Hauras – Marja Sakari kutsuu Onoman 30-juhlavuotisnäyttelyyn vahvalla teemalla

Taidehistorioitsija Marja Sakarin kuratoima juhlanäyttely yhdistää muotoilua ja taidetta tavalla, joka leikittelee vastapareilla. Hauras on yli 60 fiskarilaisen toimijan näyttely, ja toinen kesän 2024 Fiskars Village Art & Design Biennalen päänäyttelyistä. Se kutsuu nauttimaan elämyksistä ainutlaatuisessa ympäristössä.

“Elämä itsessään on hyvin hauras”, Marja Sakari sanoo ja hymyilee lempeästi. Aurinko leijailee kahvilan ikkunasta Sakarin kasvoille. 

Pariisissa syntynyt, Ateneumin taidemuseon johtajana ja Kiasman intendenttinäkin työskennellyt Sakari muistaa pohtineensa vielä loppukesästä 2023, ehtisikö mukaan toteuttamaan näin laajaa kokonaisuutta. “Olin siinä vaiheessa vielä Ateneumilla, mutta muistan, että minua kiehtoivat kattoteemana toimiva haurauden käsite, Fiskarsin paikallinen yhteisö ja luonnon sekä ihmisen suhteen käsittely.”

Taidehistorioitsija Marja Sakari on työskennellyt mm. Ateneumin taidemuseon johtajana ja Kiasman intendenttinä. Kuva: Risto Musta

Fiskars Village Art & Design Biennale järjestetään Fiskarsissa tänä kesänä kolmatta kertaa ja sen kokonaisuus jalkautuu kylään kaksiosaisena. Historialliselle ruukille 16.6.–1.9.2024 sijoittuva biennaali koostuu kahdesta päänäyttelystä: Sakarin kuratoimasta taideosuuskunta Onoman näyttelystä ja Sini Rinne-Kannon kuratoimasta Yllätysvieras-kokonaisuudesta.

“Minulla oli alunperin ideana se, että halusin esitellä hiljattain edesmenneiden taiteilijoiden teoksia. Siis: Martti Aihan, Markku Kososen, Jukka Mäkelän, Stig Nordmanin ja Howard Smithin töitä. Idea tavallaan syntyi haurauden käsitteen kautta. Taide elää vielä sen jälkeen kun elämä päättyy. Ihminen siis tavallaan myös elää taiteen kautta vielä kuoleman jälkeen.”

Edesmenneiden taiteilijoiden kunnianosoitus laajeni pian kuitenkin koko yhteisöä ja etenkin alueen käsityöläisperinnettä käsitteleväksi kokonaisuudeksi. Se on moninainen ja monipuolinen osoitus siitä, mitä Fiskarsissa tehdään – ja on aina tehty. 

Tematiikan tasolla ajatus elämän hauraudesta on ollut kantava, mutta se sisältää myös ymmärryksen siitä, että hauraus itsessään on kestävyyttä, voimaa ja pitkäjänteisyyttä. “Tämä näkyy myös näyttelyn materiaaleissa, joissa luonto on läsnä. Luonnossa hauraus ja herkkyys kulkevat rinnakkain; hämähäkinverkot, silkkilangat ja munankuoret ovat helposti rikkoutuvia, mutta samalla hämmästyttävän sitkeitä ja kestäviä. Samoin on elämässä, sillä maailmaa ei pääse eroon, jokaisen elämä päättyy ja asiat voivat muuttua hetkessä. Mutta jos tämän hyväksyy, voi saada voimaa.”

”Maailmaa ei pääse eroon, jokaisen elämä päättyy ja asiat voivat muuttua hetkessä. Mutta jos tämän hyväksyy, voi saada voimaa.”

Marja Sakari

Monet tekijöistä ovat pohtineet teoksissaan katoavaa maailmaa. Häviävää lajistoa, ympäristön ja ilmaston muutosta, mutta myös käsityöperinteen ja kansanperinteen tilaa. “Fiskars on näyttelylle upea ympäristö, sillä metsä, sen oliot ja henget ovat kaikki läsnä. Luonto ansaitsee arvon.”

“Posthumanismi on vahvasti läsnä. Ihminen ei voi erottaa itseään luonnosta tai muista olennoista. Me olemme kaikki osa samaa kokonaisuutta, riippuvaisia toisistamme. Tämä näkyy monissa teoksissa.”

Samaan tapaan näyttely pyrkii olemaan erottelematta esimerkiksi designia ja muotoilua kuvataiteesta. Syksyn 2023 open call -haku sisälsikin hyvin vähän ehdotuksia käyttöesineistä kuten vaikkapa astioista tai huonekaluista. Erottelulle ei syntynyt tarvetta ja kokonaisuus rakentuu yhteisten asioiden äärelle. Teokset keskustelevat hyvin orgaanisesti keskenään. Teoksissa on läsnä identiteetin haurautta, mutta myös sitä puolustamaan rakennettuja suojia.  

“Näyttelyssä ei kuitenkaan painotu suru tai huoli”, kuraattori muistuttaa.

Vaikka olemassa olevaa ei enää voida esimerkiksi ympäristön kannalta pysäyttää, voi ihmisiä aina herätellä siihen, että jotain on tehtävä. “Fiskars on esimerkillinen tavassaan elää luontoa ja ympäristöä vaalien, asettamatta materiaalisia arvoja etusijalle.”

Tämä näkyy näyttelyssä monella tapaa. Näyttelyn rakennuksessa on käytetty paljon vanhoja väliseiniä, eikä lähdetty kuluttamaan tai tekemään ratkaisuja, jotka ovat hiilijalanjäljiltään suuria. Materiaalit, joita monissa teoksissa on käytetty, ovat kierrätettyjä,  muun muassa tilkkuja ja ylijäämämateriaaleja. Rikkimenneen korjaamista tai kuten japanilaista kitsungi-tekniikkaa, Sakari sanoo. Keraamisen esineen tai astian paikkaamista kullalla tai muulla metallilla. “Kaikki rikki mennyt ei ole pois heitettävää, vaan uusi kokonaisuus.”

Taideosuuskunta Onoman 30-juhlavuosinäyttely on hyvin fiskarilainen. Kaikki taiteilijat ovat alueelta. Sakari kutsuukin tarkastelemaan omaa suhdettaan paikallisuuteen ja siihen, miten paljon vaikkapa matkustaa. Mikä on paikallisuuden ja globaaliuden ero, kun “paikallinen voi yhtälailla olla globaalia”.

Eräs asia loistaa kuitenkin poissaolollaan. Näyttely tarjoilee todella vähän teknologiaa, tekoälyä tai internet-taidetta. Teokset ammentavat ympäristöstä.

Onko vaarana se, että katsojan valtaa nostalgia?

“Eihän nostalgiassa ole mitään pahaa”, Sakari naurahtaa ja jatkaa, “ei meidän tarvitse haikailla vanhan perään, mutta vanhaa voidaan nostaa ja käyttää uudelleen, koska se on vielä käyttökelpoista. Tämä näkyy myös estetiikassa, vanhojen perinteiden kautta luodussa kädenjäljessä, jota ei voi koneellistaa.”

“Läsnä on kuitenkin paljon leikkisyyttä ja huumoria, sekin voi toki olla osaltaan haurasta, mutta myös puhdasta elinvoimaa.”

Näyttelyyn muodostuu helposti erilaisia polkuja. QR-koodien kautta katsojan on mahdollista saada tulkinnan avaimia. Tekijöiden ajatuksia avataan, sillä ne ovat usein kuraattorin mukaan hienoja, ja monen teoksen kohdalla voi olla kiinnostavaa tietää, mistä materiaalista teokset on tehty. Sekin on hienovarainen viittaus näyttelyn teemaan, haurauteen.

Kuraattori kehottaa kohtaamaan tarjonnan avoimin mielin. “Kaikkea ei tarvitse nähdä, eikä jokaista asiaa muistaa. Toivoisin, että katsoja antautuisi teoksille. Niiden äärellä ei tarvitse ajatella liikaa, vaan antaa teosten vain vaikuttaa.”

Yhtenä teoksista nähdään vaellus, jolla katsoja pääsee itse kävelemään paikkoihin, pohtimaan niiden henkeä. Siis jos haluaa, pakko ei ole ja kaiken saa kokea omalla tavallaan. Yhden asian kuraattori kuitenkin lupaa: “Ympäristö herkistää ihmisen”.

Fiskars Village Art & Design Biennale Fiskarsin ruukissa 16.6.–1.9.2024. Lisätietoja löydät täältä.