Showroomin näyttelyarkkitehtuuri koostuu leikkisistä peileistä

Toista kertaa järjestettävä Showroom yllättää tänä vuonna peileistä tehdyllä näyttelyarkkitehtuurilla, jonka takana on Avanto Arkkitehdit. 

Showroomin näyttelyarkkitehtuurin toteuttaa tänä vuonna Avanto Arkkitehdit. Isot peilipinnat heijastavat osastoja moninkertaistaen niiden pinta-alan.

Leikkisät peilit muodostavat tämän vuoden Showroomin ytimen.

Showroom on muotoilun, tilasuunnittelun ja valaistuksen ammattilaistapahtuma, joka järjestetään Helsinki Design Weekin ja Habitaren yhteistyössä Helsingin Messukeskuksessa toista kertaa 13.–15.9.2017.

Lavaohjelman teema on tänä vuonna Q&A, ja se pitää sisällään muun muassa dialogeja arkkitehtuurista ja kaupunkisuunnittelusta sekä pyöreän pöydän äärellä järjestettäviä kevyempiä lounaskeskusteluja. Tarkemmat teemat ja vieraat julkaistaan myöhemmin keväällä.

Peilien avulla näyttelyalueen rajat hämärtyvät ja tilassa liikkumisesta syntyy kiinnostava elämys.

Peilaaminen myös monistaa, mikä viittaa teolliseen sarjatuotantoon. Paikoitellen kahden peilin välille syntyy ääretön käytävä, kuten lapsuudessa peilikaapin ovien välissä leikkiessä. Yleisvaloa ei ole, joten osastojen valot korostavat entisestään kuutiomaisia alueita ja niiden sisältöä.

Näyttelyarkkitehtuurin teema onkin Äärettömyys.

“Tehtävä oli meille tosi haastava, sillä työskentelymme lähtee aina olemassa olevasta tilasta, mutta messuilla on vain tyhjä halli ilman kontekstia”, sanoo Avanto Arkkitehtien Ville Hara.

Mutta kun he kävivät haasteen kimppuun, ideoita tulikin tulvimalla. Pelkässä benchmarking-koosteessa oli 34 sivua ideoita saunoista basaareihin. He karsivat ideoita pohtimalla tarkasti, mitä messut ovat ja miksi niitä järjestetään, vaikka kaikki tieto löytyy verkosta.

“Tulimme tulokseen, että meistä tärkeintä on ihmisten välinen kohtaaminen. Siihen ei tarvita juurikaan rakenteita, vaan tarvitaan tuote ja kävijä.”

Leikkisää tunnelmaa

Peileihin päädyttiin monista syistä.

“Yksinkertaisetkin jutut innostavat ihmisiä. Peilit muuttavat tilan elämykselliseksi ja tekevät tunnelmasta leikkisän. Ne myös hävittävät messurakenteet. Se on kiinnostavaa”, Avanto Arkkitehtien​ Anu Puustinenkertoo.

Avanto Arkkitehdit Oy perustettiin 2004 Ville Haran ja Anu Puustisen voitettua Pyhän Laurin kappelin avoimen arkkitehtuurikilpailun. Toimisto on ottanut osaa kilpailuihin sekä Suomessa että ulkomailla ja voittanut useita palkintoja.

Toimiston töitä on julkaistu laajasti sekä kotimaisessa että kansainvälisessä lehdistössä mukaan lukien alan johtavat julkaisut ja niitä on esitelty useissa eri näyttelyissä, esimerkiksi neljä kertaa Venetsian biennaalissa.

Viime vuonna näyttelyarkkitehtuurista vastasi ALA Arkkitehdit, ja sen ydin olivat ensi kertaa Kansallisteatterin ulkopuolella nähtävät 100-vuotiaat näytelmäkankaat.

Helsinki Design Week tuottaa yhteistyössä Habitaren kanssa Showroomin lisäksi Showroom Walkin. Molemmat tapahtumat ovat Habitaren ammattilaistapahtumia ja Helsinki Design Weekin päätapahtumia.

© AVANTO ARCHITECTS

Showroom
13.–15.9.2017
Messukeskus, Messuaukio 1, Helsinki
www.showroomfair.com

Helsinki Design Week järjestetään 7.-17.9.2017 ja Habitare 13.-17.9.2017.