Megan McGlynnin kokeelliset materiaalit

Crystal Bennes tapasi Helsingissä asuvan taiteilija, muotoilija Megan McGlynnin ja keskusteli mm. viherpesusta, bisnesvaistosta ja siitä, miten biomuovi sekoitetaan usein nanoselluloosaan.

Weekly: Jutellaan aluksi vähän taustastasi. Opiskelit alun perin taidetta, joten olisi kiva kuulla, miten päädyit suorittamaan muotoilun maisteriopinnot.

Megan McGlynn: Olen kotoisin Yhdysvalloista, Philadelphiasta, ja kävin siellä taidekoulua lukiotasolta alempaan korkeakoulututkintoon saakka. Kävin osavaltion vanhinta taidekoulua, jossa painotettiin perinteisiä työtapoja ja tekniikkaa. Sitten kiinnostuin arkkitehtuurista taiteellisen työni suuntautumisalueena ja pääsin jotenkin töihin arkkitehtitoimistoon.

Myöhemmin päätin suorittaa muotoilun maisteriopinnot, ja niin päädyin muotoilualalle. Tällä hetkellä määrittelen itseni kokeelliseksi muotoilijaksi. Työni pohjaa taiteisiin ja on hyvin luovaa ja taiteellista, mutta käytän kokeellisia materiaaleja.

Mistä syntyi halu siirtyä muotoilun pariin? Miksi päätit suorittaa maisteriopinnot muotoilun puolella?

Silloin kun olin töissä arkkitehtitoimistossa, minulla oli samaan aikaan oma ateljee. Sain yhtä aikaa kokemusta kummastakin, mutta siihen aikaan olisin sanonut, että taide oli ”oikeaa” työtäni.

Jossain vaiheessa tajusin, että suunnittelin itselleni enkä oikein tiennyt, miksi. Arkkitehtitoimistossa suunniteltiin muun muassa eläinsairaaloita, mikä ei sekään ollut kutsumukseni. Tykkäsin kyllä hankkeisiin liittyvästä yhteistyöstä, tavoitteellisuudesta ja toimistossa työskentelystä. Päätin opiskella lisää käyttöesineiden suunnittelua, ja siksi päädyin suorittamaan vastaavia maisteriopintoja.

Kun oli aika suorittaa tutkinto, tajusin, etten pysty toteuttamaan käyttöesineitä käytännössä. Kaikki tarvittavat esineet on jo suunniteltu, ja ne on kehitetty toimiviksi, ja minua taas kiinnostaa leikitellä ja nauttia työstäni. Aivoni vaativat taiteellisempaa työskentelyä. Nyt keskityn siis muotoilemaan esineitä, jotka ovat kauniita ja kiinnostavia, eivät puhtaasti funktionaalisia, mutta yritän samalla muuttaa ihmisten käsitystä mahdollisista materiaaleista.

Sait apurahan nanoselluloosan tutkimukseen, eli rahoitat ilmeisesti työtäsi enemmän taiteen tapaan etkä niinkään hae valmistajia ja toimeksiantoja, kuten muotoilubisneksessä on perinteisesti tehty.

Niin, tämä on hieman ongelmallinen juttu. Minulla ei taida juurikaan olla bisnesvaistoa. Haen apurahoja, mutta teen myös projektitöitä yrityksille. Yleensä on kuitenkin kyse veistoksellisesta tai taiteellisesta installaatiosta näyttelyyn tai muuhun vastaavaan tarkoitukseen. Tein esimerkiksi Suomiselle biohajoavan installaation ripustettavaksi Glasshouse Helsingin kattoon. Käytin siinä Suomisen selluloosakuiduista valmistettua biohajoavaa kuitukangasta, jota liimasin uusiokartongille omatekoisella vehnäpohjaisella liimalla.

Koska käytän kokeellisia materiaaleja, en oikeastaan haluakaan tehdä kuluttajille myytäviä tuotteita. En tiedä vielä, miten materiaalit käyttäytyvät vanhetessaan – ne voivat esimerkiksi heiketä – joten olisi vastuutonta myydä niitä tuotteina vielä tässä vaiheessa.

Voitko kertoa lisää nanoselluloosan käytöstä ja siitä, miten ylipäätään kiinnostuit tieteellisestä tutkimuksesta ja kokeellisista materiaaleista?

Olen pitkään ollut kiinnostunut tiedeaineista. Suoritin niin kutsutun yhdistetyn kandidaatintutkinnon, joka koostui taidekoulun lisäksi Pennsylvanian yliopiston kursseista. Kävin antropologian, neurotieteen ja eläinpsykologian luennoilla, jotka ovat aiheina mahdollisimman kaukana taiteesta, ja yritin soveltaa niihin liittyviä teorioita ja konsepteja työssäni. 

Neurotiede vaikutti töihini ja määritteli taiteilijaidentiteettiäni pitkän aikaa, mutta sitten kiinnostukseni aiheeseen hiipui. Tiede on joka tapauksessa olennainen osa työtäni. Aina kun mietin uutta projektia, pohdin ensimmäiseksi, mitä ulkoisia konsepteja aiheeseen voisi soveltaa ja integroida.

Tutustuin nanoselluloosaan materiaalina Aalto-yliopiston CHEMARTSin ansiosta. Tämänhetkinen projektini on ”onnellinen sattuma”. Yritin tehdä jotain ihan muuta, mutta asiat lähtivät menemään tiettyyn suuntaan ja minä menin perässä. Tieteellinen tutkimus on minulle aina hyvä lähtökohta.

Satutko olemaan yhteyksissä Aalto-yliopiston selluloosan tutkijoihin?

En juurikaan tällä hetkellä; osittain pandemian ja osittain oman introverttiyteni vuoksi. Olen tehnyt paljon omaa tutkimusta metsäteollisuudesta ja nanoselluloosasta ja niiden yhteyksistä. Nanoselluloosahan on uusiutuva muttei välttämättä aina kestävä materiaali. Olen esimerkiksi tutkinut, miten se voidaan hävittää ja mitä muuta siitä valmistetaan. Voiko nanoselluloosan kompostoida? Voiko siitä tuottaa energiaa?

En missään tapauksessa halua, että projektiini liittyy mitään viherpesua. Mikä tahansa materiaalihan on kestämätön, jos sitä käytetään todella paljon. Jotkin materiaalit ovat kuitenkin muita selkeästi parempia vaihtoehtoja. On tärkeää pitää nämä asiat mielessä ja hankkia koko ajan uutta tietoa.

Miten biomuovit istuvat tähän kuvioon?

Biomuovi sekoitetaan nanoselluloosaan. Suunnittelen ensin haluamani muodot ja 3D-printtaan ne sitten noin 1/2 mm:n paksuisesta polylaktidista eli maitohapon polymeeristä eli PLA:sta. Seuraavaksi kappaleet koteloidaan märkien nanoselluloosakerrosten väliin. Kuivuessaan tämä ”voileipä” kutistuu ja käpristyy muotonsa mukaan eri suuntiin.

Työtapasi kuulostaa perustuvan vahvasti materiaalikokeiluihin, ja muodot syntyvät kokeiluprosessista sen sijaan, että sinulla olisi alkujaan mielessäsi tietty muoto, jonka haluat saavuttaa.

Niin, tämä on minulle hyvin luontainen työtapa, ja minusta tuntuu, että siirtyminen taidekoulutuksesta muotoilukoulutukseen hyödytti uraani. Monella maisteriohjelmassa tapaamallani suunnittelijalla on taustallaan teollisen muotoilun opintoja. Heillä ei ole ollut paljoa kokemusta materiaaleista eikä varsinaisesta valmistuksesta, joten vaikka monet suunnitelmat olivat teknisesti mielenkiintoisia, ne eivät useinkaan olleet valmistettavissa, ja yleensä johonkin materiaaliin liittyvän asian vuoksi.

Muotoilussa käy usein niin, ettei materiaali suostukaan siihen, mitä yrittää saada aikaan. Ongelmanratkaisuprosessiin kuuluu se, että yrittää saada materiaalin toimimaan tarkoituksessa tai luopuu siitä kokonaan ja lähtee hakemaan vaihtoehtoja. Olen taiteen puolella tottunut tällaiseen prosessiin.

Megan McGlynn

Lähestyn asiaa ennemminkin niin, että yritän ensin löytää kiinnostavan materiaalin, tutustun siihen ja selvitän, miten se käyttäytyy, ja alan sitten vasta suunnitella teostani. Näin toimin nanoselluloosankin kanssa. Ajattelutapa on erilainen, mutta kun ”iskee kädet saveen” ja tutustuu kunnolla materiaaliin, ymmärtää sen ainutlaatuisuuden. Silloin tajuaa, että idean pitää lähteä materiaalista eikä kannata yrittää pakottaa materiaalia ideaan.

Miten sinä siis tasapainottelet materiaalin reunaehtojen ja oman suunnittelun ja kokeilun vapautesi välillä?

Kun olen tutustunut materiaaliin riittävän hyvin, suunnittelen siitä jotain ja yritän muokata sitä haluamaani suuntaan. Haluamani lopputuote saattaa lopulta epäonnistua, mutta se riski on aina otettava. Haluan yleensä luoda jotain ihan erityistä, josta minulla on jonkinlainen mielikuva, mutta toisaalta pitää luottaa prosessiin ja uskoa, että prosessin tuloksena syntyy jotain hyvää.

Halusin tehdä apurahalla jotain todella hienoa, joten asetin aluksi paljon paineita itselleni. Jossain vaiheessa on kuitenkin pakko luopua paineista ja vain luottaa siihen, että saa aikaan jotain kiinnostavaa.

Palaan vielä siihen, mistä puhuimme vähän aikaisemminkin. Materiaaleilla on niin tärkeä rooli työssäsi, että mietitkö laajemminkin niiden eettistä käyttöä?

Toki mietin. Tänä päivänä on ihan mahdotonta olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja kestävää kehitystä. Pohdin aihetta paljonkin maisteriohjelman aikana. Jos suunnittelee jotain, ja varsinkin massatuotantoon, on paras varmistaa, ettei prosessi osaltaan tuhoa maailmaa. Tämä on tärkeä mutta samalla vaikea asia, koska se lisää entisestään suunnittelijaan kohdistuvaa painetta.

Ehkä tästäkin syystä suuntaudun enemmän taiteelliseen työhön kuin muotoiluun. Esineillä ”leikittelyyn” kohdistuu vähemmän kestävyyspainetta kuin massatuotannon suunnitteluun. Otan kyllä erittäin vakavasti elinkaaren ja muut vastaavat ominaisuudet. Mottoni on ”älä aiheuta vahinkoa”. On tärkeää välttää mahdollisimman pitkälle öljypohjaisia ja kokonaan myrkyllisiä materiaaleja.

Kuten sanottua, en halua osallistua minkäänlaiseen viherpesuun. Nanoselluloosa ja polylaktidikaan eivät ole täydellisiä materiaaleja. Selluloosan tuotantoon kuluu paljon vettä, ja toivon, että prosessi kehittyy ajan myötä materiaalitehokkaammaksi. PLA:n raaka-aineena käytetään maissitärkkelystä, eikä ruoka-aineen käyttö muovin korvikkeena ole mikään ihanteellinen ratkaisu. Silti se on vähemmän vahingollinen vaihtoehto kuin moni käytössä oleva materiaali. Koetan tehdä parhaani sekä itseni että maailman hyvinvoinnin kannalta. Olisi mahtavaa pystyä kehittämään kiehtovia prosesseja, joilla voi edistää uusiutuvista materiaaleista muotoilua.

Puhutaan seuraavaksi hienosta työhuoneestasi, koska se on tämän artikkelisarjan varsinainen aihe. Olen kuullut, että sinulla on kiva koira, mutta sitä ei nyt näy.

Jep, minulla on avustajana aivan ihana koira, mutta se on nyt mieheni kanssa tuolla peremmällä, missä miehelläni on työhuone. Hän on leikkaaja elokuva-alalla. Eiköhän koiruli ilmesty jossakin vaiheessa kuvattavaksi.

Työhuoneelleni on noin 20 minuutin junamatka Helsingin keskustasta. Tein aikaisemmin paljon puu- ja metallitöitä, mihin tarvitsin paljon tilaa ja hitsauslaiteita, poria ja sahoja. Nyt toimin eri tavalla, joten työtilassa on paljon hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Minulla on pieni 3D-tulostin, joka nakuttaa menemään, eikä minun enää tarvitse pitää koko päivää pölynsuojamaskia. Studiollani on nyt aika yksinkertainen varustus, mutta se toimii.

Tykkään ripustaa juttuja seinille, jotta pysyn kärryillä siitä, mitä olen tekemässä. Joka puolella on malleja, niin kuin näkyy. Sitten minulla on erikoinen varastointijärjestely: jotkin materiaalit pitää säilyttää kylmässä, ja nanoselluloosa on isoissa saaveissa pöydän alla. Lisäksi minulla on kuivain, jolla voi nopeuttaa kuivumisprosessia. Sitten on tietysti pöytä, koska minusta on edelleen ihanaa piirtää ja maalata.

Tilasi näyttää vähän ateljeen ja ravintolakeittiön risteytykseltä. Lopuksi olisi vielä hyvä mainita jotain tulevista näyttelyistäsi.

Kyllä vain. Helsinki Design Weekille on tulossa näyttely CHEMARTSin kanssa tehdyistä nanoselluloosatöistä. Loppuvuodesta on lisäksi tulossa isompi näyttely, joka on osa apurahaprojektia, mutta se on vielä täysin suunnitteluasteella.