Muutosten aallonharjalla surffataan osaamista uudistamalla
Maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla. Epävarmuus ja ennakoimattomuus ovat asettuneet osaksi nykyistä normaalia – ja siksi muutoskyvykkyydestä onkin tullut uusi perustaito. Se vaatii uudenlaista asennetta muun muassa oman osaamisen kehittämiseen.
Muutoskyvykkyyden ytimessä on jatkuva oppiminen. Se tarkoittaa uteliaisuutta maailmaa kohtaan, itsensä kehittämistä, innostumista sekä tietojen ja taitojen jatkuvaa päivittämistä. Muutoskyvykkyys on ennen kaikkea halua liittyä erilaisiin verkostoihin, tunnistaa muutosvirtoja ja uusia potentiaalisia mahdollisuuksia: ideoita, kumppaneita, ostokäyttäytymisen muutoksia sekä rakoja ja tarpeita luovalle osaamiselle.
”Luovien alojen yrittäjistä suurin osa toimii yksinyrittäjänä,” kertoo liiketoiminnan ja yrittäjyyden asiantuntija Leena Janhila Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. ”Yksinyrittäjille tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää on yhteistyö: yhdessä oppiminen, yhdessä kehittäminen ja yhdessä asiakkaan tarpeisiin vastaaminen. Yhteistyö vaatii uutta osaamista, se ei tapahdu itsestään.”
”Yksinyrittäjille tulevaisuudessa entistäkin tärkeämpää on yhteistyö: yhdessä oppiminen, yhdessä kehittäminen ja yhdessä asiakkaan tarpeisiin vastaaminen. Yhteistyö vaatii uutta osaamista, se ei tapahdu itsestään.”
Leena Janhila
Suomi on kansainvälinen ympäristö
Kun kyse on yrityksistä ja kansainvälistymisestä, sen on useimmiten ajateltu tarkoittavan Suomen rajojen ulkopuolelle menemistä tai laajentumista. Enää se ei pidä paikkaansa – kansainvälinen ympäristö on jo läsnä tavallisessa arjessa myös Suomessa, joka päivä. Yhä harvempi yritys kilpailee edes kotimaassaan enää paikallisesti, sillä kansainvälinen kilpailu ulottuu myös koti-Suomeen. Kansainvälisyysvalmiuksiin kuuluvatkin kansainvälistyvän toimintaympäristön ja kilpailun läsnäolon tunnistamisen lisäksi kielitaito, eri kulttuurien ja monimuotoisuuden ymmärrys sekä vuorovaikutus.
”Yrittäjyysosaaminen laajenee niin kansainvälisyysvalmiuksien, kestävyys- ja vastuullisuustaitojen kuin uuden teknologiankin myötä. On selvää, että muutoksessa mukana pysyminen vaatii jatkuvasti päivittyvää osaamista. Se, kenellä osaamista on, kantaa todellista jalokiveä”, Janhila kuvaa muutosta. ”Osaamista uudistamalla vahvistetaan myös luovien alojen yrittäjien liiketoimintaa. Tasapainoinen liiketoiminta on kestävää ja vastuullista yrittäjyyttä”.
Mitä luovien alojen yksinyrittäjät ajattelevat osaamisen kehittämisestä?
Humanistinen ammattikorkeakoulu Humakin luovien alojen yrityspalvelu Crevellä on käynnissä alan mittavin yksinyrittäjille kohdennettu Volume! -ohjelma 2023-2024 sekä suomeksi että englanniksi. Mukaan Volumeen on lähtenyt jo 120 luovien alojen yrittäjää erityisesti tekstiili-, muoti- ja visuaalisen suunnittelun aloilta. Volume nostaa esille kuukausittain henkilötarinoita yrittäjistä luovan työn takana. Voit tutustua tarinoihin täällä.
Hella Pakaslahti, graafinen suunnittelija
”Johtoajatukseni on aina ollut, että luovalla alalla pärjätäkseen on jatkuvasti oltava valmis koko ajan syventämään, laajentamaan ja uudistamaan omaa ammattitaitoa, siksi opiskelen nyt myös Volumessa. Olen itse syleillyt sellaista positiivista ajatusta, että esimerkiksi tekoälystä tulee yksi työväline muiden joukossa, kun sitä pystytään aukottomasti eettisesti käyttämään. Tekoälyosaamisesta tulee osa ammattitaitoa.” Lue Hellan yrittäjätarina kokonaisuudessaan täältä.
Volumesta uutta osaamista kansainvälisyysvalmiuksiin
Volume! – Voimaa yksinyrittäjyyteen kansainvälisyysvalmiuksista -ohjelma tarjoaa luovien alojen yksinyrittäjille verkossa maksutonta yrittäjyyden ja liiketoiminnan AMK-koulutusta, ryhmäneuvontaa, työpajoja sekä verkostoitumista. Mukaan ohjelmaan voi liittyä milloin vain. Voit laatia itse oman osaamispolkusi ja päätät mitä koulutusta ja palveluja siihen liität. Ilmoittautuminen on auki 31.10.2024 asti. Lue lisää ja ilmoittaudu täällä.
Keväällä 2024 toteutettavaan Kestävää ja kannattavaa -valmennusohjelmaan ilmoittautuminen on käynnissä 2.1. asti. Valmennus on Volume-osallistujille maksuton. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan alla.
Volume-ohjelman rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA.