Weekly Mix: Emilia Hernesniemi
R/H:ta ei olisi olemassa ilman räpmusiikin machoilua, sanoo suunnittelija Emilia Hernesniemi. Hän laati marraskuun Weekly Mix –soittolistan ja paljastaa ensi malliston uutuuksia.
R/H:ta ei olisi olemassa ilman räpmusiikin machoilua, sanoo suunnittelija Emilia Hernesniemi. Hän laati marraskuun Weekly Mix –soittolistan ja paljastaa ensi malliston uutuuksia.
Moi Emilia, mitä kuuluu?
Kiitos, ihan sairaan hyvää. Vaikka on pimeää, niin en juurikaan kärsi siitä, onhan marraskuu paras kuu koko vuonna!
Mikä on lemppariasusi juuri nyt?
Tähän aikaan vuodesta tulee vedettyä pipo päässä ja merinovillaisessa Mickey Square Dressissä. R/H:n lisäksi käytössä on ikisuosikki Arelan kasmir-neulemekot. Voi sitä onnea, kun voi pukeutumisessa keskittyä kaikkeen muuhun kuin päivän lämpötilaan!
Mitä musiikki merkitsee sinulle?
Enemmän kuin mikään muu taiteen muoto. Kodin sielu on mahdollisuus soittaa musiikkia. Tärkein sisustuselementtini on ääni. En ole tarkka äänen laadusta, vaan tärkeintä on saada soittaa juuri sitä mitä haluaa ja juuri silloin kun haluaa. Ghettoblaster, kannettava lp-soitin tai vanha putkiradio toimii äänentoistona.
Parasta on, kun löytää uutta ja uutta vanhaa musaa ystävien kautta. Mikään tavara ei korvaa uuden lempibiisin löytämistä. Nuoruus, kokemukset ja ystävyys kiteytyvät ihmeellisellä tavalla. Sydänsurut selätetään musiikilla. Aamut ja yöt saavat oman roolinsa biisien kautta.
Mitä musiikkia soitatte R/H:n studiolla ja kaupalla?
Kaupalla soisi ideaalitapauksessa vain minun ja kollegani Hanna Riiheläisen lempimusiikki. Emme kuitenkaan kontrolloi kaikkea, joten kaupalla soi luultavasti aina hyvä musiikki, soitti sitä sitten kuka tahansa meistä. R/H-jengin yhteinen ja tärkeä lempiryhmä on Ruger Hauer, jonka kanssa teimme myös merch-kollaboraation Mature-levyn lanseerauksen yhteydessä. Viime lauantaina lanseerasimme Ruger Hauerin kanssa yhteistyössä suunnitellun R/H x R/H-malliston viimeiset tuotteet uusissa väreissä.
Miten kuvailisit ensi kevään ’Home on holiday’-mallistoanne?
Ss17-mallistomme edustaa naista, jonka elämää ohjaavat vastuu ja intohimo. R/H auttaa naisia toteuttamaan tavoitteitaan vaatettamalla heidät. Energisoivat vaatteet ja kuosit voivat helpottaa kummasti naisena olemista.
Mistä sait inspiraation ss17-malliston printteihin?
Pääteema on lomailu tutuissa maisemissa, mikä inspiroi kaikkia malliston kuoseja. Silkille painettu Black Bird-kuosi on ylistys omalla pihalla vieraileville mustarastaille ja Huuli-printti muistuttaa humoristisesti pop-väreistä. Suad-kuosin inspiraationa on lauluntekijäystävämme kesällä uimarannalla. Printti on luonnosteltu lintuperspektiivistä, jossa pyyhkeet, uima-asut ja muut värintäyteiset elementit sekoittuvat iloisesti toisiinsa. Printeistä voi saada yhtä hyvän fiiliksen kuin hyvästä biisistä, joka soi autoradiossa matkalla töihin.
Mikä on elämäsi ensimmäinen musamuisto?
Äitini toi minulle divarista pienen ja vanhan viulun ollessani 6-vuotias. Siitä päivästä lähtien sain ja jouduin käymään soittotunneilla lukion loppuun saakka. Harrastus väritti koko nuoruuteni vastuulla, jota en aina kaivannut. Mutta oli siinä hyvääkin, sillä viulun soittaminen opetti osallisuuteen. Maailman siisteintä oli käydä koulua musiikkiluokalla kuoroineen ja orkestereineen.
Mitä kuuntelet mieluiten?
Radiosta kuuntelen aina Bassoradion H-hetken, ennen myös Radio Helsingin D.R.E.A.M:n. Fleetwood Macin Dreams soi päässä pimeän tullen.
Aamulla, varsinkin jos vastassa on kova haaste, kuten myyntitapaaminen tai pankkineuvottelu, kuuntelen pientä uhmaa rakentavia biisejä, kuten 50 Centin / ”If I Can`t”, Jay Z/”Lift Off” tai the Game/”How We Do”. Aika lapsellista, eikä varmasti toimi kaikille, mutta olen varma, että vaatekonseptiamme ja kaupallista kasvutahtiamme ei olisi olemassa ilman näin asenteellista musiikkia, mielikuvia ja räpmusiikin machoilua.
Mikä sai teidät suunnittelijat ja sen jälkeen kaikki muutkin hullaantumaan Mickey-korvista, joista R/H tunnetaan?
Mickey-korvat ovat Hannan piirtämä idea jo ensimmäiselle sesongillemme 2011. Ne ovat jatkaneet eloaan, koska yleisö toivoo niitä aina uudelleen. Muodossa on jotakin ikonimaista. Välillä Mickey tulee vastaan New Yorkin Brooklynissa, välillä oululaisessa hammaslääkärimainoksessa ja tietenkin Instagramin kautta mitä ihanampien naisten päällä. Ei siihen oikein ikinä totu.
Sesonkeja on takana jo reilusti yli 10, joten yksi hauskimpia asioita malliston suunnittelussa onkin uudistaa niin tuttu elementti. Uusin tulokas Mickeystä on svetareista koostuva lasten mallisto. Lapset ovat olennainen osa monien R/H-naisten maailmaa, joten nämä tuntuvat luonnolliselta jatkumolta. Miesten vuoro voisi olla sitten seuraavaksi. Viime viikolla myös kultamustat Mickey-lompakko ja -käsilaukku näkivät päivänvalon ensimmäistä kertaa!
Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Saimme Hannan kanssa juuri valmiiksi aw17 malliston vaatekonseptin. Kärsimättömänä odotan jo mallikappaleiden valmistumista ja fiiliskuvauksia, joissa malliston tarina muovautuu lopulliseen muotoonsa. Aw17 nimeksi saattaa tulla ”Love, Leaves, Girls”. Tytöt ovat yhteinen vastuumme, olivatpa he sitten 5-, 25- tai 65-vuotiaita.
Kenen tyyliä ihailet?
Tämän hetken supersankarimme on nuori, ihana, näkemyksellinen valokuvaaja Janita Autio.
Millainen R/H on viiden vuoden päästä?
Suhteellisen onnellinen ja suhteettoman nälkäinen.