Weekly Bubbling: Lauri Ahtinen - Helsinki Design Week

Bubbles-sarja esittelee muotoilumaailman nousevia kykyjä. Sarjan neljännessä osassa tapaamme sarjakuvataitelija Lauri Ahtisen, joka ja valmistelee parhaillaan sarjakuvaromaania Suomen maahanmuutosta.

Hei Lauri, mitä kuuluu?

Kesäistä. Aion valvoa öisin ja nauttia kauniista asioista.

Millainen on Laurin viiva?

Musta, ohut ja röpelöinen.

Olet pukeutunut päästä varpaisiin mustaan. Mitä värit merkitsevät sinulle?

Suhteeni väreihin on kahtalainen. Sarjakuvissani ja pukeutumisessani käytän yleensä vain mustaa. Maalaukseni ovat taas ylikorostuneen värikkäitä. En tiedä, mistä se johtuu. Ehkä maalatessani minusta purkautuu väreihin jotakin piilossa olevaa.

Mikä töistäsi on sinulle kaikkien merkityksellisin?

Varmaankin aina se uusin. Tällä hetkellä sellainen on elokuussa julkaistu lastenkirja Itä-Borneo, jonka tein yhdessä kuvittaja Anna Sofia Vuorisen kanssa. Se on non sense-perinteestä ammentava lasten kuvakirja päiväkotimatkasta, joka muuntuu vähitellen ällistyttäväksi seikkailuksi.

Toki Sarjakuva-Finlandia-ehdokkaana ollut Homepäiväkirja oli teos, joka aukaisi ammatillisia ovia. Se oli myös henkilökohtaisin teokseni ja annoin siihen kaiken itsestäni.

Missä saamme nähdä kädenjälkeäsi?

Työstän parhaillaan uutta sarjakuvaromaania, joka kertoo maahanmuuttajuudesta Suomessa.

Ajattelen teoksen olevan aikamme tärkeimpään moraaliseen keskusteluun osallistumista, jossa enemmän tai vähemmän punnitaan länsimaisen sivistyksen ja suvaitsevuuden rajoja. Minulla on kokemusta maahanmuuttajien opetuksesta seitsemän vuoden ajalta.

Kirja on kuitenkin ennen kaikkea ruohonjuuritason pieni tarina yhdestä maahanmuuttajasta Pohjois-Suomessa ja perustuu osittain turvapaikanhakijoiden haastatteluihin. Julkaisu on vuoden 2017 lopulla.

Työn alla on myös lastenvaateprintti, joka sai inspiraationsa viittomakielestä. Isänä on sekä hienoa että outoa vaatettaa lapset itse piirtämäänsä kuosiin. Printti on juuri tulossa Vimmalla myyntiin.

Mikä on elämässäsi tärkeintä juuri nyt?

Neljä lastani. He ovat tärkeintä, mitä minulle on koskaan tapahtunut. Tylsä, mutta ainoa mahdollinen vastaus.

Onko juurilla väliä?

Juuret ovat minulle sama kuin koti. Olen kotoisin Raahesta ja lapsuuden kaupungeissa on aina jotakin erityistä tunnemaisemaa. Oulu, tarkemmin Tuira, on minulle fyysinen kotini nyt. Rakastan kaupunginosaani ja kesällä järjestämmekin kaupungin ensimmäiset korttelijuhlat, Titta på Tuiran.

Onko sinulla tyyliguruja tai taiteilijaesikuvia?

Esikuviani ovat afropunkkari Jean Michel Basquiat ja Brittinihilisti David Shrigley. Pidän afropunkkarin villistä luomisvoimasta. Shrigley symbolisoi minulle taas Länsi-Eurooppalaista sivistyneen synkkää huumoria.

Ketä seuraat instagramissa?

Seuraan 335 ilmiötä tai ihmistä, jotka laajentavat parhaimmillaan perspektiiviäni. Joan Cornella on yksi heistä. Pidän hänen oudoista lyhytanimaatioista. Saan viboja myös National Geography-lehden feedistä.

Miten ja missä työskentelet?

Minulla ei ole varaa uppoutua päiviksi, vaan työskentelen nopeasti. Haluan elää myös taiteen ulkopuolista elämää, koska siitä kaikki saa alkunsa. Sen jälkeen idean konkretisoituminen onkin vain työtä. Valmiista teoksesta irti päästäminen tuntuu aina vapauttavalta.

Työhuoneemme on taidegalleria Kooma. Muotisuunnittelija ja koomamies Antti Putkonen hengittää kevyen väliseinän takana. Koomamiehen läsnäolo tuo turvaa silloin, kun en halua olla ajatuksineni yksin. Työhuoneeni mauste ovat siellä olevat ihmiset.

Helsinki Design Weekin vuoden 2016 teema oli ’Paremmin/Better’. Mitä ajatuksia se herättää sinussa?

Paremmassa maailmassa ihmiset ajattelevat ennen kuin tekevät, rakastavat enemmän toisiaan ja lopettavat ahnehtimisen sekä maapallomme tuhoamisen.

Luomisen kannalta toivoisin, että asiat tehtäisiin niin hyvin, että asioihin, olivat ne sitten materiaa tai henkeä, voitaisiin palata aina uudelleen ja uudelleen. Juuri nyt saan kiksejä kielestä ja matematiikan kauneudesta. Rakastan puusta tehtyjä tuoleja, puuvillaa ja ajatonta keramiikkaa.

Mistä unelmoit?

Suuri unelmani olisi joskus saada luoda oma visioni, näyttelytila tai huone suuressa kansainvälisessä taidemuseossa. Yksityiselämäni suurin unelma on, että lapseni saavat kokea merkityksellisen lapsuuden ja tuhlailevasti rakkautta.

Kiitollinen olen myös ensimmäisestä pidemmästä apurahasta, jonka juuri sain. Sillä ostan itselleni aikaa.