Weekly Studio: Jérémy Gaudibert

Ranskalainen tanssija ja muotoilija Jérémy Gaudibert on yksi kolmesta Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman HIAPin vuoden 2019 residenssiin valitusta. Hän on asunut Helsingissä vuoden 2017 lopusta lähtien. Gaudibert kouluttautui alun perin tekstiilien ja pintojen suunnittelijaksi Pariisissa. Weeklylle hän kertoo tanssin yhdistämisestä muotoiluun ja jätekahvista materiaalina.

Opiskelit alun perin tekstiilisuunnittelua Pariisissa, mutta suoritit maisterintutkinnon teollisesta muotoilusta. Miksi niin?

Sanotaan vaikka niin, että valintojani ohjaa usein sattuma. Hain Pariisin teollisen muotoilun kouluun ENSCI-Les Ateliersiin, koska sinne toivottiin siihen aikaan eritaustaisia ihmisiä. Nyt tilanne on tainnut muuttua taidekoulujen poliittisten ja taloudellisten olosuhteiden vuoksi. Vuosikurssillani oli muun muassa muurari ja sosiologi, joten muotoilun käytäntöjä ja metodologiaa oli opiskelemassa laaja-alainen ja eri näkökulmia edustava ryhmä.

Kiinnostavaa oli myös se, että projektioppimisen kautta pystyi kulkemaan ihan omaa polkuaan. Koulussa oli eri alojen muotoilijoiden vetämiä työpajoja, jotka vaihtuivat puolen vuoden välein. Saimme paljon vapautta kokeilla ja oivaltaa, ja se sopi minulle hyvin.

Teoriasta ja projektista koostuvan lopputyönkin sai suorittaa hyvin vapaasti. Minä yhdistin siihen henkilökohtaisen harrastukseni tanssin. Se oli ensimmäinen tilaisuuteni yhdistää tanssi ja muotoilu.

 

Olitko tanssija jo ennestään vai kiinnostuitko siitä matkan varrella?

Kävin ensin tanssitunneilla kerran viikossa harrastuksena, mutta tanssi vei mukanaan niin pitkälle, että liityin hiphop-ryhmään. Opiskelujen rinnalla se vei suurimman osan ajastani.

Tulin silloin riippuvaiseksi tanssin tarjoamasta intensiivisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta ja puhtaaseen kehollisuuteen pohjaavasta luovuuden mahdollisuudesta sekä tuloksen esittämisestä eri yleisöille eri paikoissa. Samaan aikaan aloin toteuttaa ensimmäisiä hyvin henkilökohtaisia muotoiluprojektejani.

Olivatko silloiset projektit materiaali- vai asiapainotteisia? Rinnakkaisia intressejä edustavissa töissä on kiinnostavaa toisaalta ruumiillisen käytännön korostuminen ja lyhytaikaisuus ja toisaalta materiaalisen esineen tuottaminen.

Projektit olivat materiaalipainotteisia, mutta myös hyvin yhteistoiminnallisia. Olin esimerkiksi mukana yhteistyöprojektissa, jossa osallistuimme EDF:n [Électricité de France] järjestämään kestävän energiantuotannon kilpailuun. Tarjosimme ratkaisuksi urbaania tuulivoimakonseptia. Kaupungeissa ei yleensä tuule tarpeeksi kovaa tai säännöllisesti tuulimyllyjä ajatellen, joten pohdimme toisenlaista tekniikkaa, joka hyödyntäisi paremmin tuulen ja sen voimakkuuden vaihteluja.

Keksimme pietsosähköä hyödyntävän ratkaisun ja suunnittelimme materiaalin, joka tuottaa sähköä, kun tuuli läpäisee sen. Ideamme oli moninkertaistaa pieni asia. Se oli vähän niin kuin turkki.

Mistä materiaalista yksittäiset komponentit oli tehty?

Pietso koostuu metallista, mutta me suojasimme sen silikonilla. Olennaista oli keksiä, miten korostaa tuulen liikettä sähkön tuottamiseksi. Muoto oli siis tärkeä ominaisuus, ja se syntyi sattumalta. Tippa silikonia kuivahti muotin reunaan, ja huomasimme, että kaikki paino oli tipan kärjessä. Prototyyppiä tehdessä yritimme kovasti saada kontrolloidusti aikaan saman efektin. Pystyimme jatkamaan kehittämistä, kun voitimme palkinnon.

Miten päädyit Helsinkiin?

Valmistumisen jälkeen [vuonna 2015] olin melko varma, että lähtisin prototyyppeineni maailmalle, mutten tiennyt, mitä tehdä. Tarvitsin tietysti joka tapauksessa työtä ja rahaa. Päädyin konsultiksi tekemään vähän kaikkea workshoppien fasilitoinnista visualisointimateriaaleihin ja tuotteiden tuotantoon. Jatkoin samaan aikaan tanssia ammattilaisena. Liityin uuteen ryhmään, joka lähti kiertueellekin.

Tanssitko edelleen hiphoppia?

En. Valmistumisen jälkeen tiesin, että halusin saavuttaa tanssilla asioita, joita vanha ryhmäni ei tarjonnut. Löysin queer-kulttuurin tanssit, varsinkin waackingin ja voguingin ja halusin erikoistua niihin. Minua kiinnosti myös esitellä nämä tanssimuodot tanssiteatterin keinoin, muuntaa tanssia teatteriksi ja kyseenalaistaa tyyli. Emme tee tyyli vaan jokin kysymys edellä, ja siten muodostuneesta tyylistä tulee vastaus.

Tapahtuiko tämä kaikki edelleen Pariisissa?

Kyllä. Muutin Helsinkiin noin vuosi valmistumiseen jälkeen vuoden 2017 lopussa. Siihen ei ollut muuta syytä kuin että tulin kumppanini perässä. Hän on suomalainen, mutta tapasimme opiskeluaikana Pariisissa. Hän on käyttöliittymäsuunnittelija, ja täällä on paljon hyviä paikkoja sillä alalla. Olin itse silloin freelancer eli epävarmassa mutta joustavassa tilanteessa, joten päätin mennä virran mukana ja muuttaa tänne. Minulla ei ollut aluksi työtilaa, joten moni projektini jäi tauolle. Sitten löysin tämän tilan, ja työt alkoivat edetä.

Kun etsit työtilaa, oliko tärkeää löytää iso tila, missä voi myös tanssia ja liikkua, kuten täällä?

Siihen aikaan en todellakaan uskonut, että tällaista löytyisi. Etsin aluksi vain yhtä työpistettä asuntomme ulkopuolelta. Tarvitsin kuitenkin myös varastotilaa, koska töitä varten kertyy tavaraa ja halusin ne pois pienestä asunnostamme.

Millaista tavaraa sinulle kertyy?

Tällä hetkellä kahvia. Paljon kahvia. Ja vaikka mitä muuta. Toteutimme vähän aikaa sitten työpajan, josta jäi paljon värjättyä puuta. Lisäksi minua kiinnostavat kuivatut hedelmät ja vihannekset. Olen keräillyt munankuoriakin. Vähän liikaa kaikenlaista.

Oletko siis keräilijäluonne?

Keräily sai alkunsa siitä, että Suomessa oli niin kallista ostaa materiaaleja. Se on yksi puoli asiaa. Toisaalta olen myös herkistynyt ympäristöasioille, osittain siksi, että Helsingissä on niin hyvin järjestetty jätteenkäsittely ja lisäksi koska niin moni miettii, miten ympäristökriisin keskellä voi jatkaa luovaa työtä. Hankin taidetarvikkeeni käytetyn tavaran liikkeistä ja kierrätyskeskuksista.

Suomessa on upeita kierrätyskeskuksia! Välillä tuntuu, etteivät suomalaiset tajua, kuinka kalliita materiaaleja täällä on, kun vertaa tilannetta Lontooseen tai Pariisiin, missä on helpompaa löytää tuotteita eri hintaluokista.

Niin, jopa paperi on kallista Suomessa. Jos löydän paperia kirpputorilta, ostan heti.

Puhutaan seuraavaksi kahvista. Se on HIAP-projektisi aihe, ja minusta on hienoa, että yhdistät monta kysymystä ja alaa tämän yhden aiheen alle. Mistä kiinnostus kahviin heräsi?

Saimme tämän tilan kesäkuussa 2018, ja kuulin Helsinki Design Weekin residenssistä samoihin aikoihin. Kun meidät valittiin avoimeen ohjelmaan, aloin miettiä, mitä voisimme tehdä. Minulla oli pöydän prototyyppi valmiina, mutta halusin tehdä lisätutkimusta vähän lopputyön malliin syventyen yhteen asiaan oikein perusteellisesti ja jatkaen siitä luovasti.

Koska rahaa ei ollut paljon käytettävissä ja kiinnostus jätemateriaaleihin kasvoi koko ajan, aloin kerätä käytettyjä esineitä. Minulla oli vyö, pusero ja kahvisuodatin. Tein pieniä kokeita näillä esineillä. Avasin kahvisuodattimen niin, että se näytti perhoselta. Se oli omalla tavallaan hyvin kaunis ja luonnollinen, vaikkei likaista jätemateriaalia olekaan helppo työstää.

Rajallisuus voi motivoida luovaa työtä kovasti.

Juuri niin. Jos katsoo kahvimateriaaleista ja -kokeista tekemiäni videoita, huomaa, että pyrin kokemuksellistamaan materiaalia. Kyse ei ollut siitä, mitä materiaalia voisin käyttää uuteen tuotteeseen, kuten muotoilijana ajattelisi, vaan yritys ymmärtää materiaalin luonnetta, tekstuuria, kosteutta ja muunneltavuutta. Esiintyvänä taiteilijana minua kiinnosti tehdä näistä materiaaleista jotakin muuta näkyvää.

Entä kosketuspuoli, joka jää perinteisessä tuotesuunnittelussa usein puuttumaan. Tuntoaisti on ehkä mukana, mutta performatiivinen tutkimus sopii kai paljon paremmin tuoksun ja tunnun ja muun vastaavan esittämiseen.

Työstän vielä kaikkia näitä asioita. Kun hain HIAP-residenssiin, en vielä tiennyt tarkasti, miten käsittelisin kahvijätettä, mutta olin jo määrittänyt useita siihen liittyviä kysymyksiä. Kahvista on jo tehty paljon asioita, joten yritän pysytellä mahdollisimman lähellä omaa käsitystäni materiaalista.

Et siis aio muuntaa sitä miksikään muuksi?

En niin. Vaikka jätekahvin keräily on kyllä itsessään jo tavallaan muuntamista, koska siinä syntyy uutta materiaalia muille. Mutta muutos on ennemminkin demonstraatio. Mietin edelleen asiaa, koska jos keksin jätemateriaalille uuden käyttöönottoprosessin, enkö silloin epäonnistu muotoilijana? Jos luon kokonaan uuden alan kahvin käyttämiseksi…

Luot tavallaan kokonaan uuden valmistusprosessin.

Juuri niin. Pidän kahvista siksikin, ettei se ole pelkästään materiaalia vaan talouden, rituaalit, markkinoinnin ja monta muuta asiaa yhdistävä tekijä. Näin varsinkin Suomessa, missä on eniten kahvinjuojia maailmassa.

Mitkä ovat suunnitelmasi HIAP-residenssin suhteen?

Residenssi on hyvin avoin. Tehtävään sisältyivät materiaalit ja globaali epävarmuus mutta myös muotoilu kulttuurisena käytäntönä. Tämä kiinnostaa minua, koska näin ajateltaessa muotoilija ei ole vain tekijä, vaan myös kulttuuristen oletusten kyseenalaistaja.

Ja kun aiheena on kahvi, projekti ei ehkä lopu koskaan. Kahviin liittyy loputtomasti tietoa, kysymyksiä ja pohdintaa. Minulle tuli pienoinen kriisi, koska en tiedä, millainen projekti tästä syntyy. Työstän asiaa parhaillaan… Ehkä projektini muodostuukin juuri siitä.

Tapaa muut HIAP residenssin osallistujat.