Helsingin uusi designjohtaja on Hanna Harris
Helsingin kaupunki on valinnut Hanna Harrisin uudeksi designjohtajaksi. Harris on erikoistunut arkkitehtuurin ja designin näkyväksi tekemiseen sekä niiden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen yhteiskunnassa. Hän siirtyy Helsingin kaupungin palvelukseen Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon toiminnanjohtajan tehtävästä.
Helsingin kaupunki on valinnut Hanna Harrisin uudeksi designjohtajaksi. Harris on erikoistunut arkkitehtuurin ja designin näkyväksi tekemiseen sekä niiden tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen yhteiskunnassa
Muotoilulla ja arkkitehtuurilla on merkittävä rooli Helsingin kaupunkistrategiassa. Designjohtajan valinnalla kaupunki pyrkii vahvistamaan positiivista, urbaania kaupunkikehitystä. Tehtävä on neljän vuoden määräaikainen tehtävä ja designjohtaja sijoittuu kaupunkiorganisaatiossa osaksi kaupunkiympäristön toimialaa.
Valtiotieteiden lisensiaatti ja kaupunkitutkija Hanna Harris on toiminut aiemmin myös Helsinki Design Weekin ohjelmajohtajana ja oli mukana perustamassa Helsinki Design Weeklyä. Hän on myös toiminut Suomen Lontoon instituutin ohjelmajohtajana. Hän siirtyy kaupungin palvelukseen Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon toiminnanjohtajan tehtävästä.
Miksi hait tätä pestiä?
Kun palasimme Lontoosta Suomeen vuonna 2013, minulla oli ajatus, että haluan kantaa korteni kekoon Helsingin kehittämisessä. Olen pitkään seurannut Helsingin designprofiilin kehittymistä ja myös tehnyt sen ympärillä yhteistyötä kaikissa kolmessa edellisessä työssäni. Nyt oli oikea hetki suunnata oma tekeminen vielä vahvemmin kaupunkikontekstiin, kun designjohtajan pesti tuli hakuun. Positio on unelmapaikka olla mukana vaikuttamassa Helsingin tulevaisuuteen.
Mitä designjohtaja voi tarjota luovan alan tekijöille?
Keskeinen osa designjohtajan työtä tulee olemaan kokonaiskuvan rakentaminen siitä, missä designteot ja -toimijat Helsingissä nyt menevät, miten ne voivat jatkossa kukoistaa entistä paremmin ja minkälaista vaikuttaa yhteistyötä näiden ympärille voi syntyä.
Samalla tämä on profiilikysymys: kansainvälinen kiinnostus esimerkiksi uutta arkkitehtuuriamme ja sen tekijöitä kohtaan on kasvussa; tämä on näkynyt vahvasti nykytyössänikin Archinfon toiminnanjohtajana. Vahva profiili on luonteva aisapari kaupungin sisäisen designympäristön toimivuudelle.
Mitä toisaalta toivot alan tekijöiltä?
Työni tulee alkamaan tutustumis- ja kuuntelujaksolla, jolloin tapaan ja opiskelen laajasti niin kaupunkiorganisaation sisällä kuin sen keskeisten sidosryhmien parissa. Odotan innostavia keskusteluja ja mahdollisuuksia vaikuttavan yhteistyön rakentamiselle.
Mikä Helsingissä kaipaa erityisesti mielestäsi muotoilijoiden ammattitaitoa?
Helsinki on kaupunkina hyvin mielenkiintoisessa kasvu- ja kehitysvaiheessa. Designilla ja arkkitehtuurilla on paljon annettavaa tässä tilanteessa arjen tekojen ja toimien tasolla. Samalla niillä on keskeinen rooli myös isojen haasteiden, kuten kaupunkien ilmastotekojen, kehittämisessä.
Mistä muut kaupungit voivat ottaa mallia?
Helsinki on ollut ensimmäisten kaupunkien joukossa maailmalla panostamassa strategisella tasolla designin ja arkkitehtuurin. Työ alkoi jo 2012 designvuoden kontekstissa, ja jatkui kun ensimmäinen designjohtaja palkattiin vuonna 2016. On kunnia jatkaa tämän polun kehittämistä. Aktiivinen vuoropuhelu muiden kaupunkien ja maiden kanssa on tässä tärkeää.
Mikä tulee olemaan tärkein tehtäväsi?
Tehtävänäni on auttaa kaupunkia identifioimaan, missä design ja arkkitehtuuri tarjoavat lisäarvoa kaupunkimme kehittämisessä. Tämä pohjalta tavoitteenani on luoda laaja-alaista yhteistyötä ja vaikuttavia tekoja entistä paremman Helsingin rakentamiseksi.