Aarrekartta muodin Helsinkiin

”Vielä muutama vuosi sitten oli itsestään selvää, että suomalaiset muodin superlupaukset karkasivat valmistumisensa jälkeen ulkomaille. Vuonna 2022 tilanne on toisin”, kirjoittaa suunnittelija Ervin Latimer. Nyt Helsingissä suunnistamisen apuna voi käyttää Latimerin kokoamaa muodin aarrekarttaa, joka paljastaa kaupunginosiin kätketyt tulevaisuuden timantit.

Helsingin muotiskenessä tapahtuu paljon mielenkiintoisia juttuja. Tehtyäni pari vuotta töitä vaatesuunnittelijana ulkomailla, palasin pandemiaan totuttelevaan Helsinkiin keväällä 2020. Lähtö maailmalle oli tuntunut luonnolliselta; kotikaupungistani löytyi rajallisesti mahdollisuuksia suunnittelijoille, joiden unelma ja näkemys lentävät korkealla.

Nyt jokin on muuttunut. Kaupungissa kytee monen nuoren suunnittelijan unelma kansainvälisille markkinoille tähtäävästä brändistä. Tuntui, että muotoilun, arkkitehtuurin ja muun taiteen ohella muoti on vihdoin nousemassa varteenotettavaksi osaksi pääkaupunkimme luovaa imagoa. Ja kyllä, perustin myös oman brändini kesällä 2021 juuri Helsinkiin, synnyinkaupunkiini. Studiomme sijaitsee vanhassa puusepänverstaassa Viikinmäessä, keskellä autokorjaamoja ja peltiseppiä.

Ennusmerkit muutoksesta ovat toki olleet ilmassa pitkään. Vuonna 2019 arvostettu muotijulkaisu Business of Fashion valitsi Aalto-yliopiston Taiteiden ja Suunnittelun korkeakoulun muodin kandiohjelman maailman parhaaksi ja yliopiston maine huipputason muotikouluina on ainakin toistaiseksi kiistaton. Aallon opiskelijat loistavat myös kansainvälisissä muotikilpailuissa. Esimerkiksi Hyères Fashion Festivalin, maailman arvostetuimman opiskelijoille suunnatun suunnittelukilpailun, vuoden 2022 kymmenestä finalistista lähes puolet ovat suomalaisia: Jenny Hytönen, Juha Vehmaanperä ja Sini Saavala Aalto-yliopistosta sekä Priss Niinikoski Royal Academy of Fine Arts Antwerpenista. 

Mutta missä päin kantakaupunkia majailevat mielenkiintoisimmat muotibrändit ja -suunnittelijat juuri nyt? 

Töölö, Jätkäsaari

Historiasta, tästä hetkestä ja tulevasta ammentaa Sofia Järnefeltin ja Taru Lahden vuonna 2021 perustama Hedvig. Ajatus syntyi taideprojektista, jonka inspiraationa olivat Järnefeltin molemmat isoäidit. Hedvigin muotokieli henkii mystistä ja viettelevää yhteyttä menneisyyteen ja samanaikaisesti virkistävää uteliaisuutta tulevaan. Järnefelt ja Lahti nimenomaan halusivat perustaa Hedvigin Helsinkiin ja toimia kahdesta studiosta käsin, sillä heille on tärkeää rakentaa Suomeen aiempaa kansainvälisempää muotikenttää. Suunnittelu tapahtuu siis Jätkäsaaressa ja Töölössä, vaatteiden valmistus Italiassa, Japanissa ja Liettuassa.

Hedvig. Kuva: Karoliina Bärlund

Niin ikään Töölössä, Etu- ja Taka-Töölöä erottavan Hesperian puiston kupeessa majailee myös Fashion Community Helsinki. Se on nuorista vaatesuunnittelijoista koostuva kollektiivi, jonka visio on rakentaa muotialan ja erityisesti nuorten suunnittelijoiden tietoisuutta Suomessa. Tämä tapahtuu esimerkiksi järjestämällä myyntitapahtumia ja luomalla verkostoa muodin alan ammattilaisille ja alasta kiinnostuneille. Pidemmän aikavälin tavoite on toimia kanavana, jolla lähestyä uusia suunnittelijoita. Kollektiivin jäsenet tukevat toisiaan yhteisöllisesti ja ajatus kollektiivin perustamiselle lähtikin juuri oman yhteisön puutteista ja toiveista. Seuraava konkreettinen vaihe Fashion Community Helsingille on luoda showroom, missä suunnittelijoiden vaatteita voi vuokrata ja esitellä.

Fashion Community järjestää myös erilaisia tapahtumia. Kuva: Sara Forsius

Kruununhaka

Töölöstä etenemme itään ja merelliseen Kruununhakaan, josta löydämme palkitun suunnittelijan Rolf Ekrothin työhuoneen. Suunnittelijan omaa nimeä kantavan brändin viimeisin mallisto lanseerattiin digitaalisesti näyttävällä videolla Italian Pitti Uomossa, joka on maailman merkittävin miestenvaatetapahtuma. Vaikka Ekrothin mallistot päätyvät toistuvasti Voguen kaltaisten kansainvälisten muotimedioiden sivuille, kertoo suunnittelija tekevänsä mallistoa silti visusti Helsingistä. Hän arvelee leikkisästi, ettei kanttia ulkomaille muuttoon vielä tässä vaiheessa ole. 

Rolf Ekroth. Kuva: Otto Virtanen

Punavuori

Kruununhaasta siirymme etelään edelleen syvemmälle kantakaupungin ytimeen, Punavuoreen. Punavuori on Helsingin tiheimmin asutettu kaupunginosa, jossa on myös monen suunnittelijan studio ja showroom. Pursimiehenkadulla showroomia ja myymälätilaa pitää By Hinders, suunnittelija Jonathan Ingbergin designbrändi, jonka tarkoituksena on luoda ajattomia, laadukkaita ja mahdollisimman ympäristöystävällisiä luksustuotteita. Pandemia toi suunnittelijan takaisin Suomeen usean vuoden ulkomailla työskentelyn jälkeen. Silloin syntyi idea luoda jotain täysin omaa, joka pohjautuu suomalaiseen kulttuuriin ja luo yhteistyömahdollisuuksia suomalaisten käsityöläisten kanssa. 

ByHindersin showroom sijaitsee Pursimiehenkadulla Punavuoressa.

Kantakaupungin liiketilan lisäksi brändillä on suunnittelu- ja ompelustudio Ingbergin vanhempien maatilalla Inkoossa. By Hinders vaalii ammattitaitoa ja korkeaa laatua, ja mallistojen maanläheistä väripalettia maustavat klassisen työvaatetuksen  käytännölliset yksityiskohdat. Ingberg edistää työskentelyllään suomalaisen käsityön ja muotoilun asemaa Suomessa sekä ulkomailla.

ByHindersin ensimmäinen mallisto hyödynsi materiaaleja suunnittelijan vanhempien tilalta Inkoosta. Kuva: Jukka Ovaskainen 

Kaksi korttelia Pursimiehenkadulta pohjoiseen ja olemme Punavuorenkadulla, missä pientä ateljeeta pitää Fiskarsille suunnitellusta puutarhavaatemallistostaan tunnettu suunnittelija Maria Korkeila. Suunnittelijan omaa nimeä kantava brändi on vaate- ja asustemallisto rohkeille ja pilke silmäkulmassa oleville henkilöille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Korkeila haluaa tarjota näyttäviä, mutta vaivattomia, ja laadukkaita ja eettisesti valmistettuja tuotteita.

Maria Korkeila. Suunnittelija haluaa tarjota näyttäviä, mutta vaivattomia, ja laadukkaita ja eettisesti valmistettuja tuotteita. Kuva: Joni Lindroos

Ratkaisu jäädä Helsinkiin kehittämään omaa brändiä tuntui Korkeilasta oikealta useammastakin syystä. Pariisissa työskennellessä tuntui, että oma ääni hukkuu massaan, ja oli vaikea saada etäisyyttä asioihin ja pysyä juurtuneena omaan juttuun. Korkeila kertoo, että Suomessa tuntuu, että voi rauhassa keskittyä omaan työhön. Kotimaassa on myös hyvät tukiverkostot ja helpompi byrokratia, mikä tuo osaltaan vapautta keskittyä olennaisimpiin asioihin. 

Suunnittelijoiden puheista huokuu tunne Helsingistä rauhallisempaan ja syvempään taiteelliseen työskentelyyn sopivana kaupunkina. Etäisyys muusta maailmasta voi tuntua joskus kiroukselta: varteenotettavat mahdollisuudet esitellä töitään, isompi asiakaskunta ja muut työmahdollisuudet sijaitsevat yleensä keskellä Eurooppaa. Uuden sukupolven muotoilijoita kuunnellessa herää kuitenkin tunne, että syrjäisyyden sijasta kyse onkin kaupungista joka suojaa, jossa voi syventää omaa prosessiaan ja harkita arvojaan. Jos muutama vuosi sitten Helsingistä juostiin muodin töiden perässä ulkomaille, niin ehkä muutaman vuoden päästä, Helsinki onkin se kaupunki, johon suunnittelijat jäävät ja palaavat rauhoittumaan ja toteuttamaan sitä itseään.

Ervin Latimer on helsinkiläinen vaatesuunnittelija ja vuonna 2021 perustetun Latimmier -vaatebrändin luova johtaja. Suunnittelijan työn ohella Latimer kirjoittaa ja luennoi queer-kulttuurin, antirasismin, maskuliinisuuden ja muodin risteyskohdista.

Ervin Latimer. Kuva: Hayley Lê

Juttu on osa sarjaa, jossa suunnittelijat kertovat heidän Helsingistään. Jutut julkaistaan Helsinki Design Weeklyn lisäksi osoitteessa MyHelsinki.fi.