Tutustu tapahtumaan / Tapahtuma tutuksi: Random Walk -huivinäyttely ja popupit
Random Walk -näyttelyssä voi tarkastella maalauksia, joista on tehty paino- ja neulehuiveja. Näyttelyn ja työpajojen aikana järjestetään myös kokeellisia musiikkiesityksiä ja popup-myyntiä. Random Walkin perustaja ja suunnittelija Weiwei Leung kertoo, miten tapahtuma sai alkunsa.
Kertoisitko tapahtumasta vähän lisää omin sanoin: mistä näyttelyssä ja työpajoissa on kyse?
Näyttely ja työpaja on kuratoitu, jotta kävijät pääsevät kokemaan Random Walkin tunnelman ja estetiikan sekä tarkastelemaan kuosien valmistusprosessia.
Näyttely koostuu kolmesta toisiinsa liittyvästä osasta: suunnittelijan maalaamasta kuviosta, kahdesta maalauksiin perustuvasta huivimallistosta, jotka on ripustettu roikkumaan gallerian poikki ja eri suunnista kuuluvasta moniääniteoksesta, joka toistaa materiaalista nauhoitettua ja muusikon muokkaamaa ääntä. Installaatiota, huiveja ja maalauksia voi kierrellä katselemassa tämän äänenkulun säestyksellä.
Työpaja kannustaa kävijöitä tutustumaan kuosien suunnitteluprosessiin. Tarjolla on helppoja ohjeita ja yksinkertaisia materiaaleja, joiden avulla kaikenikäiset ihmiset voivat nauttia tekemisestä. Suunnittelija kertoo lisäniksejä, joiden avulla jokainen voi kokeilla suunnitella oman kuosin Random Walkin helppoon tyyliin.
Mistä saitte alun perin idean tapahtumaan?
Idea on elänyt brändin alusta saakka. Se on tapani työskennellä ja suunnitella: prosessi alkaa epämääräisestä muodosta, joka yleensä perustuu liikkeisiin, ja maalauksesta, joka käsittelee muotoelementtiä, josta muodostuu myöhemmin kuori ja lopuksi tekstiilituote. Taustalla vaikuttaa Random Walk -konsepti, joka perustuu mieli avoinna kuljeskeluun ja kokeiluun. Järjestäjä haluaa jakaa tämän asenteen muiden kanssa näyttelyn ja työpajan muodossa. Koska minulla on jo yhtenäinen kokoelma maalauksia ja kaksi mikromallistoa niihin perustuvia tekstiilejä ja koska olen kiinnostunut äänimaailmoista ja -installaatioista, idea tuntui luontevalta. Se oli myös nopea toteuttaa.
Mitä Random Walk -näyttely ja -työpaja tarjoavat kävijöille?
Siellä näkee nämä huivien kuvioiden taustalla vaikuttavat maalaukset ensimmäistä kertaa. Työpajan tuloksena voi saada oma kuvion seuraavaan Random Walk -huiviin omalla nimellä ja saada osuuden myyntituotosta. Näyttelyn aikana voi ostaa Random Walk -huiveja alennushintaan popup-myynnistä.
Minkälaisia odotuksia teillä on festivaalin suhteen?
Entistä laajempaa näkyvyyttä brändille, tilaisuuksia tavata ja vaihtaa ajatuksia muiden luovien ihmisten kanssa ja saada ensikäden palautetta näyttely-yleisöltä.
Tutustu huiveihin paremmin täällä.