Weekly Mix: TSTO

Tällä viikolla suunnittelija Matti Kunttu TSTO:lta kertoo millaista on luoda visuaalista ilmettä musiikkialan asiakkaille. Demokratian nimissä TSTOn tiimi piti levyraadin, jonka parhaimmisto pääsi Weeklyn soittolistalle.

Tällä viikolla suunnittelija Matti Kunttu TSTO:lta kertoo millaista on luoda visuaalista ilmettä musiikkialan asiakkaille. Demokratian nimissä TSTOn tiimi piti levyraadin, jonka parhaimmisto pääsi Weeklyn soittolistalle.

Mitä kuuluu?
Hahah no ihan hyvää kuuluu, kiitos!

Olette tehneet useita projekteja musiikkialan yrityksille ja myös artisteille, kuten Iisalle ja Reginalle. Miten huomioitte artistin musiikin suunnittelutyössä?
Pyrimme aina itse miettimään, miltä artistin musiikki voisi näyttää ja millainen fiilis biiseistä tulee. Oleellista on kuitenkin dialogi artistin kanssa sekä se, miten artisti itse kokee musiikkinsa ja sen visuaalisuuden. Lisäksi on tärkeää huomioida myös artistin henkilökuva, persoonallisuus ja tyyli. Jos artisti on esimerkiksi hyvin kaupallinen, on välttämätöntä miettiä miten suunniteltu ilme toimii ja erottuu edukseen kauppojen hyllyillä.

Entäs muiden asiakkaiden kanssa, onko musiikilla osuutta luovassa suunnittelutyössä?
Kyllä se vaikuttaa paljonkin. Kaikilla täällä meidän toimistollamme on todella erilainen musamaku ja kuuntelemmekin musiikkia lähinnä jokainen omista kuulokkeista. Teemme jokainen töitä hyvin erilaisten projektien parissa, joten jokaisella toimivat hieman erilaiset biisit myös projektista riippuen. Esimerkiksi kun teen taittoa, joudun silmäilemään paljon tekstiä, ja olenkin huomannut, että silloin on vaikea kuunnella suomenkielistä tai muutenkaan lyriikkavetoista musiikkia, koska se puoli aivoista on ikään kuin varattu jo itse työlle. Tällaisissa tilanteissa työntekoon sopii parhaiten instrumentaalinen musiikki tai biisit, joiden sanoista ei ymmärrä mitään.

Millaisia biisejä kuuntelet, kun et halua ymmärtää lyriikoita?
Viimeaikoina on tullut kuunneltua paljon japanilaista musiikkia ja muun muassa arabiankielistä 70- ja 80-luvun funkia! Muun muassa Habibi Funk Recordsia.

Onko jotain, mitä teidän toimistollanne ei saa soittaa, mitä kaikki inhoatte?
Eipä oikeastaan. Kuten sanottu, kaikilla meillä on hyvin erilainen musiikkimaku, mutta kaikista genreistä löytyy aina jotain mielenkiintoista, joka uppoaa. Konsensus löytyy yleensä, vaikka preferenssit ovatkin tosi erilaiset.

Mikä bändi olisitte, jos saisitte valita?
Beastie Boys. Se kuvastaa hyvin meidän tekemistä: ei virtuoosimaista musisointia, mutta tuottelias ja kokeileva bändi. Bändissä on mukana myös yksi buddhalainen, kuten meilläkin.

Klassikkobiisi, joka ei kulu koskaan?
J Dilla: Workinonit. Hyvä voimabiisi!

Miten TSTO päätyi Atlantin toiselle puolelle New Yorkiin?
Hahah, oikeastaan rakkaustarinan kautta. Yksi osakkaistamme, Jonatan Eriksson, muutti sinne rakkaansa graafikko Lotta Niemisen perään vuonna 2011. Aluksi hän teki muita töitä, mutta päätti lopulta irtisanoutua ja omistautua taas täysin TSTO:lle. Suunnittelemme nykyisin projekteja ristiin rastiin Helsingin ja New Yorkin välillä. Jonatan vastaa siellä päässä yhteydenpidosta asiakkaisiin, minä ja Antti täällä.

 

Miltä TSTOn kevät näyttää?
Olemme pieni toimisto ja haluamme olla hieman valikoivia töidemme suhteen. Se on strateginen päätös, joka mahdollistaa työskentelyn vain sellaisten juttujen ja asiakkaiden kanssa, jotka kiinnostavat meitä aidosti ja joiden takana voimme seistä.
Yksi ajankohtaisimmista projekteistamme on Artekin Japanin lippulaivaliike, jonka lopullisesta ilmeestä olemme suunnitteluvastuussa. Keväällä avattava myymälä on vielä rakennusvaiheessa. Siitä haluttiin tehdä oman näköisensä, mutta kuitenkin Artekin identiteettiä noudattaen. Siitä tuli tavallaan Helsingin liikkeen variaatio.
Työn alla on myös tämän kesän Flow Festival, jonka kanssa meillä on ollut yhteistyötä jo pitkään.

Weekly Mix -sarjassa pohditaan musiikin merkitystä luovassa työssä. Voit kuunnella biisit Weeklyn Spotify-listalta täältä.