Weekly Abroad: Berndt Arell
Weekly Abroad esittelee ulkomailla uraa luovia suomalaismuotoilijoita. Tällä viikolla kuulemme Tukholmassa vaikuttavan Berndt Arellin kuulumiset.
Berndt Arell on yllättävän vaatimaton, kun ajattelee, että mies on luotsannut useaa Pohjoismaiden johtavista taideinstituutioista. Arell itse sanoo, että häikäisevä ura ”vaikuttaa suunnitelmalliselta, mutta on enimmäkseen sattumaa. Pitää vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”
Arell varttui Vaasassa. Hän tiesi jo teini-ikäisenä, että tuleva työ löytyisi museoista, ja haki sitä varten opiskelemaan Åbo Akademihin. Valmistumisen jälkeen Arell työskenteli Pohjanmaan museossa, kunnes muutti Turkuun tekemään tohtorinväitöstutkimusta modernin taiteen markkinoiden synnystä Suomessa. Juuri ennen väitöskirjan valmistumista nuorelle tutkijalle tarjottiin kuraattorin paikkaa Turun taidemuseossa. Arell kutsuttiin ottamaan ohjat vuonna 1991 johtaja Soili Sinisalon jättäessä tehtävänsä.
Sen jälkeen Arell oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan monta kertaa. Hän muutti Turusta Helsinkiin johtamaan Pohjoismaista taidekeskusta. ”Yksi parhaista työpaikoistani”, hän arvioi. Neljän vuoden kuluttua Arell palasi vetämään Turun taidemuseota, kunnes loikkasi vuonna 2000 lahden toiselle puolelle Göteborgiin perustamaan Pohjoismaista akvarellimuseota. Seuraavana vuonna Arell palasi Suomeen johtamaan Helsingin kaupungin taidemuseota 2001–2007. Sitten hän jatkoi työmatkaansa kadun toiselle puolelle ja ryhtyi Kiasman johtajaksi, kun Tuula Karjalainen jäi eläkkeelle. Melkein ketä tahansa pyörryttää hänen CV:tään lukiessa.
Arell teki Kiasmassa ollessaan museon 10-vuotisjuhlan yhteydessä yhteistyötä Bilbaon Guggenheimin kanssa, mikä loi pohjan tulevalle Helsingin Guggenheim-museon ehdotukselle. Lisäksi hän palautti Alvar Aallon Venetsian biennaaliin suunnitteleman paviljongin suomalaiskäyttöön. Parin Kiasman vuoden jälkeen Arell ryhtyi johtamaan Svenska kulturfondenia.
”En ollut aikeissa lähteä Kiasmasta”, hän kertoo, ”mutta koska puolivalmiissa väitöskirjassani tutkin yksityisen rahan vaikutusta taidepiireihin, pohdin, voisivatko teoriat toimia käytännössä. Kulturfonden tarjosi tilaisuuden kokeilla.” Sattuma puuttui jälleen kerran peliin ja houkutteli Arellin takaisin Ruotsiin.
Museonjohtaja ilman museota
Kulturfondenin johdossa ollessaan Arell sai puhelun kykyjenetsijältä. Hän torjui ensin tarjouksen ottaa kontolleen Ruotsin kansallismuseo, mutta päätti monien tapaamisten tuloksena kuitenkin tarttua tilaisuuteen. Se oli niin ohittamaton.
Tukholman työtarjous oli monella tapaa erikoinen. Museo oli menossa korjausten vuoksi kiinni. Arellin piti kuusi vuotta johtaa museota, jota ei käytännössä ollut. ”Kun minut palkattiin, museo oli päätetty sulkea, ja siinä kaikki”, Arell kertoo. ”Tajusin heti, että jos museo menisi kiinni viideksi vuodeksi, menettäisimme koko yleisömme. Piti ylläpitää dialogia ja keksiä uusia tapoja esitellä kokoelmia.”
Oivalluksen seurauksena Arell tiimeineen perusti galleriat Ruotsin kuninkaalliseen taideakatemiaan sekä Tukholman kulttuuritalolle ja piti siellä vaihtuvia näyttelyitä ylläpitääkseen yhteyttä museon ja yleisön välillä. Vaihtuvat näyttelyt antoivat myös vapautta kokeilla uusia esittelytapoja. Rajoitteista syntyi museolle uusia ideoita ja hankkeita, jotka Arellin mukaan auttoivat vilkastuttamaan instituutiota ja kehittämään uusia yleisöjä. ”En usko, että [Ruotsin kansallis]museo voi enää palata entiseen avattuaan taas ovensa”, hän sanoo. ”Rakennus on nyt jokseenkin erilainen ja avoimempi, mutta uskon, että museo tuntuu myös instituutiona entistä lähestyttävämmältä ja auliimmalta.”
Julkiselta yksityiselle & uusi luku elämässä
Kuuden vuoden toimikauden jälkeen Arell houkuteltiin julkiselta puolelta vireään yksityiseen taideorganisaatioon. Houkuttelijoina olivat veljekset Jan ja Per Broman, suositun tukholmalaisen, yksityisen ja kaupallisen Fotografiska-gallerian perustajat. Arell sanoo suoraan palaavansa innoissaan nykytaiteen eturintamaan. Hän ei kansallismuseon vuosina kuratoinut yhtäkään näyttelyä, koska tehtävässä korostettiin hallinnollista puolta. ”En ole koskaan aikaisemmin työskennellyt täysin yksityiselle organisaatiolle, joten tämä on uusi kokemus”, Arell sanoo. ”Opin koko ajan. Ympäristö on mielenkiintoinen, kiihkeätahtinen ja elinvoimainen, ja kollegani ovat kovin nuoria – lasteni ikäisiä – mistä nautin kovasti. On virkistävää olla joukon vanhin.”
Arell liittyy Fotografiskaan näyttelyjen tuottajaksi juuri organisaation maailmanvalloituksen kynnyksellä. Sen ensimmäinen tukikohta perustettiin Tukholmaan vuonna 2010, ja ensi vuonna avataan uudet galleriat Lontooseen, New Yorkiin ja Tallinnaan. Tulevaisuudessa siintää vielä ainakin Shanghai. Tällä kertaa Arell ei tee projektinhallintaa vaan tuottaa näyttelyjä vuoden 2019 sesonkia varten kaikkiin neljään galleriaan.
Arellin muutostentäyteistä uraa ajatellessa herää kysymys, onko toimi Fotografiskassa intensiivinen ja lyhyt vai pidempi rupeama. Hän sanoo hieman salaperäisenä, että on tehnyt sopimuksen ensivuoden näyttelyistä mutta että jatkosta on liian varhaista puhua. Ei voi kuin aavistella, että pian puhelin taas soi. Ken tietää, kuka seuraavaksi soittaa?
