Inka Bellin prosessiin kuuluvat odottamattomat ulottuvuudet
Helsinkiläinen kuvataiteilija Inka Bell (s.1981) työskentelee pääosin taidegrafiikan laajennetulla kentällä. Jatkuvana osana työskentelyä syntyy reliefejä, eräänlaisia paperiveistoksia, joiden työstäminen tuo taiteilijalle itselleen mieleen kankaankudonnan.
“Reliefitöissä minua kiinnostaa erityisesti, kun kaksi pintaa kohtaavat. Tällöin ne muodostavat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka näyttäytyvät vasta, kun sadat, joskus tuhannet, elementit kerrostuvat päällekkäin, “ kertoo Bell. “Työssäni tutkin kaksiulotteisuuden ja kolmiulotteisuuden suhdetta materiaalin, värin, pinnan ja toiston kautta. Tällä hetkellä minua inspiroi se miten materiaalien olemus ja käsittelytapa määrittävät teoksen luonnetta. Usein lähtökohtanani on paperi, jota muokkaamalla työstän teoksia.”
Kesällä 2020, kolmen kuukauden pandemiasulun jälkeen, syntyneet teokset tuodaan näytille Vapaan Taiteen Tilaan yhden viikonlopun ajaksi. 1+1≈2-teossarjan kaksikymmentäseitsemän pienikokoista paperiveistosta ovat syntyneet uteliaisuudesta, tutkimalla miten erilaiset värit ja muodot näyttäytyvät yhdessä valitun materiaalin (paperin) ja tekniikan (laserleikkaus) kanssa. Ja sitä, millä tavoin pienetkin muuttujat ja sattumukset vaikuttavat lopputulokseen. Bell työsti teoksia yhtäaikaisesti syksyyn 2020 siirtyneen Kuvan Kevät -lopputyönäyttelyn ja HAM-galleriassa syksyllä 2020 avautuneen yksityisnäyttelyn teosten kanssa.
“Työskentely oli impulsiivista ja intensiivistä – en pystynyt lopettamaan ennen kuin sain teoskokonaisuuden valmiiksi, “ kertoo Bell. “Prosessiin kuuluvat odottamattomat ulottuvuudet. Ne eivät seuraa logiikkaa tai aiemmin oppimaani. Huomasin esimerkiksi, että kahta värillistä paperia yhdistämällä ei syntynytkään aina väriopin mukaista kolmatta väriä. Laserleikkurin polttava säde toikin prosessiin yhden muuttujan lisää. Minua kiehtoivat visuaaliset efektit, joita syntyi eri tasoihin määriteltyjen, toisistaan poikkeavien paperielementtien kohdatessa. Pyöreitä kulmia käyttäessäni teosten sisälle ikään kuin näkee, kun taas teräviä kulmia käyttäessäni katse pysähtyy pintaan.”
Inka Bell: 1+1≈2 4.–5.9.2021, avoinna molempina päivinä klo 11.30–17.30.
Vapaan Taiteen Tila, Vilhonvuorenkuja 15-16, 00500 Helsinki. Tila sijaitsee Katri Valan Puiston väestönsuojassa, Helsingin Sörnäisissä, osoitetta Vilhonvuorenkuja 16 vastapäätä.