Kaatopaikkaa ei enää ole
Kaatopaikkaa ei enää ole olemassa. Jäte on nykyään raaka-ainetta ja Ämmässuo ekoteollisuuskeskus. Elämmekö jo kiertotaloudessa? Avaa kaatissäkki ja kuuntele jakso!
Studiossa Ida Kukkapuron ja Anni Korkmanin seurassa käyttöpäällikkö Tiila Korhonen Ämmässuolta sekä kiertotalouskonsultti Anne Raudaskoski.
Tätä kysyimme heiltä:
- Neitseellisten raaka-aineiden käyttö tuottaa päästöjä, mutta etenkin köyhdyttää maapallon monimuotoisuutta. Pelastaako kiertotalous meidät?
- Mitä jokaisen suunnittelijan pitää tietää kiertotaloudesta?
- Suomessa yhdyskuntajätteestä kierrätetään vasta 42 prosenttia ja olemme joutuneet EU:n varhaisvaroitusmenettelyyn, kun homma ei edisty. Ongelma on muun muassa siinä, että liian suuri osuus jätteestä menee vieläkin poltettavaksi, eikä se ole kierrätystä. Miten saadaan materiaalit Ämmässuolta polton sijaan takaisin kiertoon?
- Miltä Ämmässuo nykyään haisee?
Lisäksi testaamme Fairphonea. Älypuhelimen takana on hollantilainen firma, joka aloitti kampanjoimalla konfliktialueilta kerättyjä mineraaleja vastaan mutta päätyikin 7 vuotta sitten puhelinvalmistajaksi.
Nyt he avaavat puhelimen materiaalien hankintaa mahdollisimman läpinäkyvästi ja pyrkivät tekemään kaiken niin humaanisti ja eettisesti kuin mahdollista.
Meitä kiinnostaa etenkin puhelimen modulaarinen design. Puhelimen voi itse korjata ja varaosat voi ostaa suoraan valmistajalta.
Kuuntele jakso täältä.
Helsinki Design Weekly torstaisin Radio Helsingillä klo 12 ja uusintana lauantaisin klo 9. Kuuntele haastattelu taajuudelta 89,7 MHz tai podcastina Radio Helsingin -sivuilta, podcast appeista ja Spotifysta. Ohjelman mahdollistavat Designmuseo ja Kämp Garden.