Suomalaisen muotoilun satumainen saaga laskeutuu Kaisaniemeen
Suomalaisen muotoilun perintö kätkee sisäänsä hämmästyttävän tarinan, jonka keskiöstä löytyy sattumia ja uteliaisuutta. Kertomus avautuu tänä syksynä vuoden Helsinki Design Week -muotoilufestivaaleilla, kun tapahtuma levittäytyy Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan. Festivaalin teema pyytääkin meitä keskittymään erilaisiin kohtaamisiin.
Helsinki Design Week järjestetään jälleen 28.8.–6.9.2026. Kaupungin kaduille jalkautuva Pohjoismaiden suurin muotoilu- ja arkkitehtuurifestivaali kannustaa kävijöitä kiinnittämään huomiota pieniinkin kohtaamisiin. Muutoksiin, jotka voivat johtaa suuriin käännöksiin.
Jan van Dijs on yhdysvaltalainen suunnittelija, joka on rakentanut uransa muutoksille. Van Dijsin yritys JR van Dijs keskittyy historiallisten rakennusten kunnostamiseen ja uudelleen rakentamiseen. Työ on van Dijsin mukaan intohimon ja mahdollisuuksien yhdistämistä. Toimintaa, joka sai alkunsa Los Angelesin mid-century-rakennusten restauroinnin, eli 1900-luvun puolivälin modernismin tyylisuuntauksen parissa.
Van Dijs palkittiin vuonna 2017 pitkästä urastaan Kalifornian Long Beachin alueen arvokkaimpien rakennusten ylläpidon ja kunnostuksen parissa Preservationist of the Year -tittelillä.
Suunnittelijan suosikkiprojekteja ovat ne, jotka yllättävät tai päätyvät prosessin edetessä paljastamaan uutta.
“Projektimme sisältävät aina hankkeen historiallisen taustoittamisen. Joskus voi käydä niin, että löydämme jopa kokonaisen arkkitehdin tuotannon, joka on aikojen saatossa virheellisesti vaikkapa liitetty toiseen tekijään – tai jopa sittemmin unohtunut.”
“Tällaiset projektit ovat kuin ikkuna uuteen, sellaiseen jonka olemassaolosta emme ole edes tienneet.”
Tilanne on van Dijsille tuttu myös Suomesta. Täällä projektin kohteena on arkkitehti ja muotoilija Matti Suuronen. Suuronen tunnetaan etenkin Casa Finlandia -sarjaan kuuluvien Futuro- ja Venturo-talojen suunnittelijana.
“Yhdysvalloissa Suurosen tuotantoa pidettiin aikanaan hieman outona, lentävää lautasta muistuttavana ilmiönä. Historiallisessa kontekstissa hänen työnsä tulkittiin pikemminkin kuriositeeteiksi kuin aidosti merkittäviksi arkkitehtonisiksi teoksiksi.”
“Minusta hänen työnsä ovat aina olleet vakavasti otettavaa arkkitehtuuria. Koen ymmärtäväni, mitä hän pyrki ilmaisemaan.”
Miten Suurosen tuotanto on otettu vastaan Suomessa?
“Luulen, että suomalaiset näkevät Suurosen tuotannon pitkälti Futuron kautta, vaikka hänen tuotantonsa kattaa töitä paljon ennen sitä – ja myös sen jälkeen. Todellisuus on, että Suurosen perintö on paljon laajempi kuin tuo yksi työ. Hänen tuotannostaan tiedetään yhä melko vähän. Uteliaisuus tuntuu päättyvän Futuroon.”
Van Dijsin mukaan kyse on ajoituksesta. Futuron valmistuttua 1960-luvun lopulla, ihmisten makumieltymykset muuttuivat nopeasti. Suurosen tuotanto ajautui muutoksen uhriksi.
“Nyt näemme tuon aikakauden estetiikan ja muotoilun arvostuksen elpyvän.”
Kiinnostuksen palatessa monikaan Futuro-talo ei ollut vanhentunut arvokkaasti. Rakennukset olivat huonokuntoisia ja likaisia.
“Kolmenkymmenen vuoden hiljaisuus ja kiinnostuksen puute johtivat siihen, että rakennukset pääsivät rapistumaan. Niistä ei pidetty huolta, koska rakennusten arvoa ei ymmärretty samalla tavoin kuin nykyään.”
Suunnittelijalla ei itsellään ole minkäänlaista yhteyttä Suomeen, mutta hän asuu puolet ajastaan Alankomaissa. Van Dijs ei liioin tuntenut Suurosen tuotantoa, vaan tutustui siihen sattumalta sosiaalisen median kautta.
“Tunsin kyllä Futuro-talot kuvaston kautta, mutta suunnittelijasta en tiennyt mitään. En ollut oikeastaan koskaan edes ajatellut koko asiaa ennen kuin eräs ystäväni otti minuun yhtäkkiä yhteyttä.”
Kyseinen ystävä oli törmännyt Facebookissa erikoiseen ilmoitukseen. Siinä suomalainen yritysjohtaja myi poikkeuksellisia esineitä. Matti Suurosen muovitalojen alkuperäisiä muotteja, jotka yritys oli saanut haltuunsa niiden alkuperäisen omistajan, Polykem Oy:n konkurssin yhteydessä.
Kun yritys oli ajautunut konkurssiin vuonna 1992, oli muotit myyty eteenpäin.
Nyt niitä myi Facebookissa Exel Compositesin johtaja Jyrki Aho.
Aho oli kuitenkin vakavasti sairas ja menehtyi vain muutamia viikkoja van Dijsin kanssa tehdyn kaupan jälkeen.
“Hän oli hyvin sitoutunut hankkeeseen, ja vaikutti siltä, että muottien myynti oli Aholle tärkeä asia, joka tuli saattaa päätökseen. En usko, että kyse oli rahasta.”
Muotit olivat jääneet unohduksiin yli 50 vuoden ajaksi.
“Minä lensin pian Suomeen ja Ahon poika vei meidät katsomaan muotteja. Poika kertoi minulle, ettei ollut pystynyt estämään sairasta isäänsä osallistumasta projektiin. Mielestäni se kertoo siitä, kuinka omistautunut Aho oli projektille, vaikka hänen terveytensä oli jo heikentynyt.”
Lopulta Aho oli myös henkilö, joka kontaktoi Matti Suurosen perheen, jotta neuvottelut Futuron uudistuotannon lisensoinnista saattoivat alkaa.
“Me olimme heti yhteydessä perheeseen, sillä oli selvää, ettei muotteja olisi voinut ostaa ilman perheen lupaa. Me tarvitsimme tuon lisenssin”, van Dijs kertoo.
Suunnittelija lähestyi perhettä ensin sähköpostitse, mutta vastaanotto oli varautunut. Perheelle oli vuosien varrella esitetty monia “suurieleisiä” ja “hulluja” ideoita, joten perhe suhtautui hankkeeseen vaeroen. Van Dijs koki, että tapaaminen kasvokkain vaikutti välttämättömältä.
“Tuntui tärkeältä, että perhe saisi käsityksen siitä, kuka minä olen.”
Yhdessä Jyrki Ahon kanssa Jan van Dijs tapasi Suurosen perheen 12. toukokuuta 2024. Oli äitienpäivä, sen Jan van Dijs muistaa. Ja sen, että tunnelma oli jälleen kerran varautunut.
Perhe suhtautui hankkeeseen kunnioittavasti, mutta suunnittelijan oli oltava avoin ja rehellinen tarkoitusperistään, vakuttaaksen heidät siitä, että projekti oli aidosti toteutuskelpoinen.
“Pyrin olemaan läpinäkyvä ja tarkka siitä, että en luvannut liikoja. Emme tuossa vaiheessa edes pystyneet tutkimaan muotteja kunnolla. Emme siis tienneet, oliko hanke ylipäätään mahdollista toteuttaa.”
Van Dijs kutsui hanketta tutkimusmatkaksi.
“Lupasin Matti Suurosen perheelle, että palaisimme lisenssiin vasta sitten, kun tietäisimme varmasti, että projekti on mahdollista toteuttaa.”
Perhe suostui ehdotukseen.
“He ovat olleet mukana hankkeen alusta asti. Yhtäkään askelta ei ole otettu konsultoimatta perhettä.”
Projekti on nyt elänyt kahden vuoden ajan.
Kahden viikon kuluttua van Dijs pääsee seuraamaan upouuden Futuron kokoamista Suomessa.
“Alkuperäisiä Futuro-rakennuksia valmistettiin 20 kappaletta. Tämä on numero 21”, van Dijs sanoo ylpeänä.
Syksyllä Futuro numero 21 laskeutuu Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan yhteistyössä Helsinki Design Weekin ja Marimekon kanssa.
“Marimekko on aina toiminut taiteen, muotoilun, muodin ja arkkitehtuurin risteyskohdassa”, sanoo yrityksen luova johtaja Rebekka Bay.
Futuro-talo edustaa ennakkoluulotonta suomalaista arkkitehtuuria, jossa materiaali, muoto ja toiminnallisuus yhdistyvät tavalla, joka mahdollistaa jotain poikkeuksellista. “Se on myös tapa, jolla me Marimekolla lähestymme suunnittelua”, Bay kertoo.
“Henkilökohtaisesti minua kiinnostaa muodon ja ympäristön välinen suhde – ja niiden välinen ristiriita. Minua inspiroi ajatus visuaalisesti vaikuttavan muodostelman luomisesta. Rakennelman, joka voidaan sijoittaa minne tahansa, mutta niin, että se päätyy välittömästi ilmentämään orgaanisten muotojen ja rakennetun muodon välistä juhlaa”, Bay toteaa.
Kyseessä on ensimmäinen kerta 60 vuoteen, kun Suomessa nähdään täysin uusi Futuro-rakennus.
Se jatkaa Matti Suurosen suunnittelun perinnettä uskollisesti. Uuteen Futuroon ei ole lisätty mitään uutta, mitään ei myöskään ole riisuttu. Numero 21 on alkuperäinen Futuro.
“Toivon, että rakennus tekee ihmisiin vaikutuksen. Futurossa on ennen kaikkea kyse toivosta. Matti Suuroinen ei olisi voinut luoda tällaista rakennusta ilman myönteistä ja toiveikasta näkemystä maailmasta. Nykyisessä maailmantilanteessa se on varsin poikkeuksellista.”