Ossi Piispanen uskoo, että ruohonjuuritasolla on tekemisen ydin

Lontoossa asuva valokuvaaja Ossi Piispanen kuvaa ihmisiä, jotka tekevät ruohonjuuritason asioita omaksi ilokseen. Suomalainen luova maalaishulluus kiinnostaa maailmalla.

Juttusarjassa sinua edeltänyt suunnittelija Aku Bäckström kuvasi sinua rohkeaksi oman tiensä kulkijaksi, jolla on hieno tapa mennä pelon tuolle puolen. Miltä kuulostaa?

Todella kauniita sanoja – arvostan Akua ja voisin sanoa hänestä samaa. Hän varmaankin viittasi alavalintaani ja muuttoa tänne Isoon-Britanniaan. Tutustuin Akuun jalkinesuunnittelun linjalla Hämeenlinnassa, mutta jätin koulun kesken, kun tajusin, ettei se ole minua varten. Olin enemmän kenkien tekijä kuin uuden muotoilija. Lähtö Lontooseen oli hyppy tuntemattomaan: täällä on aikamoinen tarjonta kuvaajista, ja on ollut kova työ tehdä uraa valokuvaajana. Teen myös paljon henkilökohtaisia projekteja, jotka eivät tuo penniäkään, mutta ovat henkireikäni.

Mitä uran rakentaminen on vaatinut?

Opiskelin taidevalokuvausta Swansea Metropolitan Universityssä, Walesissa. Päätin, että haluan tehdä valokuvauksesta ihan virallisen ansion itselleni, en harrastaa muun työn ohessa. Uran luomiseen Lontoossa tarvitaan aika paljon jääräpäisyyttä. Olen tehnyt valokuvaajan töitä nyt kymmenen vuotta, ja vasta nelisen vuotta ollut täysin omillani. Ennen sitä tein sivutöitä esimerkiksi valaisijana ja assistenttina. Alussa olet siivoojasta yksi alempi, ensimmäiset vuodet irrottelin purukumia studion lattiasta ja tarjoilin teetä asiakkaille. On ihan sama, oletko ollut oman koulusi superstara: kun tulet Lontooseen, täällä on 100 000 muutakin samassa asemassa olevaa ihmistä. Tietysti vähän taitoakin vaaditaan, mutta ei saa lannistua, vaikka ei aina olekaan sellaisia duuneja, joista on unelmoinut.

Millaiset työt ovat sinulle mieleisimpiä?

Viime vuosien työni käsittelevät tee se itse -ajattelumaailmaa ja grassroots-meininkiä, vastavirtaan menemistä. Ruohonjuuritasolla on tekemisen ydin. Esimerkiksi Suomi kun on rallimaa, niin mistä se johtuu, että suomalaiset pärjäävät moottoriurheilussa? Suomessa on jokamiesluokka ja vielä sitä alempana Rokkiralli, jossa auto ei saa maksaa enemmän kuin 650 euroa. Tein juttua teinikuskeista, jotka omilla kesätyöpalkoillaan olivat ostaneet autonmurjun ja kaiket kesät remppaavat niitä palkkionaan se, että saa ajaa jääratarallia. Tällainen tietotaito ja luova maalaishulluus kiehtovat minua. Ihailen sitä aitoutta. Nämä muksut tietävät moottoreista miljoona kertaa enemmän kuin minä ja ovat löytäneet kutsumuksensa tosi nuorena.

Mitä muita aiheita olet kuvannut dokumentaarisesti?

Ruohonjuuritason jalkapalloa ja urbaania kommuunielämää Lontoossa. Uusin projekti on ollut kuvata punk-henkistä tee se itse -skeittiparkin rakennusporukkaa, joka on aloittanut Tampereen tulitikkutehtaasta ja onnistunut luomaan yhteisiä projekteja työvoimatoimiston kanssa. Nyt he työllistävät ja kouluttavat nuoria, työttömiä skeittareita. Minua kiinnostavat eniten tällaiset projektit ja ihmiset, joissa on linkki sosiaaliseen ja poliittiseen ja tietty haistatteluasenne.

Missä töitäsi voi nähdä?

Olen julkaissut töitä eri lehdissä, esimerkiksi rallihomma meni kuumille kiville. Red Bull, Adventure.com ja Huck Magazine esimerkiksi ostivat jutun. Tajusin, että suomalaiset kuvasarjat ovat eksoottisia ulkomailla, ja olen ottanut siitä kopin. Maaseutujen syrjissä jengi tekee asioita ilman Instagram-stooreja, omaksi ilokseen. Olin vähän Suomi-vastainen, kun tulin Lontooseen, mutta nykyisin olen Suomi-hypettäjä, rakastan hiihtämistä ja avantoja. Suomi on hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun ihmisillä on liikaa aikaa ja tilaa, syntyy luovuutta. Suomalaisilla on myös paljon käytännön älyä. Joku perusteini maalta saattaa tietää paljon enemmän kuin aikuinen Lontoossa.

Millaisista kaupallisista toimeksiannoista sytyt?

Unelmakeikkani on jokainen, jonka saan tehdä omalla tyylillä. Esimerkiksi tekemäni Leviksen kuvaukset ovat olleet dokumenttityylisiä: kuvasin muusikoita ja sitä, kuinka farkut kuluvat keikoilla. Arvostan tällaisia toimeksiantoja, joissa kaikkea ei tehdä brändikirjan mukaan, vaan pääsee itsekin kokeilemaan omia rajojaan. Kun Grenfell Tower paloi, valtio antoi Lontoon palokunnalle suuremman budjetin palomiesten rekrytoimiseen. Kuvasin naispuolisten palomiesten rekrytointikampanjan. Sain seurata palonaisia heidän ympäristössään ja kuunnella heidän tarinoitaan. Unelmahomma, aivan kuin minulle tehty.

Onko luovan työn tekeminen Lontoossa erilaista kuin se ehkä olisi Suomessa?

Täällä ei ole turvaverkkoja. On pakko menestyä tai hakea muuta työtä. Hintataso on niin älytön ja kilpailu järjetöntä, että laadun sijaan tehdään nopeasti paljon volyymiä. Arvostan sitä, että Suomessa ihmiset käyttävät enemmän aikaa projektien loppuun viemiseen ja viimeistelyyn. Valokuvan taso Suomessa on aivan huikea. Vaikka minulla olisi kansainvälisesti tunnettuja nimiä asiakkaissa, se ei tarkoita, että työt olisivat yhtään kovempaa luokkaa.

Aku Bäckström halusi kysyä sinulta, mikä on sinulle seuraava tuntematon?

Olen alkanut ohjata lyhytdokumentteja, ja haluaisin joskus tulevaisuudessa ohjata jonkin täysin fiktiivisen lyhytelokuvan. Tämä lähtee taideopinnoista, haluaisin mennä takaisin kohti luovempaa tekemistä, sitä että saisin vapaasti käyttää mielikuvitusta lopputulokseen. Ehkä se on se vähän pelottavakin osa-alue, alkaa tehdä fiktiivistä.

Ketä ihailet tai seuraat?

Seuraan ajattelijoita ja oman tiensä kulkijoita; arvostan taitoa ja rohkeutta olla erilainen. Maailmassa, joka on täynnä trendejä ja ihmiset kopioivat toisiaan, aitous ja erilaisuus ovat kaiken uuden synty. Se, että uskaltaa ajatella, mikä itseä aidosti kiinnostaa. Saija Lehtonen tekee korumallistoja perinteisistä, oudoista materiaaleista. Hän hyödyntää muun muassa hirvenmetsästyksestä yli jäävät osat. Hän osaa parkita kalannahkaa pajulla ja kiillottaa hirven sorkista korukiven kaltaisia. On hienoa, että joku pitää yllä kansan tietotaitoa, joka yltää vuosisatojen taa. Luita käyttäessään Saija saattaa jättää ne ensin vuodeksi metsään eläinten kaluttavaksi ja kuivumaan. Prosessi on niin työläs, että se menee jo kylähulluuden terveelle puolelle. Arvostan sitä.