Kurkistus Pekingin designmaailmaan
Pekingin designmaailma on nuori, mutta kasvaa kohisten. Alalle valmistuu 10 000 ihmistä vuosittain ja designviikolla on miljoona kävijää. Kaikki ei kuitenkaan ole suurta, vaan esimerkiksi vanhalta teollisuusalueelta löytyy pienpanimo, kasvitarha ja luomuruokaa.
Pekingin designmaailma on nuori, mutta kasvaa kohisten. Alalle valmistuu 10 000 ihmistä vuosittain ja designviikolla on miljoona kävijää. Kaikki ei kuitenkaan ole suurta, vaan esimerkiksi vanhalta teollisuusalueelta löytyy pienpanimo, kasvitarha ja luomuruokaa. Helsinki ja Peking ovat olleet ystävyyskaupunkeja 10 vuotta, joten juhlavuoden kunniaksi tutustuimme Pekingin designmaailmaan.
Pekingin teollisen muotoilun keskuksen ikkunasta näkyy kauas horisonttiin. Moottoritiet risteilevät alhaalla monessa kerroksessa. Keskuksen johtaja Chen Dongliang osoittaa puolen kilometrin päässä olevaa 30-kerroksista rakennusta, samankorkuista taloa kuin missä olemme parhaillaan.
Chenin osoittamassa suunnassa on City of Design Plaza, uusi muotoilun edistämisen keskus, jossa on toimistotiloja 20 000 neliötä ja niiden lisäksi tiloja näyttelyille, kokouksille ja luennoille.
Nopeasti noussut City of Design Plaza symboloi sitä, miten nopeasti asiat ovat kehittyneet Pekingissä designin alalla.
Designia alettiin opettaa vasta 1980-luvun lopulla kuulussa Tsinghuan yliopistossa Pekingissä. Opetusta olivat perustamassa ulkomailla opiskelleet ja Kiinaan palanneet designerit. Kiinan valtio kiinnostui designista 1990-luvun alussa, ja sitä edistämään perustettiin Pekingin teollisen muotoilun keskus eli BIDC vuonna 1995.
Kahdessakymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Nyt kaupungissa on 119 muotoiluoppilaitosta, joista valmistuu lähes 10 000 opiskelijaa vuosittain. Kaikkiaan designsektori työllistää Pekingissä neljännesmiljoona ihmistä. Muotoilun tärkeys kilpailukyvyn kasvattajana on ymmärretty.
Lisäksi designteollisuutta ovat vahvistaneet muun muassa vuoden 2008 kesäolympialaiset, joita varten rakennettiin lukuisia näyttäviä arkkitehtuurikohteita, muun muassa Linnunpesä-stadion.
Designviikko kasvaa
Pekingin designviikkoa on järjestettyä vuodesta 2011 saakka aina syyskuussa. Sitä järjestävät BIDC, Kiinan kulttuuriministeriö ja kaupunginhallitus.
Sen aikana tapahtumia on yli 300 eri puolilla kaupunkia, myös hutongeissa. Chen ilmoittaa designviikon kävijämääräksi kuusi ja puoli miljoonaa, mutta siinä ovat mukana nettisivulla piipahtaneet. Tapahtumiin osallistuneita oli viime vuonna miljoona, ja tämän vuoden syyskuussa niitä odotetaan olevan vielä enemmän.
Lukuisista nähtävyyksistään tunnettu, yli 3 000 vuotta vanha Pekingin kaupunki ei havittele designviikolla lisää turistimassoja. Designviikon tarkoitus on luoda verkostoja ja bisnesmahdollisuuksia yrityksille ja designin ammattilaisille, mutta yhtä hyvin valistaa suurta yleisöä, tuoda esille designin tärkeyttä ja mahdollisuuksia.
Pekingin designviikosta on vuosien varrella tullut myös yhä kansainvälisempi. Vuosittain festivaali kutsuu vieraaksi yhden kaupungin esittelemään osaamistaan ja designiaan. Aiempina vuosina vieraana ovat olleet muun muassa Amsterdam ja Dubai ja tänä vuonna on Etelä-Korean vuoro.
Design keskittyy 751 D Parkin alueelle
Samaan aikaan designviikon kanssa järjestetään myös toinen kiinnostava designfestivaali. Sen kotina toimii Pekingin koillisosassa sijaitseva valtava entinen teollisuusalue, josta on viime 15 vuoden aikana rakennettu merkittävä taiteen ja designin keskus.
Sodan jälkeen rakennettuihin teollisuuskiinteistöihin on avattu suuri määrä gallerioita, kauppoja ja ravintoloita. Festivaalin aikana järjestetään paljon tapahtumia, näyttelyitä, keskustelutilaisuuksia ja tuotelanseerauksia.
Design ja muoti keskittyvät 751 D Park -nimiselle alueelle, joka on taidealuetta pienempi, mutta yhtä vilkas.
Yksi alueella toimivista start up -yrityksistä on Love keeps growing, jonka showroom on designyrityksen, kasvitarhan, pienpanimon ja ravintolan yhdistelmä. Kukkia ja kasveja on joka puolella: niitä kasvaa niin katonrajaan kiinnitetyillä hyllyillä kuin designpöytien lasikansien alla.
Yksi yrityksen perustajista on Yong Lyu, joka työskenteli aiemmin teknologiayrityksessä.
”Aloitimme designyrityksenä, mutta nykyisin teemme paljon tapahtumabisnestä. Suunnittelemme kukka-asetelmia erilaisiin tapahtumiin, kuten häihin ja lanseeraustilaisuuksiin esimerkiksi ostoskeskuksissa.”
Ravintolatoiminta on vielä pientä. Ravintolassa on tarjolla luomuruokaa, mutta Yong kertoo, että tulevaisuudessa tarkoituksena on tuoda ravintolaan biodynaamisesti viljeltyä ruokaa.
“Love keeps growing on kannanotto puhtaamman luonnon puolesta”, Yong summaa.
Tasa-arvoa designin kautta
Peking pääsi Unescon designkaupunkien joukkoon ja järjestön luovien kaupunkien verkostoon vuonna 2012, kaksi vuotta aiemmin kun Helsinki haki samaa tunnustusta.
Designkaupungin tunnustus on Pekingille kunnia-asia, mutta se myös velvoittaa. BIDC aikoo tehdä entistä enemmän yhteistyötä eri maiden muotoilutahojen kanssa ja kiinnittää huomiota kestävään kehitykseen sekä naisten ja nuorten aseman parantamiseen.
”Haluamme edistää tasa-arvoa designin kautta”, Chen tiivistää.
Valokuvat on ottanut Matthew Stinson.