Graafikko Milja Liedes on maakuntatyttö Helsinki Design Weekin uuden ilmeen takana

LAB-ammattikorkeakoulun kasvatti Milja Liedes on graafikko, joka suunnitteli vuoden 2026 Helsinki Design Week -tapahtuman visuaalisen ilmeen. Ilme rakentuu palasista, joiden lähtökohtana on ajatus kivijalan lohkareista. Ruutukankaita muistuttavat elementit viittaavat vuoden teemaan, vastaantulijaan – niissä eriväriset kude- ja loimilangat kohtaavat ja muodostavat yhdessä uuden sävyn. Vuoden designfestivaalille Liedes toivoo erityisesti kävijöitä alan ulkopuolelta.

Minulle [vastaantulijan] teema avautuu etenkin kollektiivisuuden käsitteen kautta. Rakastan työskennellä muiden kanssa!

Milja Liedes

Hei Milja! Olet ammatiltasi graafikko, mutta millainen on tämänhetkinen praktiikkasi? Miten työskentelet juuri nyt?

Olen niin sanotusti päivätöissä LAB-ammattikorkeakoulun omassa projektissa, jossa olen osana ryhmää, joka suunnittelee instituutin uuden visuaalisen ilmeen. Itse ilmeestä vastaa bränditoimisto BOND, minä toimin ilmeen jalkauttajana.

Olen nuoresta asti käyttänyt työssäni vain digitaalisia työkaluja. Jo yläkoulussa tein digitaalista kuvitusta ja opiskelin myöhemmin ammattikoulussa media-alaa. Kynä jäi pois jo koulussa, en tee koskaan esimerkiksi skissejä käsin, vaan kaikki syntyy suoraan suunnitteluohjelmiin. 

Tekijänä olen aika suurpiirteinen ja näen nopeasti, mihin suuntaan asettelu on menossa. Minulla on itseasiassa aika haastava suhde kouluun. Kouluympäristö ei ole koskaan tuntunut omalta. Vasta graafisen alan löydyttyä olen löytänyt oikeat työkalut tehdä ja oppia.

Tällainen digitaalinen ulostulo tuntuu tässä ajassa rohkealta. Avaisitko sitä hieman?

Siinä vaiheessa, kun olen tullut alalle, ei enää ole ollut tarvetta tehdä töitä käsin. Tämä siis vaikka rakastan käsitöitä. Pidän korutöistä ja etenkin yksinkertaisesta takomistyöstä. En kuitenkaan hyödynnä käsillä tekemistä vielä graafisessa työssäni. Haluaisin sanoa, että koetan kasvavassa määrin kuitenkin herätellä tätä praktiikkaa. Varsinkin nyt, kun omassa lähipiirissänikin on selkeästi havaittavissa digitaalista vastareaktiota. Sehän näkyy ihan kaikessa taiteesta ihmisten käytökseen. Myös omalla alalla halutaan tehdä ja nähdä koko ajan enemmän manuaalisesti rakennettua materiaalia, joka ei näytä niin digitaaliselta.

Kiinnostavaa! Vuoden HDW:n teema on Vastaantulija. Mitä ajatuksia lähtö herättää?

Minulle teema avautuu etenkin kollektiivisuuden käsitteen kautta. Rakastan työskennellä muiden kanssa! Huomaan oikein tahallani hakeutuvan palautteen piiriin, kuulemaan aina kaikkien mielipiteitä. Ainahan ne eivät ole välttämättä hyödyllisiä, mutta kokemus siitä, että pääsee jakamaan työtään muiden innostuneiden kanssa on aina herkullinen. Yhdessä on myös mukava ratkoa design-ongelmia, joita arjessa kohtaa. 

Kenen kanssa yleensä ratkot design-haasteita?

Lähtökohtaisesti puhun aina luokkalaisille koulussa. Olemme olleet aika läheinen ryhmä jo vuodesta 2021, joten meillä on yhteinen tekemisen historia. Tunnemme toisemme hyvin tekijöinä ja ryhmässä uskalletaan haastaa. Luokalla on paljon voimakkaita persoonia, joista jokainen tuo oman uniikin näkökulmansa keskusteluun. Se on kauhean palkitsevaa.

Oikeastaan yhdessä tekemisen koko pihvi on se, että hengitämme jaettua intohimoa muiden, samankaltaisten ihmisten kanssa. Siinä samalla sitten ideat kiihtyvät, laajenevat ja moninaistuvat.

Monessa projektissa minua auttaa myös Anna Lavrenz.

Miksi mielestäsi on tärkeää juhlistaa suunnittelua ja muotoilua juuri design-festivaaleilla?

On toki hyvä, että alalla olevat ihmiset pääsevät näkemään toistensa töitä ja keskustelemaan. Minusta tärkeämpää on kuitenkin se, että muut kuin suunnittelijat pääsevät myös inspiroitumaan –ja mahdollisesti löytämään oman potentiaalinsa. HDW:n kaltaisten tapahtumien kautta on mahdollista kokea uutta ja lähtökohtaisesti uskaltaa ajatella isommin.

Tulen itse pienestä Launosen kylästä, jossa ei ainakaan aikanaan ollut representaatiota sellaiselle työlle, jota halusin tehdä tulevaisuudessa. Tapahtumat tarjoavat mahdollisuuden nähdä töitä, ja kävijöiden löytää asioita, joista he voisivat olla kiinnostuneita.

Olen itse kokenut HDW:n ensi kertaa nimenomaan tällä tavalla. Vuonna 2016 juhlittiin donitsin muotoisen rakennelman sisällä, joka oli rakennettu Kolmen sepän patsaan ympärille. Rakennelma ylitti uutiskynnyksen ja tempaus kuului peräkylille asti. Yhtäkkiä tunsin, kaikki se kutsui minua. En ollut koskaan edes kuullut muotoilusta tai ajatellut sen olevan osa omaa tulevaisuutta. Tunsin, kuinka outoa, jännittävää ja kiinnostavaa kaikki oli.  

Sen takia ajattelen nimenomaan nuoria festarikävijöitä, aivan ensikertalaisia. Tapahtuma voi olla tärkeä ja inspiroiva juurikin alan ulkopuolelta tuleville henkilöille.

Muotoilun kantautuminen kauas on minulla oikea sydänteema.