Kohti ympäristöystävällisempää vaatetta
Vaateteollisuus on yksi saastuttavimpia teollisuudenaloja maailmassa. Ajattelun ja toiminnan muutosta vaaditaan niin suunnittelijoilta, valmistavalta teollisuudelta kuin kuluttajiltakin.
Vaateteollisuus on yksi saastuttavimpia teollisuudenaloja maailmassa. Ajattelun ja toiminnan muutosta vaaditaan niin suunnittelijoilta, valmistavalta teollisuudelta kuin kuluttajiltakin.
NEW YORK. Jos vaatekaapissasi on viidet farkut, keskimäärin yhdet niistä on valmistettu ”maailman denim-pääkaupungissa”. Sen nimen on saanut Etelä-Kiinan Xintang, jonka yli 3 000 tehtaassa valmistuu farkkuja 300 miljoonaa kappaletta vuodessa muun muassa Levi’s:lle, Lee Cooperille, Wranglerille, Calvin Kleinille ja H&M:lle.
Farkkutehtailun vaikutukset lähiympäristöön ovat valtavat. Vuonna 2010 Greenpeace-järjestön raportissa todettiin, että Xintangin katujen pöly ja joet ovat sinisiä indigosta, jolla farkkuja värjätään, ja työntekijöiden keuhkoissa on silikapölyä.
Puuvilla farkkuihin tulee muun muassa Uzbekistanista.
”Maassa on orjatyöhön perustuva systeemi. Jos kuluttajat tietäisivät, että seitsemänvuotiaat lapset saattavat olla poimimassa puuvillaa koulunkäynnin sijasta, kuluttajat tekisivät erilaisia valintoja”, Timo Rissanensanoo.
Istumme Parsonsin designkoulun pari vuotta sitten valmistuneessa rakennuksessa, sen ylimpään kerrokseen rakennetussa opettajien taukotilassa. Rissanen on New Yorkissa toimivan Parsonsin designkoulun kestävän suunnittelun apulaisprofessori.
Tänä keväänä Parsonsista valmistuvat ensimmäiset vaatesuunnittelijat, joilla ympäristövastuu on kuulunut opetusohjelmaan alusta saakka.
Vaate- ja tekstiiliteollisuus käyttävät maanviljelyn jälkeen eniten vettä prosesseissaan ja vapauttavat suret määrät myrkyllisiä kemikaaleja ympäristöön. Yksien farkkujen valmistamiseen tarvitaan 3 625 litraa vettä ja kolme kiloa kemikaaleja. Farkuissa käytetään puuvillaa, synteettisiä kuituja ja metalliosia, joista jokainen voi tulla eri puolilta maailmaa. Sitä harva farkkuja jalkaan vetävä tulee ajatelleeksi.
”Vaatemerkit eivät vaadi muita tietoja kuin missä vaate on ommeltu kokoon. Siinäkin olen nähnyt vuosien varrella kyseenalaista toimintaa. Vaate on esimerkiksi ommeltu Kiinassa ja värjätty Australiassa, ja siinä lukee Made in Australia. Kuidun alkuperää ei ikinä kerrota”, Australiassa opiskellut ja aiemmin työskennellyt Rissanen sanoo.
Vaateteollisuuden ympäristöongelmat näkyvät köyhien valmistusmaiden lisäksi rikkaissa länsimaissa, joissa vaatteet kulutetaan. Rohkeimpien arvioiden mukaan jopa kolmasosa kauppojen rekeissä olevista vaatteista ei koskaan päädy käyttöön vaan kaatopaikoille.
Zero waste
Rissanen on yksi zero waste -vaatesuunnittelun pioneereista.
Zero waste eli nollahukka tarkoittaa sitä, ettei kangasta leikatessa leikkuujätettä synny ollenkaan, vaan koko kangas käytetään vaatteen valmistukseen. Menetelmä on merkittävä siinä mielessä, että nykyisin arviolta 15 prosenttia kankaista päätyy hukkapaloina roskiin.
Nollahukkasuunnittelu on vielä pienimuotoista. Vaatesuunnittelijoita ei ole vielä koulutettu siihen, mutta myös tehtaiden valmistussysteemeissä on haasteensa.
Zero waste on kuitenkin yleistymässä, Rissanen sanoo.
”Seuraavien 10–20 vuoden aikana siitä tulee ihan varteenotettava osa vaatesuunnittelua. En kuitenkaan usko, että se tulee ikinä olemaan ainoa ratkaisu, vaan myös tekstiilien kiertotaloutta pitää tehdä tehokkaammaksi.”
Suunnittelijoiden ja vaatevalmistajien lisäksi kuluttajien on muutettava käytöstään. New Yorkissa asuva Rissanen törmää ajattelemattomuuteen joka päivä ruokakaupassakin, johon hän yleensä ottaa mukaan oman kankaisen kassinsa. Yhtenä päivänä kassia ei ollut mukana, ja hän joutui turvautumaan kaupan muoviseen kassiin.
”Täällä ostokset laitetaan kahteen sisäkkäin asetettuun muovikassiin. Pyysin kassaa laittamaan laittamaan ne yhteen pussiin. Kassa oli laittanut tuplapussit jo valmiiksi ja suuttui siitä, vaikka sanoin ystävällisesti.”
Puuvillan ja polyesterin osuus koko tekstiilialan markkinoista on noin 80 prosenttia. Puuvillan viljely vie paljon maa-alaa ja vettä, jota tarvittaisiin asuttamaan ja ruokkimaan maapallon lisääntyvää väestöä.
Tarvitaan siis myös uudenlaisia kuituja. Jokin aika sitten urheiluvaatteiden valmistaja Adidas esitteli lenkkitossut, jotka on tehty kokonaan merestä kerätystä muovijätteestä.
”Adidaksen kengät eivät tule maailman muovijätteen ongelmaa ratkaisemaan, varsinkin kun suurin osa muovista on mikroskooppisella tasolla. Mutta sillä on oma arvonsa, sillä ne tuovat huomiota ongelmalle.”
Viime aikoina on kehitelty myös eläinten nahkaa korvaavia materiaaleja, muun muassa banaanien lehdistä, jotka jäävät jätteeksi banaaninpoimijoilta. Myös sienistä on tehty nahkaa ja mokkaa muistuttavia materiaaleja ja vaatteita, joiden valmistamisessa ei synny myrkyllisiä kemikaaleja.