Kirkkonummen pääkirjasto Fyyri palkittiin Arkkitehtuurin Finlandialla

Filosofi Esa Saarinen on valinnut tämän vuoden Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi JKMM Arkkitehtien suunnitteleman, vuonna 2020 valmistuneen Kirkkonummen pääkirjaston. Vanhaa rakennusta ei purettu, vaan uusi rakennus nielaisi sisäänsä 1982 valmistuneen arkkitehti Ola Hanssonin suunnitteleman kirjastotalon. Palkinnon myöntää kahdeksatta kertaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA. Helsinki Design Weekly julkaisee Saarisen palkintoperustelut kokonaisuudessaan.

JKMM Arkkitehdit on saanut olla mukana monissa uuden sukupolven kirjastohankkeissa: Turun kirjasto, Seinäjoen kirjasto, Harald Herlin Learning Center ja nyt Kirkkonummen kirjasto. Pääsuunnittelijana Fyyri-hankkeessa toimi **Teemu Kurkela**, projektiarkkitehtina **Jukka Mäkinen** ja sisustusarkkitehtina **Tiina Rytkönen**. ”Suomalaiset kirjastot edustavat onnellisuuden infrastruktuuria, jota on arkkitehtina ollut etuoikeus olla rakentamassa. Kirjastolaitosta on rakennettu yli sata vuotta ja yhä se uudistuu vuosikymmenen välein”, Kurkela sanoo.

Fyyrin pääsisäänkäynti on Suomen toisen keskiaikaisen maantien, Kuninkaantien, mutkassa. Hankkeessa projektiarkkitehtina toimineen **Jukka Mäkisen** mukaan kirjaston suunnittelussa erityisen inspiroivaa oli sen historiaa henkivä sijainti. ”On ollut hienoa olla suunnittelemassa Kirkkonummen uudistuvaa keskustaa ja tulevaisuutta. Kirjaston paikka julkisena rakennuksena torin ja keskiaikaisen kirkon rinnalla on ainutlaatuinen. Jos kirkko on yhteisön sydän, niin kirjasto on sen aivot”, Mäkinen sanoo.

Torin suunnalta katsoen Fyyri näyttää veistokselliselta oliolta, eräänlaiselta futuristiselta meteoriitilta, joka on pudonnut juuri oikeaan paikkaan. Rakennus on omanlaisensa, mieleenpainuva, mutta sen itsevarmuus ei ole pöyhkeää, vaan mukana on leikkisyyttä. Rakennus ihmetyttää, mutta ei liikaa. Lähestyessämme Fyyria yritän työntää mielestäni sen vieressä olevan kauppakeskuksen tavanomaisuudet kunnes huomaan, että nehän oikeastaan eivät haittaa. Fyyri on jo kaukaa puhutteleva, koska sen kautta kauppakeskuksen (anteeksi) latteudet saavat rinnalleen taidevoimaisen vastapainon, joka puolestaan valmistaa mieltä kohti keskiaikaisen kivikirkon pyhyysmajesteetteja. Edessä on kaupunkienerginen kokonaisuus, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.

Vielä tunti sitten en ollut edes kunnolla tietoinen, että Kirkkonummella on keskiaikainen kirkko. Fyyri ei ratsasta varmastikin rakastetun vanhan kirkon kustannuksella, mutta yhteisvaikutus on puhutteleva. Fyyri kutsuu ihmisiä kirjastoon, ehkä kauppareissulla jopa, mutta heitä päätyy myös kirkkoon: tässä avautuu rakennettua ympäristöä, jossa vuorovaikutus käynnistyy monensuuntaisena ja kokemus vahvistuu ylöspäin. Stemmat soivat harmoniaa, jollaisia ylä-ääniä harvat kaupunkikeskukset uskaltaisivat edes tavoitella. Tässä on onnistuttu, ajattelen. Fyyrin edessä on koululaisryhmä. Hämmästyn, kun huomaan heidän tarkkaavaisuutensa. Heille esitellään Fyyria. Kierrämme rakennuksen ja huomaan aliarvioineeni kohteen kuvien perusteella. Miten tänne oikeastaan ajettiin? Nyt pidän jo selvänä, että käsillä on maamerkki, mihin palaisin.

Ovet rakennukseen ovat mielestäni yllättävän pienet, mutta niissä on tiettyä vetoa sisään. Tänne uskaltaa astua etukautta ja yhtä lailla takakautta. Mukana on sopivaa sähkönvälkettä: selvästi halutaan, että nuorempi väki ei jää epäröimään, vaan astuu sisään yhtä helposti kuin elokuviin. Diginatiivien kannalta Fyyrin pieni kirjastomerkki on varmaankin sopiva bränditunnus, joka signaloi nykyhetkeä, sitä aikaa, joka on heidän.

Lukemisen kulttuurin ihmisenä uskon ihmeisiin, jotka kohottuvat kirjojen kautta ihmismielen solusyvyyksistä. Kirjaan keskittynyt, ajatuksiinsa uppoutunut ihminen, on minulle kaunis näky. Se hetki, kun joku silmäilee kirjaa ja antaa mielensä käynnistyä eteenpäintunnustelevuuden ehdoin, on inhimillisen kasvun avauspiste, jonka edellytyksiä tulee vaalia. Kyse ei ole vain tiedon jakamisesta, vaan yleisemmin hengen elämästä. Kuten kirkko voi vahvistaa inhimillisen kokemisen pyhyyskerroksia, kiitollisuuden, nöyryyden ja ylisukupolvisen ylöskurottumisen taivasjanoa ja kuten toimistorakennus voi tukea funktionaalisen asiantuntemusprosessin rationaalista edistysvirtaa, siten kirjasto voi tuoda ajattelu-uskoisen elämän transformaatiotekijät jokaisen ulottuville.

Kirjastojen tulee uusiutua, kuten Kirkkonummi on tehnyt. Kirjastot ovat ajatteluelämän demokraattinen, kaikille avoin keskusaukea ja huokoisuusalusta. Kirjaston kautta yhteisö palvelee itseään ja rakentaa tulevaisuuttaan tarjoamalla jokaiselle tilan ajatella enemmän, ajatella toisin, uusin ja odottamattomin tavoin, sävyin ja sananvalinnoin, oman sovinnaismaailmansa, totunnaistotuutensa ja uomakipityksensä tuolla puolen. Kirjaston filosofia on demokratian, tasavertaisuuden, ihmisyysuskon pysyvästi ajankohtainen kulmakivi. Inhimillinen kasvu edellyttää ajattelun liikettä ja ajattelun ajattelua, harkinnan kyvyn kasvua ja moniulotteistumisen viisauskilvoittelua ulos siitä, mikä uhkaa meitä latistuksen mankeleina ja houkutuksina kutistaa ihmisyytemme triviaaliksi polskuttelubarbariaksi.
Esa Saarinen

Fyyrin pääsisäänkäynti johtaa välitilaan, jota vaalii tyylikäs taideteos ylhäällä, mutta pian huomaan lapsenkokoisen aukon oikealla seinässä. Lasten alamaailma on sisäänrakennettu Fyyriin viisivuotiaan ilolla! Siirtymät ovat kynnyksettömiä tilojen liukuessa toisiinsa lämpimän luontevasti. Koska tiedän, että uusi kirjasto on rakennettu vanhan kirjastorakennuksen ”päälle” yritän löytää vanhan ja uuden rajaa. Tätä rajaa en suoraan erota, vaan huomaan orgaanisia siirtymiä, kuten kutsuvan ja huvittavan istumis- ja oleskeluportaikon väylänä toiseen kerrokseen. Rajat uuden ja vanhan välillä ovat sulaneet rajattomuudeksi, mistä iloitsen erillisenä kauneusonnistumisena. Heti pääoven jälkeen oikealla, jo ennen lasten omaa salakäytävää, sopivasti melkein kätkössä, on lempeä pienkahvila, joka avautuu eheyttävään lehtisalityyppiseen tilaan. Tämä tärkeä, harmonisoiva ja eteenpäinkuljettava, hiljentyneeseen oleskeluun kahvikupin kanssa kutsuva tila avautuu pitkän lasiseinän kautta kohti Kirkkonummen vanhan kirkkoa. Lehtisali vahvistaa dialogia, jonka aistin ulkoa torin suunnalta yhtenä avainelementtinä siinä taitavassa kokemuskerroksien yhteensovittamistyössä, mikä Kirkkonummen Fyyrissä on toteutettu onnistuneesti sisällä ja ulkona.

Valitsen erikoiskahvini kumppaniksi euron maksavan mustikkamuffinsin vitriinistä, jonka sympaattinen tarjoama jo on kertonut, että täällä ei toimita niuhomatriiseissa. Jokaisen tilan yksi onnistumiskriteeri on sen synnyttämä ”post production” maailma eli mitä alkaa tapahtua, kun rakennustyöt on tehty. Inhimillinen luovuus voi saada voimistusta ja jos saa, kuten ilmeisestikin Fyyrissä, se ilmenee niissä pienissä yhteyksissä, mitä ei päätetä ylhäältä käsin. Välittämisen mikrokosketus on lahjomaton. Juomme kahvit lehtisalissa, jossa nuori lukiolainen toisaalla työskentelee Porkkalan lukion kangaskassi vieressään. Mielessäni käy, että tulen joku päivä kirjoittamaan tänne.

Toisen kerroksen musiikkikirjasto ja studio tekevät vaikutuksen. Samoin hiljainen huone ja erityinen lukuterassi, joka linnamaisena parvekkeena ei vie katsetta ympäröiviin maisemiin, vaan kääntää ensisijaisen huomion lähelle, kirjastoajatuksen perusprinsiippien mukaisesti syventymään lisää siihen energiaan, mikä ihmismielessä piilee ja mitä Fyyri on rakennettu rikastamaan.

Nykyaikaisen kirjastoajattelun mukaisesti Fyyri on monitoimitila, mutta tämä hallintokielinen nimike ei tee sille oikeutta. Kyse on ilmapiiristä ja ilmapiirin vaalimisesta. Kyse on kohtaavuudesta ja siitä elintärkeästä yhteisöilmiöstä mikä syntyy, kun ihmiset kokevat omakseen jonkin mikä yhdistää. Kyse on yksilö- ja yhteisötunteiden ylemmistä tiloista, monisointuisista sielujen sinfonioista, jotka hengen elämän lakien mukaisesti eivät palaudu funktionaalis-objektivistiseen. Fyyrin suuruus on sen mittakaavojen kyvyssä hengittää tasatahtiin ihmisorgaanin kasvulakien kanssa siinä ulottuvuudessa, mitä joskus kutsutaan sydämen ääneksi ja sydämen sivistykseksi, toisinaan vain hengeksi. Oli nimi mikä tahansa, kyse on jostakin yhdistävästä, jostakin kaikille kuuluvasta, jostakin uudistavasta, jostakin jokaiselle syvästi henkilökohtaisesta ja jostakin elämää suuremmasta. Kyse on selkärangasta, johon tämä maa keskeisesti nojaa kirkonkylästä kirkonkylään eli paikallisuuksissaan siis kaikkialla siellä, missä ”suuruuden ekonomia” sutii tyhjää. Filosofi ja ajattelija Mikko Lahtisen sanoin, ”Missään muussa maassa yleiset kirjastot eivät ole yhtä suosittuja kuin Suomessa, kirjastojen maassa.” Tähän Kirjastojen maahan on syntynyt yksi soihdunkantaja Kirkkonummen keskustaan.
Esa Saarinen

Joka astuu Ylivieskan kirkon kirkkosaliin, kohoaa ylävalon nostattamana kohti pyhyyskokemusten puhtausrekisteriä. Mahdollisuus kurottautua ylöspäin ihmisenä on läsnä, inhimillisen pienuuden sointujen asettuessa kaikkeuden ylivertaisuuden urkupisteen alle. Joka astuu Kirkkonummen uuden kirjaston pääsaliin, kohoaa niin ikään, korkeitten ikkunoiden valovirrankin vuoksi, mutta sillä merkitysten tunnemuodostumisen omaehtoisella logiikalla, missä inhimillisen sivistyksen ja sanaksi tulleen viisauden eteenpäinkirvoittavat voimat kohtaavat ihmisen oman päätösvallan. Ne ovat yhtä lähellä kuin lähin kirja.

Fyyrin majesteetillisessa salissa kirjat ovat käden ulottuvilla. Salin uljuus ei korosta katsojan pienuutta, rakennuttajansa valtaa tai suunnittelijansa esteettistä nerokkuutta, vaan näkemystä siitä, että kirjat ovat ihmiskulttuurin maallistuneista muodoista elevoivasti pyhin, voima mikä ei tyhjene. Totean vaikuttuneena, että Fyyrissä kirjat eivät ole varastossa, vaan houkuttelevasti, kunnioittavasti käsillä. Esillepano ei tyrkytä, eikä kirjasto vyörytä volyymiään käyttäjänsä päälle. Pidän erittäin onnistuneena sitä tapaa, millä kirjojen kulttuurin mielikuvitusta kutkuttava moniaistillinen runsaus tarjoillaan ihmiselle sopivina annoksina. Vierailijaa ei esimerkiksi hukuteta määrällä, vaikka toisaalta mitään ei pihdata. Onnistunut pääsali on virittynyt kiinnostuksen, ystävällisyyden, innoittavuuden ja ehdotusstimulanssien logiikalla, josta sikiää luovuus ja yhteisöllinen tulevaisuus.

Kuten kaikissa onnistuneissa tiloissa, Fyyri luo puitteet osaavalle henkilökunnalle antaa parastaan. Kun keskustelen henkilökunnan edustajien kanssa aistin hehkuvan innostuksen. He tietävät tekevänsä työtään oman yhteisönsä hyväksi huipputyövälinein ja osana kirjastojen kokonaisuutta, joka uudistuu ollakseen jatkossakin maailman paras.

Eläköön Kirkkonummen Fyyri – vuoden 2021 Arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon saaja.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinto voidaan myöntää joko suomalaisen tai ulkomaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston Suomeen suunnittelemasta työstä tai suomalaisen arkkitehdin tai arkkitehtitoimiston ulkomaille suunnittelemasta työstä. Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon valitsijaksi valitaan vaikuttaja, joka on tullut tunnetuksi muun alan kuin arkkitehtuurin asiantuntijana. Tuomari tekee valinnan esiraadin valitsemien kohteiden joukosta. Kohteet valinneeseen esiraatiin kuuluivat työelämäprofessori Saija Hollmén (pj), professori Tuomo Siitonen, professori Panu Lehtovuori ja arkkitehti Mona Schalin. Esiraadin sihteerinä toimi SAFAn pääsihteeri Paula Huotelin. Palkinnon tarkoitus on lisätä arvostusta luovaa korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja korkealaatuisen elinympäristön puolesta. Vuonna 1892 perustetun Suomen Arkkitehtiliiton jäseninä on noin 3 100 yliopistotason tutkinnon suorittanutta arkkitehtia. Lisäksi SAFAssa on noin 600 opiskelijajäsentä.