Muotoilija Noora Yau näkee rakennevärien reunarinkuloissa muutoksen

Structural Colour Studio sukeltaa mikroskooppisten pienten nanorakenteiden avulla muodin ja muotoilun tulevaisuuteen.

Noora Yau piti jo pienenä kaikesta kiiltävästä. Lapsen silmään riikinkukon sulat, simpukoiden kuoret, kalan suomut ja perhosten siivet näyttivät ihanilta. Värien siirtäminen paperille ei kuitenkaan onnistunut. Miksi vesiväreillä maalatut siivet eivät kimmeltäneet samalla, luonnossa nähdyllä tavalla?

“Nythän on tullut selväksi, että kyse on erilaisista värinmuodostusmekanismeista”, Yau hymyilee.

Structural Colour Studiolla työskentelevä väri- ja materiaalimuotoilija avaa ilmiötä rauhallisesti, sillä se voi olla maallikolle varsin vaikea ymmärtää.

Rakenneväreillä tarkoitetaan värejä, jotka muodostuvat nanokokoisten, eli hyvin pienten rakenteiden ja valon vuorovaikutuksesta. Kun valo osuu materiaaliin, syntyy heijastusta, jonka silmä havaitsee. Esimerkiksi perhosen siivistä löytyvä nanorakenne luo hehkuvat sävyt ja saa värit välkkymään auringossa.

Sen sijaan absorptiopigmentit, joita kaupan vesivärit sisältävät, muodostavat väriä eri tavalla. Ne vuorovaikuttavat elektronitasolla niin, että kun valo osuu materiaaliin, osa heijastuu ja ja osa imeytyy. Heijastuminen tapahtuu satunnaisesti useisiin suuntiin, mikä tekeekin väreistä kiillottomia ja vähemmän hohtavia.

“Se, mitä olen oppinut väriteoriasta on hyvin linkittynyt siihen, miten edellä mainitut absorptiopigmentit toimivat. Värit, joita me nyt tutkimme, toimivat aivan eri tavalla”, Yau kertoo.

Yksinkertainen esimerkki väriteorian uudelleen hahmottamisesta voisi olla vaikkapa se, että absorptioon perustuvista väreistä on opittu, että kun sinistä ja punaista väriä sekoittaa, syntyy violettia. Rakennevärit eivät toimi näin, eikä niitä voi esimerkiksi samalla tavoin sekoittaa.

Juuri väitöskirjatutkimuksensa Aalto-yliopistossa palauttanut Yau valmistaa rakenteellista väriä nanoselluloosasta yhdessä materiaalitutkija Konrad Klockarsin kanssa. Nanoselluloosasta eli siis puusta. Se on myrkytöntä, uusiutuvaa ja ympäristöystävällistä materiaalia, joka muodostaa myös rakenteellisen värin mahdollistavan nanorakenteen – “jos tietää, miten nanoselluloosaa tulee käsitellä”. Materiaalin kanssa työskentely on paitsi uuden opettelemista, myös jännittävää. 

Kimaltavan tai helmiäisen hohtavan värin muodostaminen on osoittautunut oikukkaaksi. “Kun aloimme tekemään värejä, emme saaneet väriä aikaan lainkaan. Petrimaljalle muodostui vain läpinäkyvä selluloosa kalvo. Se näytti kuivuneelta liimalta, sellaiselta kuivalta koppuralta”, Yau nauraa. Paljon on jouduttu heittämään roskakoriin. 

“Kun lopulta saimme jonkinlaisen värin aikaan, olin aivan innoissani. Kolmen sentin petrimaljan pohjalla näkyi pienen pieni sateenkaari.”

Hetki oli ratkaiseva, mutta se, mikä materiaalitieteen puolella on edistyksellistä, herätti muotoilun puolella lähinnä ihmetystä.  “Muistan jonkun kysyneen, että ‘mitä sinä aiot tehdä tuolla’.”

Klockarsin ja Yaun yhteistyössä tiede, taide ja muotoilu yhdistyvät tavalla, joka on aivan uutta. Kun väriä tehdään, on alusta asti tärkeää, että muotoilu myötäilee kehityksen jokaista vaihetta, sillä pienikin muutos värireseptiikassa vaikuttaa siihen, millainen nanorakenteesta muodostuu. Eli siis millaista väriä lopulta nähdään.

Muotoilun ja muotoilijan läsnäolo on tärkeää muun muassa siksi, että Yaun mukaan materiaalitieteilijät eivät ole samalla tavalla koulutettuja näkemään estetiikkaa. He ymmärtävät, mikä väri toimii jossakin tietyssä kontekstissa, joka on usein lähinnä toiminnallinen. “Materiaalitekniikan sisällä väriä voidaan kehittää vaikkapa elektroniikan sensoreihin niin, että värin nanorakenne heijastaa valoa mahdollisimman tasaisesti, jotta tekniset ominaisuudet toimivat.”

Näin ollen väri ei ole visuaalisuuden kannalta lainkaan relevantti, vaan pyrkimyksenä on tehdä mahdollisimman tasaista väriä. “Hirveän paljon on tutkimusta, jossa pyritään tekemään tasaista pintaa.”

Sekin on tärkeää, mutta yhtä olennaista olisi myös muistaa värille ominainen estetiikka.

“Meidän tekemämme väri muodostaa esimerkiksi reunarinkulan. Rakenteen, jota kutsutaan myös kahvirinkulaksi. Se on efekti, jota inhotaan materiaalitekniikan puolella niinkin, että siitä pyritään eroon.”

Yaun käsissä rinkulasta kuoriutuu etu, luonnollisesti muodostuva korostusefekti. Sitä voidaan käyttää vaikkapa korostamaan värjättyjen pintojen muotoa.

Muotoilijan ja materiaalitutkijan tiivis yhteistyö luokin mahdollisuudet tutkia asioita, jotka jäisivät helposti huomaamatta. Myös perinteisen muotoilun kannalta voi olla vaikeaa ymmärtää, mitä pienen pienillä sateenkaarinäytteillä voisi mahdollisesti edes tehdä. 

Muotoilijan ja materiaalitutkijan tiivis yhteistyö luokin mahdollisuudet tutkia asioita, jotka jäisivät helposti huomaamatta.

“Yhteistyöllä tähtäämme siihen, että materiaalin kehitystyö olisi mahdollisimman holistista ja kokonaisvaltaista”, Yau sanoo.

Structural Colour Studion toimintaan on astunut mukaan myös muotisuunnittelija Anna Semi ja toiminta laajenee yhä.

“Tällä hetkellä hienosäädämme materiaalia, sillä tähtäämme sen kaupallistamiseen. Tarkoituksena on jalkauttaa materiaali kaupallisissa sovelluksissa.”

Kolmikko tähtää materiaalilla erityisesti muodin ja muotoilun markkinoille, sillä niillä on kyky nostaa asioita esille ja keskusteluun.

“Lopulta haluamme kuitenkin tehdä näitä kimaltavia värejä, koska nykyiset tehdään muovista, metallista tai muista myrkyllisistä aineista. Ne ovat haitallisia niin ihmisille kuin ympäristölle.”

Se on sopivan konkreettinen ja ymmärrettävä asia.