Weekly Studio: Robin Falck

Teollinen muotoilija Robin Falck tunnetaan parhaiten pienen kesämökin luovasta versioinnista. Hän kertoo Weekly Studiossa kestävästä suunnittelusta, suunnittelunimikkeiden rajoittuneisuudesta ja omistautumisestaan kehdosta kehtoon -filosofialle.

Miten sinusta tuli muotoilija?

Se alkoi Nidosta, ensimmäisestä mökistä, jonka suunnittelin ja rakensin 19-vuotiaana. Olen aina tykännyt tehdä pelkästä tekemisen ilosta, vaikka se voi kuulostaa ällöttävältä. Olen pohdiskeleva sielu. Tykkään pyöritellä ideoita päässäni ja keskustella niistä muiden kanssa ennen toteuttamista.

Päädyin muotoilun polulle, koska sain niin paljon kehuja mökistäni. Se oli puhtaasti henkilökohtainen projekti, jolla ei ollut muuta tarkoitusta kuin oman unelman toteuttaminen. Minulla kävi tuuri, ja mökki sai julkisuutta. Ihmiset pitivät siitä tosi paljon. Siitä sain idean, että voisin tehdä vastaavaa ammatikseni.

En tiennyt, että teollinen muotoilu on ammatti tai koulutus ennen kuin noin vuosi ennen Aalto-yliopistoon hakemista. Hain alunperin lukemaan arkkitehdiksi, mutten päässyt sisään ensi yrittämällä.

 

Opiskelit teollista muotoilua, mutta projektisi ovat olleet aika arkkitehtoonisia ja työskentelet suunnittelutoimistossa. Toimitko kuitenkin mielestäsi teollisen muotoilun alalla?

Pidän itseäni ehdottomasti teollisena muotoilijana, koska teollinen muotoilija voi muotoilla mitä tahansa hammasharjasta lentokoneeseen. Sillä perusteella ala minulle myytiin opiskeluaikana, ja siihen ajatukseen minä ihastuin. Niin minä sen selitän, kun minulta kysytään, miksi suunnittelen mökkejä, vaikken ole arkkitehti. Kysyn aina, että miksi ei.

Teollisen muotoilun koulutuksessa oli parasta rajattomuus. Se on generalistin unelmakoulutus. Minua harmittaa, että monet älyttömän lahjakkaat ihmiset rajoittavat tekemistään valittuaan jonkun nimikkeen liian hätäisesti. Siksi en tykkää titteleistä. Ne rajoittavat tekemistä, jos niihin ei osaa suhtautua oikein. Arkkitehdit ovat soitelleet ja huutaneet minulle puhelimessa, että miten kehtaan suunnitella taloja. Mutta kysehän on vain pienestä mökistä.

Et kuitenkaan kutsu itseäsi arkkitehdiksi.

En niin. Olen varonut sitä alusta saakka. Sanon yleensä, että olen suunnittelija. Varsinkin, jos ihmiset eivät ymmärrä teollista muotoilua. Mutta erehdyksiä sattuu, enkä pysty kontrolloimaan kaikkea, mitä ympärilläni tapahtuu. Parissa artikkelissa minut on nimetty arkkitehdiksi. Minulle on annettu se nimike jopa arkkitehtuuria käsittelevissä kirjoissa, joissa projektini on julkaistu ja joille olen ilmoittanut, etten ole arkkitehti.

Minun pitikin kysyä pienistä mökeistä, jotka on suunniteltu niin, ettei niihin tarvita rakennuslupaa. Liittyvätkö ne myös nimikkeiden ja sääntöjen välttämiseen?

Kyllä niihin varmaan liittyy juuri rajojen rikkominen ja nykyisten ja menneiden oikeiden toimintatapojen kyseenalaistaminen. Mutta ei siinä mielessä, ettenkö kunnioittaisi tiettyjä tosiasioita. Jos joku esimerkiksi pyytää minua suunnittelemaan kirjaston, en tietenkään suostu, koska en ole pätevä sellaiseen.

Ihmisten ei kuitenkaan pidä rajoittaa tekemistään näiden tiettyjen tosiasioiden ulkopuolella. Ihmisillä on erilaista kokemusta ja taustaa toimia formaalien pätevyyksien ulkopuolella, ja se on kiinnostavaa. Olen lapsesta saakka rakentanut isän kanssa, ja se johti intoon suunnitella oma mökki. Elämme joka tapauksessa aikaa, jolloin on hyvin helppoa saada tietoa.

Kun tein Nidoa, suunnittelin sen minulle asetettujen rajoitusten mukaan niin isoksi kuin mahdollista ilman, että piti hakea rakennuslupaa tai asentaa juoksevaa vettä. Niiden raamien  pohjalta aloin suunnittelemaan. Oli kiinnostavaa huomata, että kun aloin opiskella teollista muotoilua, prosessi oli hyvin samanlainen: piti etsiä reunaehtoja ja hakea niiden pohjalta parasta mahdollista ratkaisua.

Kuulostaa noin kuvattuna aika kliiniseltä: määritetään parametrit ja rajoitukset ja täytetään aukot. Missä kohtaa omaehtoisuus ja estetiikka astuvat kuvaan?

Minulle estetiikka on osa kokonaisprosessia. Pidän kauniista ja hyvin tehdyistä asioista. Samalla periaatteella arvostan vaikkapa dadaistista maalausta tai groteskia veistosta. Ymmärrän ajattelun, johon työ perustuu.

Estetiikkaa ja sen soveltamista työhöni ohjaavat idean reunaehdot ja rakenne. Ne auttavat perustelemaan, miten aukot pitää täyttää, ja löytämään tarkoitukseen sopivan visuaalisen tyylin.

Haluan kysyä kestävästä suunnittelusta. Suunnittelijat valittavat usein, että halpoja tuotteita on liikaa ja että ongelma ratkaistaan valmistamalla kauniita tuotteita, jotka kestävät aikaa. Silti suunnitteluun liittyy – tietoinen tai tiedostamaton – syyllisyys siitä, että markkinoille tuodaan koko ajan uusia tuotteita. Mitä ajattelet tästä paradoksista?

Se on hieno aihe. Sitä pitäisi käsitellä varovasti, ehkä jopa opetusmielessä. Vastaavien kysymysten ansiosta pidin aikoinaan tauon opiskelussa ja menin töihin. Miten perustella oma työ, jos tajuaa, että on osa ongelmaa?

Henkilökohtaisesti käsittelen asiaa kahdelta kantilta. Toisaalta sanon ei, enkä suunnittele ollenkaan. En ota vastaan töitä, jos en usko, että ne auttavat parantamaan maailmaa ja tulevaisuutta.

Toisaalta minun pitää miettiä, miten ansaita rahaa elämiseen. Menin AD:ksi graafista suunnittelua ja palvelumuotoilua tekeviin toimistoihin, koska ne eivät vahingoita ympäristöä niin paljon kuin tavaran tuottajat. Pystyn valitsemaan muotoilutyöni eikä minun ole pakko ottaa vastaan kaikkea, mitä tarjotaan. Jos ei toimi ihan huipulla, pitää yleensä ottaa vastaan kaikki tarjottu, että pysyy hengissä. Nyt voin valita ne työt, jotka hyväksyn.

Tunnen itseni onnekkaaksi ja kiitolliseksi nykyisestä asemastani. Voin mennä neuvotteluun tietäen, ettei minun ole pakko ottaa työtä vastaan, jos se ei ole arvojeni mukainen. Koetan nyt sopeutua tilanteeseen, että olen luova johtaja suunnittelutoimistossa ja minulla on enemmän aikaa työskennellä omassa studiossa. Aion leikata kaikki kustannukset minimiin, jotta voin palata täysipäiväiseen suunnitteluun.

Onko pitkän aikavälin suunnitelmasi työskennellä kokopäiväisesti omassa studiossa vai löytää tasapaino suunnittelutoimiston ja studion välillä?

Kokeilen nyt 50/50-asetelmaa, koska nautin tilanteesta. Mutta kokeilen samalla, paraneeko suunnitteluni laatu, jos omistan sille 50 prosenttia lisää aikaa.

Voisitko kokeilla COMPANYn tapaa eli hakea tutkimusapurahaa design-projekteihin?

Mielenkiintoista, että kysyt tutkimustyöstä. Mitä pidemmälle urani etenee, sitä enemmän tunnen olevani tutkija, joka tulkitsee löydöksiään. Minua esimerkiksi kiinnostaa rakentaa grönlantilainen kajakki. Kaikki siitä projektista oppimani päätyy jossakin muodossa omaan työhöni. Olisi hienoa tutkia tulevaisuudessa lisää uusia tekniikoita ja kulttuureja.

Oliko kestävä kehitys mukana yliopistokoulutuksessasi?

Kyllä ja ei. Siitä keskusteltiin ja opiskeltiin hyvää materiaalia, kuten Cradle to Cradle: Remaking the Way We Make Things -kirjaa, joka on yksi tärkeimmistä design-kirjoista, joka  nuorten muotoilijoiden tulisi lukea.

Mutta aihetta käsiteltiin aika raa’asti. Yhdellä kurssilla käytiin läpi, kuinka huonoja tuotteita on olemassa ja kuinka paljon jätettä tuotannosta tulee. Sen jälkeen keskeytin opinnot ja menin muutamaksi vuodeksi töihin. Olisin tykännyt rakentavammasta lähestymistavasta, esimerkiksi kurssista, jolla olisi opetettu kierrättämään jätemateriaalia. On hyvä keskustella vakavista ja tärkeistä teemoita, mutta ei pidä masentaa ihmisiä. Yritämme kaikki ratkaista samoja ongelmia.

Puhutaan vähän viimeaikaisesta mökkiprojektistasi Nollasta. Ottiko Neste sinuun yhteyttä?

Kyllä, nollapäästöenergiakampanjansa tiimoilta. He halusivat viestiä Suomen markkinoille, ja siksi aiheeksi valikoitui kesämökki. Alkuperäinen idea oli vuokrata alkuperäinen Nido-mökki kampanjan sisällöntuotantoa varten. Ehdotin kampanjaa varten suunniteltua uutta mökkiä, koska vaikka suunnittelin Nidon niin kestävästi kuin siihen aikaan oli mahdollista, tiesin pystyväni nyt parempaan. He suostuivat ideaani, ja otin siihen mukaan muitakin kestävään kehitykseen ja liikuteltaviin asuntoihin liittyviä ajatuksia ja komponentteja sopivassa suhteessa.

Teimme tosi hyvän sopimuksen. Omistan mallin, mutta Neste sai käyttää sitä kampanjassa.

Keskustelimme kampanjasta hyvin avoimesti, koska Nestehän on fossiilisia polttoaineita tuottava yhtiö. Keskusteluissa käytiin läpi kaikki mahdollinen, koska minun piti varmistaa, etten joutuisi mukaan viherpesuun. He kertoivat mielellään ongelmistaan eivätkä yrittäneet mitenkään piilotella puutteitaan. Asenne oli, että ”emme ole täydellisiä, mutta yritämme parantaa”.

Miten Nolla otettiin Suomessa vastaan?

No, sehän suunniteltiin erityisesti Suomen markkinoille. Viestintätoimiston kanssa kehitetyn konseptin idea oli, että Nolla on enemmän kuin pelkkä mökki. Ympäristömielessä tavalliset suomalaiset kesämökit eivät ole yhtään hullumpia. Pahempi juttu on se, että joka viikonloppu ajetaan autolla vähintään tunti mökille ja poiketaan matkalla ostamassa muoviin käärittyjä tuotteita. Mökillä ollaan sitten niin poikki, ettei jakseta miettiä kierrätystä. Sama toistuu seuraavana viikonloppuna.

Projektissa mietittiin siis, miten kesämökin voisi kokea eri tavalla. Projekti oli minulle innostava, koska se yllytti kehittämään työtäni esineiden valmistuksesta taloudellisesti laajempaan suuntaan.

Mitä sinulla on tällä hetkellä meneillään?

Tällä hetkellä työstän projektia, joka laajentaa kestävän elämäntavan perusideaa, ja olen siitä tosi innoissani. Se lanseerataan ensi vuonna.

Onko kyseessä arkkitehtoninen tila?

Ennemminkin konsepti, mutta se toteutetaan arkkitehtonisena ratkaisuna ja siihen liittyvinä tuotteina. En voi valitettavasti kertoa enempää tässä vaiheessa, mutta kyseessä on tuotejärjestelmä tai -sarja.

Lisäksi olen työstänyt kestävämpää tapaa suunnitella lasten kalusteita ja vaatteita. Joillakin ystävilläni alkaa olla lapsia, ja ulkopuolisena on ollut jännä huomata, ettei lastentarvikemarkkinoilla olla kovin kiinnostuneita kestävyydestä.

Kalusteosio on muuntojoustava kokoelma, johon kuuluu sänky-, työpöytä- ja istuinyhdistelmä, joka on kuin kerrossänky. Konseptin mukaan kaluste ostetaan pienelle lapselle, mutta sen voi määrittää uudelleen niin, että sen voi ottaa mukaan, kun on kasvanut isoksi ja muuttaa pois kotoa. Sängyn voi irrottaa, sen runko muuntuu hyllyksi, yhdestä rapusta saa leikkuulaudan – se on sovellus kehdosta kehtoon  -ideasta.

Minusta on hienoa suunnitella järjestelmä, jota ihmiset voivat muokata ilman hienoja työkaluja ja monimutkaisia liitoksia. Unelmani on, että joku ostaa kalusteen nyt lapselleen, ja lapsella on se edelleen aikuisena, kun tapaamme 20 vuoden kuluttua. Jos näin tapahtuisi, tuntisin saavuttaneeni tärkeän tavoitteen.