Weekly Bubbling: Anna Isoniemi

Hyères-muotikilpailuun valittu Anna Isoniemi uppoutuu mielellään taustatutkimukseen. Hänelle on tärkeää, että kaiken estetiikan takana on ajatusta.

Aalto-yliopistossa tekemäsi vaatemallisto valittiin arvostetun Hyères-muotikilpailun finaaliin. Mitä nyt kuuluu?

Oikein hyvää. Tulin juuri Hyères-festivaalilta Ranskasta, ja siellä meni hyvin. Viikot olivat kiireisiä ja mallisto herätti paljon kiinnostusta. Festivaalilla on kolmen päivän aikana kolme näytöstä ja esittely tuomaristolle. Lisäksi on showroom, jossa mallistoa esitellään lehdistölle. Näitä kaikkia valmisteltiin kaksi viikkoa ennen festivaalia. Oli se aikamoinen bootcamp. Onneksi osasin varautua siihen, että päiviin pitää keskittyä. Siellä on monta tilaisuutta, joista pitää saada ilo irti. Sain solmittua kontakteja, joista on tulevaisuudessa hyötyä.

Mikä oli parasta antia?

Oli mukavaa, että ihmiset tulivat henkilökohtaisesti antamaan palautetta. Oli myös hienoa kuulla monen sanovan, että he haluaisivat käyttää vaatteitani. Se on tietysti jo suunnittelun lähtökohtanakin hyvä, että vaatteet ovat käytettäviä. Sain myös varmuutta omaan tekemiseeni. Oivalsin, että minulla on vahva oma näkemys: toisaalta värikäs ja toisaalta hyvin yksinkertainen ja kliininen. Olen ihmisenä tarkka ja vakava, mutta toisaalta hullu ja arvaamaton. Tavallaan sain hyväksytettyä omaa persoonaa työn kautta.

Mallistosi on tehty paljettikankaista. Miksi paljetit?

Aiheenani oli 60-luvun futurismi ja kilpa-autot. Kilpa-autojen metallinen pinta innosti käyttämään kiiltävää paljettikangasta painopohjana. Geoffrey Beenen mallistossa 60-luvulla ollut paljettimekko oli suuri inspiraation lähde. Tein paljon tutkimusta ja prässäyskokeiluja tekniikalla, jota käytetään urheiluvaatteissa, ja tajusin, että paljetit ovat minun materiaalini. Halusin karsia niistä kaiken glamourin ja tehdä jotain kylmää ja kovaa, joten printtien piti olla mahdollisimman skarppeja ja yksinkertaisia. Malliston muiden elementtien piti olla riisuttuja ja minimalistisia, mikä on, heh, vähän kyseenalaista paljettien yhteydessä.

Miksi kilpa-autot ja 60-luku?

Olen kasvanut kilpa-autojen ympäröimänä ja pelannut lapsena autopelikorteilla, joten aihe tuntui luontevalta ja rakkaalta. Aihepiiristä löytyi helposti inspiroiva värimaailma ja kuosit, sekä se dynaamisuus ja vauhti, jota halusin tuoda naisten vaatteisiin. 60-luvun futurismi tulkitsi myös vauhtia ja mekaanisuutta. Äitini on tekstiilitaiteilija, ja meillä on ollut kotona 60-luvun isoja printtejä. Pidän 60-luvun minimalistisuudesta ja toisaalta vahvuudesta. Sieltäkin löytyy tietynlainen vahva feminiinisyys, joka ei ole tyttömäistä. Esimerkiksi Vuokko Nurmesniemen työt ovat kiinnostavia.

Miksi lähdit opiskelemaan muotia?

Minulle on luontevaa lukeminen ja ajattelu, ja olen kokeillut eri taiteenaloja, mutta mikään ei ole tuntunut omalta. Muodin pääsykokeessa huomasin heti, että tämä on se tapa, jolla pystyn ilmaisemaan itseäni. Mallistojen tekeminen on visuaalista, mutta siihen liittyy myös paljon taustatyötä. Tässä yhdistyy ajattelu ja suunnittelu. Pidän koko prosessista – myös niistä inhottavista hetkistä, jolloin pitää tehdä kymmeniä protoja. Olen nähnyt, että onnistuneeseen lopputulokseen ei ole oikopolkua. Työ on vain tehtävä.

Mikä merkitys malliston takana olevalla ajatuksella sinulle on?

Olen saanut siitä joskus sanomistakin, että menen aika syvälle. Mutta jos teen jotain, haluan tietää siitä paljon. En halua, että teen päätöksen vain, koska pidän siitä. Kaiken visuaalisuuden ja esteettisyyden takana pitää olla jokin perustelu. Kaikkihan on jo tehty ja keksitty, mutta taustatutkimuksen avulla omaa juttuaan voi suunnata uuteen suuntaan. Kun tuntee historian, on mahdollista hahmottaa, mitä tulevaisuus voisi olla.

Missä haluaisit nähdä vaatteitasi käytettävän?

Ehkä utopistinen ajatus, mutta miellän ne arkivaatteeksi. Haluan ajatella uusiksi sitä, mikä on arkivaate. Mallistossa olevan laukun kaava on muovikassista ja housupuvuissa on ajatuksena tietty rentous ja sporttisuus. Olisi hauskaa viedä ne arkiseen ja karuunkin ympäristöön. Mieluummin supermarkettiin kuin punaiselle matolle. Ideani ei ole tehdä näyttäviä juhlavaatteita.

Mitä kurssikaveriesi taitoa kadehdit?

Kokeellista ja kolmiulotteista kaavoitusta, vaatteen siluetin rajojen rikkomista. Sitä, että siluetti voi olla jotakin sellaista, jota ei ole olemassa. Nostan hattua niille, jotka hakevat vaatteen muodolla rajoja. Se ei ole minun vahvuuksiani.

Missä olet kymmenen vuoden päästä?

Työelämässä ja ulkomailla, toivottavasti. Oma merkki kiinnostaa myös, mutta mieluiten näkisin itseni jossain yrityksessä töissä. Työskentely Italiassa ja muualla Euroopassa kiinnostaa kovasti, ja toivottavasti siihen tarjoutuu mahdollisuus. Tavoitteenani on valmistua maisteriksi seuraavana keväänä. Jatkan maisterimallistossa varmasti ajatusta feminiinisyydestä ja tietynlaisesta skarppiudesta.

Suvi Järvelin halusi kysyä, miten muuttaisit Suomen muotikenttää, jos jäät tänne?

Haluaisin sille enemmän kaupallista tukea ja arvostusta, jotta suunnittelijat eivät lähtisi ulkomaille. Esimerkiksi Ruotsissa yritykset tukevat pieniä tekijöitä, heitä sponsoroidaan ja autetaan alkuun. Toivoisin, että täällä herättäisiin potentiaaliin, joka suomalaiseen muotialaan on saatu luotua. On vallankumouksellista, kuinka paljon Hyères-festivaalilla oli suomalaisia. Tämä potentiaali on uniikkia, ja kaiken näkyvyyden hyödyntämiseen olisi nyt hieno hetki.

Ketä ihailet ja miksi?

Sofia Okkosta, joka on valmistunut maisteriksi valokuvauksesta ja edusti Suomea vuosi sitten Hyères-festivaaleilla. Hän tulkitsee kuvaa hienosti erilaisten henkilöiden kautta. Kuvan ja henkilön suhde on intiimi ja mielenkiintoinen. Kuvissa näkyy selvästi värien vuoropuhelu, ja hän käsittelee feminiinisyyttä yllättävästi mutta hienovaraisesti.

Mitä haluaisit häneltä kysyä?

Millainen on täydellinen valaistus?