Design Market laajenee jälleen – tänä vuonna mukana myös musiikkia vinyylilevyjen muodossa

Festivaaliväen rakastaman Design Marketin yhteyteen pystytetään ensimmäistä kertaa musadiggareille suunnattu Vinyl Market. Lisäksi löytöjä pääsevät tekemään myös muotoilun, muodin ja taiteen sekä suomalaisen ruoan ystävät.

Pohjoismaiden suurin varastomyyntitapahtuma esittelee tänä vuonna yhä kattavamman designtuotteiden kirjon, kun tarjonta laajenee muun muassa vinyylilevyjen muodossa.

We Jazzin tuottamassa Vinyl Marketissa voi selailla läpi LP-aarteita tunnelmallisessa miljöössä, jossa läsnä on koko viikonlopun levyjä soittava DJ. Turbiinisaliin rakentuvassa vinyylidiggareiden keitaassa pääsee myös seuraamaan We Jazzin kuratoimaa keskusteluohjelmaa, jonka aikana on tarkoitus löytää yhteneviä piirteitä musiikin, vinyylien ja designin maailmoista.

– ”Keskustelun keskiössä ovat ajankohtaiset teemat niin elävään musiikkiin, levynjulkaisuun kuin tapahtumajärjestämiseen liittyen”, We Jazzin toiminnan johtaja Katariina Uusitupa kuvailee. Keskusteluohjelman osallistujat julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Kollektiivi on ollut myös aiemmin yhteistyössä Helsinki Design Weekin kanssa: viime vuonna We Jazz toteutti festivaalille avajaiskulkueen ja vastasi myös Muotogaalan musiikista.

Odotukset tämän vuoden Vinyl Marketia kohtaan ovat rennon toiveikkaat.

-”Samantyylinen Vinyl Market on aiemmin tuotettu Flow Festivaleille vuosina 2017 ja 2018. Toiveenamme on, että yleisö löytää tapahtuman myös Design Marketista ja saapuu paikalle nauttimaan DJ-musiikista sekä tietysti tekemään levylöytöjä”, Uusitupa toivoo.

New Marketin pääosassa suomalaiset maut

Myös New Market uudistuu ja keskittyy tänä vuonna ruokaan. Ruokatieto Yhdistyksen kanssa yhteistyössä toteutettavalla New Market X Food -parvella esitellään parikymmentä brändiä ja tuotetta, jotka liittyvät ruokamuotoiluun, ravintotrendeihin ja arktisiiin raaka-aineisiin. Luvassa on myös ruoka-aiheista ohjelmaa, ruokamuotoilukeskusteluita ja tietoiskuja. Tapahtuman tekstiilikumppanina toimii Finlayson.

Ruokatieto ry:n hankevastaavan Eeva Heikkilän mukaan suomalaiset arvostavat suomalaista ruokaa ja suomalaisuutta. Kysyttäessä kansalaisilta mitä suomalainen ruoka on, ensimmäisinä mainittavia asioita ovat usein turvallisuus, luotettavuus, vastuullisuus ja jäljitettävyys. Arjessa Heikkilä kertoo erityisesti tuoreuden ja puhtauden olevan ruoalle tärkeitä ominaisuuksia.

Parvelle valikoituneista tuottajista suuri osa valmistaa tuotteen itse alusta loppuun. Mukana ovat muun muassa Kuorttisen luomukanala, härkäpaputuotteita valmistava Karviaisten tila sekä suomalaisen superfood-välipalapatukan kehittänyt Arctic Superfoods. Tuotteiden joukosta voi myös löytää yllättäviä tuotteita, kuten Murtolan Hamppufarmin hamppurouhetta.

– ”Mukaan on saatu oiva kattaus suomalaisia pientuottajia, joiden työssä korostuu huikea tuotekehitys, nokkelat tuotantomenetelmät sekä innovaatiolle ominainen rohkeus”, Heikkilä kuvailee.  

Osana viikonloppua ohjelmalavalla järjestetään varttitunnin kestäviä makumatkoja. Hyvää Suomesta -makumatka lupaa kokeilijoille uuden näkökulman viiteen perusmakuun. Makean, happaman, suolaisen, karvaan ja umamin makuihin tutustutaan suomalaisten makupalojen avulla kaikkia aisteja apuna käyttäen. Kotitalousopettajien suunnittelemien makumatkoja järjestetään useita kertoja viikonlopun aikana ja ne sopivat kaiken ikäisille.

Ruokabrändien ja maistiaisten lisäksi ruoan ystävät pääsevät nauttimaan autenttisia syyrialaisia herkkuja Merikaapelihallin päädyssä kahvila Damascuksen tarjoilemana. Isompaan nälkään sopivat hävikkiruokaravintola Loopin vegeannokset, joita on saatavilla New Marketin parvella.

Ja vaikka mitä muuta

Tänä vuonna Design Marketissa tapahtuu myymisen ja nautiskelun ohella myös paljon oheisohjelmaa. Vierailijoilla on muun muassa mahdollisuus ostaa haluamiansa kukkia sisäpihalle pystytettävältä Fredan Kukkaistorilta ja muotoilla niistä kimppuja Arteflosin työpajassa, ammattilaisen ohjaamana. MUM’s:in pinssityöpajassa osallistujat voivat puolestaan valmistaa omat pinssinsä suunnittelijoiden lukuisista kuoseista.

Print Market tarjoaa vierailijoille mahdollisuuden selailla taidokkaasti tehtyjä painotuotteita. Tällä kertaa mukana on esimerkiksi julisteita, kaupunkikarttoja ja Helsinki-aiheisia tekstiilejä.

 

Design Market ja sen yhteyteen nousevat Vinyl, Print ja New Market järjestetään perinteisesti Kaapelitehtaalla Helsinki Design Weekin ensimmäisenä viikonloppuna, 8.-9.9.2018.