Weekly Studio: Salla Kantokorpi

Weekly Studio jututtaa sisustusarkkitehti Salla Kantokorpea yhteistyötilassa loppukäyttäjän kuuntelemisen tärkeydestä, värien onnellistavasta vaikutuksesta ja ”jumalallisen” arkkitehtimyytin kuolemasta.

Tällä kertaa Weekly Studio jututtaa sisustusarkkitehti Salla Kantokorpea yhteistyötilassa loppukäyttäjän kuuntelemisen tärkeydestä, värien onnellistavasta vaikutuksesta ja ”jumalallisen” arkkitehtimyytin kuolemasta.

Kertoisitko ensin vähän koulutustaustastasi?

Opiskelin tila- ja kalustesuunnittelua entisessä Taikissa eli Aalto-yliopistossa. Se tuntui heti oikealta alalta, joten kaipa se oli kohtalon sanelema juttu. Ryhmässämme oli alusta lähtien mahtava ilmapiiri. Emme kilpailleet keskenämme vaan olimme kuin yhtä perhettä. Olemme edelleenkin läheisiä, teemme yhteistyötä ja tapaamme ajoittain.

Kun olin 19-vuotias ja opintojeni alussa, naureskelin ihmisille, jotka olivat opiskelleet 10 vuotta. Pilkka osui omaan nilkkaan, kun oma opiskeluni kesti saman verran. Minulla oli kaksi lasta ja olin töissä sekä opiskelin ulkomailla, ja tajuttuani vuosien vierineen päätin, että oli korkea aika valmistua.

Pitkään opiskeleminen on kai aika tavallista Suomessa. Toimiiko se ikään kuin hautomakoneena antaen aikaa ja itseluottamusta oman toiminnan aloittamiseen?

Minulle kyse oli enemmänkin ohjelman eri osien dynamiikasta. Ensimmäiset kolme vuotta kandin tutkintoon olivat intensiivisiä. Olimme koko ajan läsnä koululla, ja siksi ryhmästämme muodostui niin tiivis. Kun maisteriohjelma alkoi, ryhmä vähän hajaantui. Menin puoleksi vuodeksi opiskelemaan Tanskaan ja tulin sitten takaisin Suomeen kokopäivätöihin. Muutamaa vuotta myöhemmin syntyivät lapset. Valmistuin maisteriksi kaksi lasta rattaissa, vaikka olin aina sanonut, ettei minulle käy niin. Aika huvittavaa.

Sitten menit dSign Vertti Kivelle töihin. Millaista se oli?

Siihen aikaan eli vuosina 2004 ja 2005 monikaan iso yritys ei tehnyt tämän tyyppistä hommaa. Ilmapiiri oli siihen aikaan aika homogeeninen. Mikään yritys ei tehnyt asioita eri tavalla kuin muut. Vertti Kivelle pääseminen tuntui onnenpotkulta. Nythän se on iso yritys, mutta siihen aikaan toiminta oli vasta alussa, ja sain paljon vastuuta.

Koska yritys oli niin pieni?

Niin, ja koska vastuuttaminen oli osa yrityksen kulttuuria. Hyppäsin suoraan syvään päähän, niin sanotusti.

© Veera Konsti
© Veera Konsti

Oletko huomannut eron siinä, miten hyödynnät omaa ajatteluasi verrattuna briiffin asettamiin rajoituksiin nyt, kun teet töitä omassa etkä isossa yrityksessä?

Ehdottomasti kyllä. Isossa yrityksessä on tavallaan kaksi asiakasta samaan aikaan. Täytyy katsoa tilausta yrityksen näkökulmasta ja samaan aikaan asiakkaan tarpeita ja hakea tasapainoa niiden välille.

Luultavasti juuri tästä syystä päädyin perustamaan oman firman. Opin paljon dSignissa ja olin kiitollinen tilaisuudesta päästä mukaan isoihin projekteihin, mutta halusin erilaisen lähestymistavan, kun perustin oman yrityksen.

Minulle on mieluisaa tehdä monia erilaisia ja erikokoisia projekteja. Suunnittelussa minua kiinnostaa yhtä paljon loppukäyttäjän kuin asiakkaan näkökulma. En ole Alvar Aallon kaltainen mahtava arkkitehti, joka saa innoituksensa suoraan Jumalalta. En koe olevani sellaisessa roolissa. Yritän ennemminkin samastua loppukäyttäjään ja miettiä suunnitteluprosessia siitä näkökulmasta. 

Edustaako tämä mielestäsi yleistä muutosta suunnittelussa?

Kyllä vain. Mielipiteeseeni vaikuttaa toki se, että teen töitä yhteistiloissa eikä minulla ole omaa työhuonetta. Meillä on iso tila Punavuoressa, ja minulla on vain oma työpöytäni. Palvelumuotoilufirma Hellon toimii samassa tilassa. Tällainen työtapa heijastelee erilaista ajattelua, joka voimistuu koko ajan suunnittelualalla.

Vaikuttaako yhteistilassa työskentely työtapaasi? Suunnitteletko enimmäkseen paperilla ja tietokoneella? Vai teetkö myös mallinnuksia ja prototyyppejä?

Luulen, että se vaikuttaa työni mittasuhteisiin. Ei vain kokoon vaan yleisemmin työtapaan liittyviin menetelmiin. Puolet ajasta toimin yksin ja toisen puolen eri ryhmissä eri kumppaneiden kanssa.

Teen joskus konseptisuunnittelua toiselle suunnittelufirmalle, mikä on mukavaa, koska silloin tunnen olevani osa laajempaa verkostoa. Perustin oman studion osittain siksi, että voin tehdä kivoja juttuja kivojen ihmisten kanssa.

Entä käytännön työ työhuoneella?

Työskentelen enimmäkseen paperilla ja tietokoneella. Joissakin palvelumuotoiluhankkeissa, joissa toimin sisustussuunnittelijana, pidämme työpajoja, joissa tehdään tiloista prototyyppejä. Teen parhaillaan ravintolaprojektia opiskelukaverini Marianna Sorsan kanssa. Suunnittelemme ravintolaan kalusteita, joista valmistamme prototyyppejä.

Teettekö niitä yhteistyötilassa?

Teemme prototyyppejä Mariannan puutyöverstaassa Salossa. Siellä on iso tehdas ja upeat puitteet. Itse asiassa me vain suunnittelemme prototyypit, ja muut valmistavat ne. Taikissa teimme itse omat prototyyppimme, mutta silloin sitä suunnitteli vain hyvin yksinkertaisia kalusteita, jotka osasi itse valmistaa.

© Veera Konsti
© Veera Konsti
© Veera Konsti

Olisi kiva kuulla tarkemmin työstäsi vaikkapa tuoreen projektin kautta. Voisitko kertoa tänä vuonna valmistuneesta Ylen toimitilaprojektista?

Kyseessä oli yhteistyö Valvomo-arkkitehtien ja Hellonin kanssa, johon sisältyi useita työpajoja työntekijöiden kanssa ja muutoksiin liittyen…

Pidettiinkö työpajat ennen kuin aloit suunnitella rakenteita ja sisustusta?

Työpajoja pidettiin, koska muutos vanhasta rakennuksesta kunnostettuun siipeen oli merkittävä. Yritimme uudistaa paitsi itse tilaa myös työtapoja, mikä merkitsi suurta muutosta useimmille työntekijöille. Työpajoja pidettiin myös kalusteisiin ja väreihin liittyen. Niihin meni pari vuotta, mikä ei ole ihme, koska kyse oli kuudesta kerroksesta ja yli 400 ihmisestä.

Ehdottiko suunnittelutiimi työpajoja vai tuliko idea asiakkaalta?

Asiakas ehdotti työpajoja. He halusivat osallistaa työntekijät suunnitteluun.

Se on tosi hienoa. Tapahtuuko tätä nykyisin muidenkin asiakkaiden kanssa?

Kyllä, mutta laajuus vaihtelee. Pienemmissä projekteissa prosessi on aika selkeä, mutta isoissa hankkeissa, joissa muutetaan toimintatapoja ja toimintoja, on hyvin tarpeellista ottaa loppukäyttäjät mukaan.

Olen käynyt huvittavia keskusteluja arkkitehtiystävieni kanssa siitä, että alan ulkopuoliset kysyvät heiltä vaikkapa lempityyliä ymmärtämättä, että sisustusarkkitehtuuri ei liity seinien väriin vaan tilankäyttöön ja sosiaalisten toimintojen ja osallistumisen mahdollistamiseen. Näitä tarkoitusperiä ei ilmeisesti tunneta kovin yleisesti.

Muotoilit asian oikein osuvasti. Juuri tuosta on kysymys. Sisustusarkkitehtuurissa on kyse ihmisten yhteistoiminnasta ja vuorovaikutuksesta tilassa eikä niinkään seinien väristä.

Toisaalta värit lienevät tärkeitä sinulle, koska niitä on paljon monissa projekteissasi.

Yliopistossa opettajat olivat aika tiukkoja siinä, että piti käyttää vain yhtä korostusväriä harmaan, valkoisen tai mustan lisäksi. Ideana oli, että vakavasti otettava suunnittelija ei käytä värejä. Siihen aikaan se tuntui ehdottomalta säännöltä, mutta olin luultavasti liian nuori ja pelokas ilmaistakseni mielipiteeni. Pikku hiljaa sain lisää itseluottamusta ja värien käytöstä tuli juttuni. Värit tekevät minut onnelliseksi, ja toivottavasti ne onnellistavat muitakin ihmisiä.

© Veera Konsti
© Veera Konsti
© Veera Konsti

Oletko kiinnostunut tilojen valmistumisen jälkeisestä käytöstä? Haluatko palata paikalle vuoden kuluttua ja tarkistaa, miten tila toimii?

Kyllä, todellakin. Työni palvelee loppukäyttäjää, joten minua kiinnostaa kovasti, miten tila on otettu käyttöön ja mitä siellä on tehty. Aina tulee muutoksia ja elementtejä siirrellään.

Muutama vuosi sitten sattui mielenkiintoinen tapaus. En muista, mikä rakennus oli kyseessä, mutta omistaja ripusti tilaan verhot, joista arkkitehdit eivät tykänneet ollenkaan, ja siitä seurasi iso kohu. Ymmärrän toki arkkitehtien tunteita, mutta toisaalta tehtäväni on suunnitella tila, missä ihmisillä on niin hyvä olla, että he voivat käyttää sitä haluamallaan tavalla. En ehkä itse pidä ratkaisusta, mutta tuntuu hyvältä, että ihmiset viihtyvät suunnittelemassani tilassa.

Mainitsit, että kun menit dSign Vertti Kivelle töihin vuonna 2004, monikaan yritys ei toiminut heidän tavallaan. Ovatko ala, kulttuuri ja designiin liittyvät ajattelutavat muuttuneet paljonkin jokseenkin lyhyessä ajassa?

Kyllä, minusta muutos on ollut merkittävä. Yleensä kun kyseessä on iso muutos, se menee vähän överiksi, mutta minusta niin ei ole vielä tapahtunut. Emme ole vielä jumissa tilanteessa, jossa olisi vain yksi oikea tapa toimia. On paljon erilaisia suunnittelijoita ja suunnittelutyylejä. Tuloksena on entistä enemmän kiinnostavia tiloja, ja asiakkaat ja yleisö osaavat pyytää lisää ja entistä parempia tiloja, mikä on mielestäni varsin terve tilanne.

Kun olet osallistunut projekteja edeltäviin loppukäyttäjien työpajoihin, onko ihmisillä ollut sanoja ilmaista tila- ja toimintatoiveitaan?

Se vaihtelee kysymysten muodon ja tutkimustapojen mukaan. Yleisesti ottaen ihmiset ilmaisevat toiveensa ja tarpeensa mieluiten tunteiden kautta. Ihmisiltä voi kysyä konkreettisia asioita esimerkiksi akustiikasta, mutta parhaan tuloksen saa ottamalla tunteet mukaan.

On tosiaan mielenkiintoista – kuten mainitsitkin – että ”jumalallisesta” arkkitehdistä ollaan siirtymässä kuuntelemaan tilan jokapäiväisiä käyttäjiä, jotka tietävät varsin hyvin, mitä tarvitaan.

Kyllä vain. Mutta käyttäjiltä saatu ymmärrys täytyy osata yhdistää sitä tukevaan näkemykseen ja toimittaa asiantunteva suunnittelu. Loppukäyttäjiltä voi kysyä tarpeista, mutta niihin pitää vastata oman näkemyksen ja kokemuksen pohjalta.