Helsinki Design Awards finalistiesittelyssä: Kansainvälistyminen
Weeklyn juttusarjassa tutustumme Helsinki Design Awardsin finalisteihin. Kolmanneksi esittelyssä ovat Kansainvälistyminen -kategorian huippusuunnittelijat.
Tapahtuman videoista vastaa helsinkiläinen tuotantoyhtiö Siro Creative.
Genelec
Yrityskulttuurin kehittäjä
Maria Martikainen
Yleisradio oli rakentamassa uutta radiotaloa Pasilaan ja YLEn Juhani Borenius kysyi Ilpo Martikaiselta ja Topi Partaselta, osaisivatko he rakentaa aktiivisen tarkkailukaiuttimen. Kansainvälistyminen alkoi heti, ja kansainvälinen ensimmäinen tilaus meni Italian yleisradiolle. Tuotanto siirtyi vuonna 1985 kerrostalon kellarikerroksesta omaan tehtaaseen Iisalmessa.
Alun perin Ilpo Martikaista inspiroi, kuinka saada kaiutin toimimaan mahdollisimman hyvin, ja sama tavoite inspiroi koko tuotantoa edelleen. Nykyisin jakeluverkosto on noin 70 maahan ympäri maailman. Genelecillä on tytäryhtiöt USA:ssa, Japanissa ja Kiinassa ja myyntitoimistoja eri puolilla Eurooppaa. Ihmisten läsnäolo ja kontakti toiseen ihmiseen ovat Genelecillä tärkeimmät ajatukset, jotka luovat brändiä maailmallakin. Genelegin brändiä ei ole rakennettu, vaan se on rakentunut yrityksen perusarvojen pohjalta.
Genelec täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Genelec on muun muassa pitänyt juhlat Iisalmessa, julkaissut juhlakirjan ja jakanut sosiaalisessa mediassa muistoja matkan varrelta. Genelecillä on samankaltainen teema kuin Helsinki Design Weekillä: ”Built to trust ” -kampanja. Martikainen kommentoi, että jos ajatellaan elämää, kaiken pitäisi rakentua luottamuksen varaan. Genelecin päämääränä on tehdä työvälineitä, joihin voi luottaa. Esimerkkinä tästä Martikainen kertoi tarinan: vähän aikaa sitten Genelecille tuli huoltoon 37 vuotta vanha kaiutin, joka huollettiin, ja laite palasi jälleen takaisin hommiin.
Arkki
Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu
Rehtori Pihla Meskanen
Juttelimme Arkin väen kanssa Suomen opetusjärjestelmästä, miksi lasten ja arkkitehtuurin parissa on niin kivaa ja mitä erikoisen arvokasta on suomalaisessa arkkitehtuurissa ja design-ajattelussa.
Arkista kerrottiin, että Suomessa arkkitehtuuri sisältyy perustason taidekasvatukseen ja että opetusministeriö on laatinut harvinaisen ytimekkään luovat alat (musiikki, tanssi, kuvataide ja arkkitehtuuri) sisältävän opetussuunnitelman. Sen poikkeuksellisuudesta kertoo sekin, että maailmalla ollaan hyvin kiinnostuneita Suomen koulutusjärjestelmästä.
Arkkilaisten mielestä on todella kiehtovaa toimia omalla alalla ja samalla lasten ja nuorten parissa. Toiminta on auttanut ymmärtämään, mikä lapsia arkkitehtuurissa kiinnostaa ja mitä kouluympäristöiltä ja opetustiloilta halutaan.
Arkista kerrottiin myös, että yhteistyö monien maiden ja kulttuurien kanssa ja niiden arkkitehtonisten näkemysten omaksuminen on auttanut havaitsemaan, mikä suomalaisessa arkkitehtuurissa ja design-ajattelussa on erityistä. Suomessa on välillä todella pimeää ja kylmää, joten valolla on tärkeä rooli arkkitehtuurissa. Joissakin maissa aurinko taas on vihollinen, koska niissä on liian kuuma. Arkkilaisten mielestä on siis kiinnostavaa keskustella eri näkemyksistä eri kansallisuuksia olevien ihmisten kanssa, koska se auttaa hahmottamaan suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun erityispiirteitä.
Com-pa-ny, Secrets-projektit
Aamu Song ja Johan Olin
Helsinki Design Weekiä odotellessa keskustelimme Com-pa-nyn kanssa uran kohokohdista, perinteisten valmistajien kanssa työskentelystä ja luottamuksesta.
Yhtenä kohokohtana esiin nousi Secrets-projekti, jossa etsittiin ja tutkittiin perinteisiä käsityöläisiä ja/tai valmistajia ympäri maailmaa. Com-pa-ny on päässyt tutustumaan moniin paikkoihin, joissa tuotetaan uutta muotoilua perinteisillä käsityömenetelmillä.
Kun uusi valmistaja löytyy Com-pa-ny tutustuu heidän tekniikkaansa. Sitten suunnittelijat suunnittelevat jonkin uuden tuotteen, jonka pystyy valmistamaan vanhalla tekniikalla.
Com-pa-ny työskenteli ensin Suomessa, sitten Koreassa, Belgiassa, Ruotsissa, Virossa, Venäjällä, USA:ssa ja Japanissa. Aina uuteen paikkaan mennessä pitää saavuttaa ihmisten luottamus ja ymmärrys uudesta työympäristöstä, jotta pystyy työskentelemään ihmisten kanssa, jotka on tavannut ensimmäistä kertaa vasta muutama päivä aikaisemmin.