Vuoden 2019 luovan suunnittelun huippu oli yksi sana
Koronavirustilanteen vuoksi Vuoden Huiput -palkinnot jaettiin illallisgaalan sijaan virtuaalisesti ja voittoja juhlittiin ympäri kaupunkia pienissä valvojaisissa.
Vuoden Huiput -kilpailun pääpalkinnon eli Grand Prix’n voitti Milttonin ”Hän – suomen kielen kaunein sana”. Platinahuipun sai Ritva Isteri, SEKin senior creative.
Kultahuipun voitti kaikkiaan 14 kilpailutyötä ja Hopeahuipulla palkittiin 42 työtä. Lisäksi jaettiin kilpailun Grand Prix eli pääpalkinto, henkilöpalkintoja sekä kolme erikoispalkintoa. Eniten palkintoja kahmi jälleen TBWAHelsinki.
Suunnittelijoiden itsensä perustama Vuoden Huiput -kilpailu täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Kilpailun palkinnot on perinteisesti jaettu illallisgaalassa, josta jouduttiin tapahtuman historian aikana ensimmäistä kertaa luopumaan. Vuoden Huiput -gaala on ollut yli 600 hengen juhla. Koronavirustilanteen vuoksi palkinnot jaettiin virtuaaligaalassa ja voittoja juhlittiin ympäri kaupunkia pienissä valvojaisissa.
Grand Prix: Hän – suomen kielen kaunein sana
Kilpailun pääpalkinnon Grand Prix’n voittaja on ylituomarin Jyrki Poutasen Kultahuippujen joukosta valitsema Hän – suomen kielen kaunein sana. Milttonin Suomen maakuvaviestintää ohjaavalle Finland Promotion Boardille suunnitteleman kampanjan luovaan tiimiin ovat kuuluneet mm. luova johtaja Mikko Hakkarainen, AD:t Elina Niemistö ja Ellaveera Björk, strategit Panu Mäenpää ja Ville Blåfield sekä copywritereina Mikko Hakkarainen, Maria Kuorikoski, Ville Blåfield, Anna Hiltunen, Gino de la Paz ja Dan Rider.
Teksti-sarjan Kultahuipullakin palkittu ”Hän” on sarjan tuomariston mukaan ”kaunis sana, tarina kansallisylpeydestä, vientituote. Pieni pronomini, joka kertoo suuria Suomesta, tasa-arvon edelläkävijämaasta, ja sen tasapuolisista mahdollisuuksista. Kun yksi sana tekee kaiken edellä mainitun, on käsissämme vuoden voimakkaimmat kolme kirjainta.”
Platinahuippu Ritva Isteri
Platinahuippu on elämäntyöpalkinto alan vaikuttajalle. Tällä kertaa palkinto myönnettiin arvostetulle AD:lle ja SEKin senior creativelle Ritva Isterille. Isteri on yksi harvoista luovan suunnittelun parissa pitkä uran tehneistä naisista, jotka edelleen toimivat alalla.
Vuoden junior Janni Widerholm
Vuoden junior -palkinto myönnetään lupaavalle nuorelle suunnittelijalle. Tällä kertaa palkinnon sai luova suunnittelija Janni Widerholm, joka työskentelee nykyään TBWACHIATDAY:lla Los Angelesissa.
Vuoden Huiput 2019 -vuosikirja
Myös vuoden 2019 parasta luovaa suunnittelua jälkipolvillekin dokumentoiva Vuoden Huiput -vuosikirja on ilmestynyt.
”Viime vuoden esipuheessa totesin, että Vuoden Huiput -vuosikirja on kirjan muotoon kapseloitu ajankuva. Tutkailemme tätä ajankuvaa nyt hämmentynein mielin – vuosi 2019 on kuin joukko etäisiä kaikuja ja muistoja kaukaa menneisyydestä. Nauttikaamme näistä muistoista; vuoden 2019 parhaasta kotimaisesta visuaalisesta viestinnästä, designista ja mainonnasta. Vuoden 2020 ajankuva tulee nimittäin olemaan aivan jotain muuta”, Grafian puheenjohtaja Anssi Kähärä pohtii kirjan esipuheessa.
Kirjan graafisesta suunnittelusta ja koko Vuoden Huiput -tapahtuman ilmeestä vastasi tänä vuonna Kobra Agency.
Vuoden Huiput 2019 -näyttely 5.–26.11.2020 Kämp Gardenin Galleriassa.