Weekly Studio: TSTO

TSTO:lla on toimistot Helsingissä ja Pariisissa, joten tapasimme Antti Uotilan, Jonatan Erikssonin ja Matti Kuntun Zoomin kautta. Keskustelimme etätyöstä, typografian iloista ja graafisen suunnittelun salatieteestä.

Onko pandemia vaikuttanut TSTO:n toimintaan? 

Matti Kunttu: Taloudelliselta kannalta kyllä. Jotkut asiakkaistamme eivät ole pystyneet toteuttamaan tapahtumiaan tai näyttelyitään. Flow Festival peruutettiin viime kesältä, eikä vielä tiedetä, mitä tapahtumia tänä vuonna pystytään järjestämään. Henkilökohtaisesti minua huolestuttaa enemmän yhteishengen ylläpitäminen, jos tilanne jatkuu vielä pitkään. Päätin itse tehdä töitä kotoa, mutta se on tuntunut vähän eristäytyneeltä. Jonatan on varmaan tottunut siihen, koska hän on asunut monta vuotta ulkomailla.

Jonatan Eriksson: Muutin New Yorkiin vuonna 2012, joten olen tehnyt etätöitä jo kauan. Minusta pandemia on normalisoinut tiettyjä työhön liittyviä juttuja ja virtuaalielämää, mikä on mukavaa. Yritimme rakentaa työkulttuuria, jossa hengaillaan pelimaailmassa, jo silloin kun perustimme yrityksen eli paljon ennen pandemiaa.

Antti Uotila: Vaikka joitakin asiakasprojekteja on peruttu, muut ovat saaneet tukirahoitusta valtiolta, joten tekeillä on uusia projekteja. Ensimmäisen järkytyksen jälkeen on vältytty liialta dramatiikalta. Yksi iso asia on se, että meillä on vihdoinkin ollut aikaa tehdä omat verkkosivumme. Saimme siihen apurahaakin.

Millaista työnne on? Teettekö kaikkia projekteja kimpassa?

Antti: Riippuu tapauksesta. Meitä on neljän hengen tiimi, yrityksen osakkaat ja suunnittelija Lars Högström, joten yleensä kaikki eivät tee samaa projektia samaan aikaan. Isommissa projekteissa teemme kyllä tiivistä yhteistyötä, kuten Marimekon ilmeen uudistuksessa. Pienemmissä projekteissa jakaudumme kahden hengen tiimeiksi tai teemme yksin.

Painottuuko osaaminen ja kiinnostus tasaisesti, vai onko yksi enemmän kuvittaja ja toinen fanaattinen typograafikko?

Matti: Olemme kaikki aika typografiapainotteisia, mutta Antti on tosi hyvä kuvittaja, joten hän vetää kuvituspuolta.

Jonatan: Emme oikeastaan ole mikään asiantuntijatiimi. Haluamme kaikki tehdä samoja käytännön juttuja. Miellä on kuitenkin töissä lahjakkaita nuoria suunnittelijoita ja kehittäjiä, joten siitä syntyy painetta. Joskus tuntuu, että meistä on tullut niitä kyynisiä vanhoja ukkoja taiteen ja bisneksen väliin.

Antti: Kyynisiä generalistiukkoja.

Hahaa. Ihanko todella teistä tuntuu, että olette kyynisiä generalistiukkoja?

Jonatan: No ei, emme me oikeasti ole kyynisiä. Haluamme pysyä avoimina. Aina pitää olla vähän sotkua ja hankkiutua pulaan ja sitten keksiä, miten siitä selvitään. Mutta suunnittelutoimiston pyörittäminen on liiketoimintaa ja elämistä kapitalismin ehdoilla. Meillä on takaraivossa aina se ajatus, että asiakkaan pitää olla tyytyväinen.

On rankkaa, kun punk ei koskaan kuole. Ihminen vanhenee ja muuttaa mieltään. Ei ole kovin punkkia, jos ei voi yhtään joustaa omista periaatteistaan. 

Matti: Olemme ehdottomasti kypsyneet siinä suhteessa. TSTO on ollut pystyssä nyt kymmenen vuotta, ja olemme oppineet alaa monelta kantilta. Jos jähmettyy yhteen tapaan tehdä, työstä tulee äkkiä tosi tylsää. Minusta on paljon kiinnostavampaa löytää uusia, kiinnostavia toimintatapoja kuin jumittua rokkistaraksi.

Antti: Juuri niin. Kun opiskelin Taikissa, olin vähän pettynyt kun heti ekana päivänä opettaja sanoi, etteivät graafiset suunnittelijat ole mitään rokkistaroja. Muutaman työvuoden jälkeen tajusin, mitä hän tarkoitti.

Tuntuu, että kaikista suunnittelualoista ihmisten on vaikeinta ymmärtää juuri graafista suunnittelua. Miksiköhän?

Antti: No, kalustesuunnittelija suunnittelee tuoleja, joilla voi istua. Arkkitehti suunnittelee rakennuksia, joihin voi mennä sisään. Me suunnittelemme esimerkiksi kirjelomakkeen ja mietimme, miltä jonkun sanan pitää näyttää ja minkä värinen sen pitää olla. Monesta graafisesta suunnittelijasta kai tuntuu, ettei heitä arvosteta, mutten usko, että se on vaikuttanut meihin kielteisesti. En usko, että meillä olisi sen vuoksi huono itsetunto.

Tarkoitin ennemminkin sitä, miksi ihmisten on niin vaikea käsittää, mitä graafinen suunnittelija ylipäänsä tekee. Mitä sanot, jos olet vaikka Jenkeissä lentokoneessa ja vieruskaveri kysyy, mitä teet työksesi.

Matti: Meillä oli Antin kanssa juuri tällainen keskustelu New Yorkin koneessa. Tyyppi näytti vesipulloaan ja kysyi, että jos siihen suunnittelee etiketin, niin mitä se maksaisi. Hän pystyi ymmärtämään työtämme vain sen perusteella, kuinka paljon siitä voi laskuttaa.

Jonatan: Minusta on ollut mielenkiintoista tajuta, että työni on varsin nyanssipitoista. Koskaan ei tiedä, kuka tajuaa sen pointin. Joskus jos suunnittelee jollekin vaikka logon, he rakentavat itse siihen päälle jotain tosi kiinnostavaa. Joskus taas kun suunnittelee jotain tosi hienoa, josta asiakaskin tykkää kovasti, sitä kuitenkin käytetään niin väärin, että se menee melkein pilalle. On aikamoinen mysteeri, miten jaksamme keskittyä nyansseihin ja mihin se kaikki vaivannäkö lopulta johtaa.

Matti: Graafinen suunnittelu itsessään on hyvin laaja kokonaisuus ja sitä on kaikkialla ympärillämme. Oikeastaan työstämme siitä vain hyvin kapeaa kaistaletta, mutta juuri siinä on meille se taika.

Mysteeriä ja magiaa. Minusta graafinen suunnittelu on vähän niin kuin kielioppi. On sääntöjä, joita pitää noudattaa, mutta myös poikkeuksia. Sitä voi joskus olla vaikeaa ymmärtää. Siitäköhän se mysteeri syntyy? Graafinen suunnittelu on vähän niin kuin salatiedettä, missä jokaisella toimistolla on oma noitapiirinsä. Kuulostaako naurettavalta?

Jonatan: Se on varmaan ihan totta. Luomme näyttämön ja säännöt, ja sitten toimimme sääntöjä vastaan, ja silti se toimii. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, että viesti menee perille.

Viestintä on hankala kysymys, koska teillä on asiakkaita kummallakin puolella. Flow’ssa viestitte asiakkaalle sen, mitä he haluavat, ja samalla viestitte yleisölle festivaalin sisällöstä. Miten lähestytte tällaista projektia toimistona?

Jonatan: On aina mielenkiintoista miettiä, ketä varten sitä oikein suunnittelee. Minä suunnittelen asiakkaalle ja yleisölle tai käyttäjälle. Samalla suunnittelen myös kavereilleni, itselleni ja joskus opettajilleni tai aiemmin vaikuttaneille suunnittelijoille. Minulla on tämä koko suhdeverkko päässäni, ja se kaikki vaikuttaa lopputulokseen.

Matti: Viestinnässä on kyse myös isosta kuvasta. Miten työmme esimerkiksi vaikuttaa tämän ajan estetiikkaan. Emme istu alas miettimään sitä yhdessä, mutta meitä yhdistää kiinnostus vaikuttaa laajempaan kokonaisuuteen. 

Haittaako teitä, jos asiakas käyttää tuotostanne tavalla, johon sitä ei ole tarkoitettu?

Antti: Onhan se rankkaa, jos on suunnitellut hienon ilmeen ja sitten näkee sen toteutettuna eri tavalla kuin on kuvitellut. Voi tietysti laatia tarkat ohjeet toteutuksesta, mutta niitä ei aina noudateta. Yritysilmettä ei useinkaan käytetä niin kuin olemme tarkoittaneet, ja se voi joskus aiheuttaa pettymyksen.

Matti: Toisaalta on palkitsevaa, kun tekee pitkää yhteistyötä asiakkaan kanssa, rakentaa aina edellisen työn päälle ja vahvistaa ilmettä aina uusilla palikoilla. Jos laatii erittäin tarkat suunnitteluohjeet, lopputulos voi olla kaavamainen, mikä ei taas ole meidän juttumme.

Antti: Jos haluaa suunnitella vedenpitävän ilmeen, jota kukaan ei pääse sotkemaan, se rajoittaa työtä merkittävästi alusta saakka.

Matti: Pitää myös voida luottaa seuraaviin suunnittelijoihin, että he osaavat käsitellä alkuperäistä ideaa.

Mielenkiintoista. Koodaajakaverini valittavat aina, että edellisiltä koodaajilta on jäänyt ohjelmaan huonoa koodia. Joudutteko koskaan korjaamaan omaa työtänne, jos pitää muokata tai uudistaa asiakkaan ilmettä?

Antti: Totta kai. Kehitymme koko ajan ja maku muuttuu, ja lisäksi aika muuttuu ja tekniikat ja teknologia kehittyvät. Puhumattakaan siitä, että meillä on yleensä aikataulu. Jossakin vaiheessa pitää vain toimittaa jotakin.

Puhutaan siis varsinaisista töistä. Mitkä viimeaikaiset projektit ovat olleet erityisesti mieleen?

Matti: Tykkäsin kovasti yhdestä yksittäisestä projektista, joka oli kirja Sorbus-gallerian taiteilijakollektiiville. He sulkivat näyttelytilansa ja halusivat tehdä siitä muistelmakirjan, johon pyydettiin tekstiä ja muuta aineistoa gallerian kanssa tekemisissä olleilta ihmisiltä. Kirjassa puhutaan paljon taidemaailman rakenteista ja taitelijoiden itse ylläpitämän näyttelytilan pyörittämisestä. Todella kiinnostavia aiheita. Näistä yksittäisistä projekteista ei yleensä makseta kovin paljon, joten niihin tulee ryhdyttyä silloin, kun tuntee erityistä yhteyttä tilaajaan tai tekemiseen.

Antti: Viime kevään olimme mukana erittäin kiinnostavassa projektissa fontteja jalostavaa Schick Toikkaa vetävän Laurin kanssa. Heidät valittiin viime vuonna vuoden suomalaisiksi graafisiksi suunnittelijoiksi, ja he kutsuivat palkintonäyttelyynsä muitakin suunnittelijoita. Valitsimme Lyyra-fontin, jota oltiin juuri julkaisemassa, ja pyysimme runoilija Ville Luoma-Ahoa kirjoittamaan tekstejä ja valokuvaaja Juho Huttusta ottamaan abstrakteja kasvikuvia kasvitieteellisestä puutarhasta. Se oli enemmän taiteellinen kuin kaupallinen projekti ja todella mukavaa hommaa. Lisäksi olemme tehneet kuutisen vuotta yhteistyötä Taidehallin kanssa. On hienoa, kun on pitkäaikainen asiakassuhde. Voi jatkaa samaa ilmettä ja uudistaa ja muokata sitä uusilla tavoilla uusia näyttelyitä ja kampanjoita varten. Teemme paljon yhteistyötä myös Artekin ja Flow Festivalin kanssa. Suunnittelimme Flow Festivalin ilmeen ensimmäisen kerran vuonna 2011. Se oli läpimurtomme graafisina suunnittelijoina, joten se on meille erityisen tärkeä projekti.

Jonatan: Laurikin on ollut mukana Flow Festivalin suunnittelussa. Schick Toikka on varmasti lähin yhteistyökumppanimme. Lyöttäydymme yhteen aina kun pitää oikein syventyä typografian sävyihin ja nyansseihin. Olemme suunnitelleet Flow’lle kokonaisen fonttiperheen, joista kolme fonttia Laurin kanssa ja loput versioita alkuperäisistä.

Antti: Flow Festival on varmasti kokonaisvaltaisin suunnitteluprojekti, jossa olemme olleet mukana. Lisäksi olemme suunnitelleet yhdessä Schick Toikan kanssa uuden fonttiperheen yhteen Marimekon projektiin.

Matti: On ollut hienoa tehdä töitä Marimekon kanssa, koska heillä on erittäin hyvä in-house-tiimi, joka toimii yhteistyössä Marimekon luovan johtajan Laura Väinölän kanssa. Tykkäämme syventyä yksityiskohtiin, asetteluihin ja typografiaan, ja on kivaa kun asiakas tuo projektiin jotain erilaista, kuten hyviä valokuvia. On kiinnostavaa nähdä, miten suunnittelumme elää siellä eteenpäin.

Millainen toimitila teillä on Helsingissä? Kuinka pitkään se on ollut teillä käytössä?

Antti: Meillä on ollut tämä studio vuodesta 2014. 

Matti: Toimimme aikaisemmin parin korttelin päässä tästä, mutta tämä tila sopii meille paremmin.

Antti: Itse asiassa kyseessä on jo kolmas toimitilamme. Juhlia ei pandemian vuoksi voitu järjestää, kun TSTO täytti kymmenen vuotta viime syksynä. Toivottavasti myöhemmin tänä vuonna tulee tilaisuus järjestää 11-vuotissynttärit. Tämä on simppeli kahden huoneen tila katutasossa, ja ikkunasta näkee kadulle. Meillä on pieni keittiö ja takahuone, josta pääsee sisäpihalle. Tilaa ei ole kovin paljon, mutta olemme yrittäneet pitää tilat kohtuullisen kokoisina, jotta toiminta pysyy simppelinä ja voimme tehdä niitä töitä, joista nautimme eniten.

Tuleeko kukaan ikinä kadulta tilaamaan käyntikortteja?

Antti: No ei kovinkaan usein. Olemme vitsinä miettineet panna ikkunaan lapun: ”Käyntikortit odottaessa”.

Matti: Olemme joskus panneet ikkunaan outoja esineitä tai asetelman, ja ihmiset ovat halunneet ostaa niitä. Meillä on taulu, jossa on irtokirjaimia, joista voi muodostaa sanoja. Kerran tulostusta odotellessa kirjoitin taululle mitä nyt mieleen juolahti. Joku tyyppi käveli ohi, näki tekstin ja tuli kysymään: ”Opetetaanko täällä tietoisuutta?” Sanein, että ei, mutta hän ei ehkä uskonut.

Crystal Bennes on Skotlannissa asuva amerikkalainen taiteilija ja kirjoittaja. Hänen kirjoittaa lukuisiin arkkitehtuuri- ja muotoilujulkaisuihin, asiakkaisiin lukeutuvat mm. Icon, Disegno, Metropolia, Frieze ja Art Agenda. Hänen näyttelyitään on järjestetty mm. Serlachius Museossa, Royal Scottish Academyssä ja Science Galleryssä Dublinissa.

Veera Konsti on savolainen valokuvaaja, taiteilija ja tuore restauroinnin opiskelija. Hän viimeistelee tutkintoaan Aalto-yliopistoon ja muutti juuri Kouvolaan uusien opintojensa perässä. Konsti nauttii luonnon välittömästä läsnäolosta pikkukaupungeissa, uusien ihmisten kohtaamisesta kameran takaa ja yllättävistä yksityiskohdista. Weekly Studiota hän on kuvannut vuodesta 2016 lähtien.