä, vaan liittyvät hyvään arkeen. Tarvitaan kohtuullisesti neliöitä riippuen siitä, minkälainen elämäntapa ja työ on. Se, mitä arjen elämään kuuluu ja kuinka vahvasti työ on kotona, vaikuttaa hyvin paljon siihen, mikä on kohtuullisen kokoinen tai ideaali koti.

Samaan aikaan kun kodit pienenevät ja konttorit katoavat, yhä enemmän tehdään töitä väliaikaisissa tiloissa. Työnantajat vuokraavat tiloja, jotka saattavat muuttua ja muuttaa. Se tuntuu stressaavalta ajatukselta, että koko ajan pitäisi siirtää työpistettä ja paikkaa.

Tiettyihin asioihin sopii avonainen tila, mutta tulevaisuuden konttoreihin tarvitaan myös monimuotoisempia, pysyviä paikkoja. Itse asiassa olen sitä mieltä, että aika moni tarvitsee jonkinnäköistä omaa reviiriä, jonka voi merkitä. Olen miettinyt sitä myös työnantajan kannalta: kuinka hyvin ihmiset kiinnittyvät työpaikkoihin ja yrityksiin, jos he ovat jatkuvassa liikkeessä. Yhteenkuuluvuuden tunne on vaikeampi rakentaa paikassa, jossa ei ole mitään omaa. Uskon, että ihminen tuntee helpommin olevansa tärkeä osa työyhteisöä, jos hänellä on pienikin fyysinen tila, paikka kokonaisuudessa. Liike, muuntuvuus ei tue kaikkia työkuvia millään lailla. Tarvitsemme työssä sekä yhteisöllisyyttä että yksityisyyttä. Pelkkä kuulokkeiden vetäminen korvilla ei riitä luomaan keskittymistä vaativia puitteita työlle.

Itselleni oma reviiri on aina ollut hyvin tärkeä, ja vaikka pystyn hetkellisesti työskentelemään vaikka minkälaisessa hälinässä, on tärkeää, että minulla on paikka, jossa voin jättää omat juttuni levälleen, eikä niitä tarvitse joka päivä kerätä pois. Työpaikka tulee mielestäni myöskin inspiroivaksi tiettyjen arjen elementtien kautta. Paikassaa saa olla luonnetta ja tunnelmaa, jotka kiteyttävät yrityksen henkeä ja arvomaailmaa.

Tuo on tärkeä ajatus, että ne eivät ole ainoastaan ihmiset, jotka tekevät tilaa, vaan myös toisin päin: tila ja se, miten sitä ylläpidetään, vaikuttaa vahvasti myös ihmisiin.

Kyllä, se on vuoropuhelua tilan ja sen käyttäjien kanssa. Kyllä pääkäyttäjä – yritys – saa luoda tilaan myös omaa, vahvaa jälkeään ja ihmistensä kanssa kehittää sitä eteenpäin. Voi olla hyvin erinäköistä, eri tasoista ja eri vaiheissa olevaa tilaa, mutta se, mikä tekee paikan tai tilan hyväksi, on välittäminen; että käyttäjät välittävät tilasta. Välinpitämättömyyttä en kaipaa yhtään. Tehdään sitten millä tahansa resursseilla tai osaamisella, on tärkeää, että tila koetaan tärkeänä ja siitä pidetään huolta.

Reviirin merkitseminen liittyy samaan asiaan. Paikasta voi tehdä omansa ja huolehtimalla näyttää välittävänsä siitä. Tietenkään kaikki eivät pidä kaikesta, mutta on tärkeää, että paikka ei ole hajuton ja mauton. Tila on yrityksille myös mahdollisuus välittää oma arvomaailma työntekijöiden jokapäiväiseen arkeen, luoda yhteenkuuluvuus.

Palataan näyttelyyn ja konkretiaan. Miten näyttely on fyysisesti rakentunut, yhteistyössä näyttelyn arkkitehdin, muotoilija Lauri Johanssonin kanssa? Entä mitä toivot näyttelyn antavan kävijöilleen?

Porraskuilu jakaa tilan kätevästi kahteen. Lauri vastaa HDW:n yleisestä tilasta, josta löytyy baari ja lava. Näyttelyn puolen kokonaisuuden yhteen ”kutominen”, tekijöiden, tuotteiden ja teosten sovittaminen soljuvaksi näyttelyksi on enemmän minun käsialaani. Toki pienessä organisaatiossa toimimme paljon myös ristiin rastiin. Niissä vähissä näyttelyrakenteissa, joita tilaan tuodaan, jatketaan samaa Laurin ideoimaa ilmettä, joka löytyy myös HDW:n omasta tilasta.

Näyttely pyrkii herättelemään, antamaan ajatuksia ja tunteita. Hyvät tilat puhuvat. Ne eivät toimi pelkästään sanoilla selitettyinä, vaan myös puhuttelevat myös tunteiden tasolla. Hyvässä tapauksessa tilaa ei edes tajua, se vain toimii ja tuntuu hyvältä. Näyttelyssä on sopivasti pientä pureskeltavaa, mutta paljon myöskin tuttua. Tahdomme tarjota elämyksiä, totta kai – kokonaisuuden, josta jää jotain itämään.

Näytteilleasettajat ovat keskenään hyvin erilaisia. Yksi hyvä kokonaisuus on Artekin ja Juslin Maunulan yhteistyö. Se toimii hyvin käsitteellisellä tasolla, ja Artek on antanut tässä yhteistyössä suunnittelijoille erittäin vapaat kädet. Toivon, että tämän muotoilulle hyvin haasteellisen ajan keskellä – viimeinen vuosi on ollut poikkeuksellisen rankka suurelle osalle alan toimijoita – kuitenkin muistettaisiin kokeilemisen arvo ja rajojen venyttämisen tarpeellisuus. Koska välillä jokin ihan muu asia tarjoaa ratkaisun mieltä askarruttaviin kysymyksiin, tai inspiraation voi löytää yllättävistä asioista. Minulle taide toimii niin.Usein huomaan jälkikäteen löytäneeni jonkin värimaailman tai rytmin omaan tilalliseen tekemiseeni jonkin teoksen innoittamana.

Helsinki Design Week Merikorttelissa 13.–17.9.2023 (avoinna ke–pe klo 14-20, la–su klo 12-20). Pääsyliput voit ostaa täältä.