SAUNA FINLAND
Tila sijaitsee katutasossa.
Metropolia Ammattikorkeakoulun tekstiilisuunnittelun kolmannen vuoden opiskelijat toteuttivat kansainvälisellä kurssilla SAUNA FINLAND-projektin, jonka tavoitteena oli synnyttää tuote tai idea, joka resonoi suomalaista saunakulttuuria ensisijaisesti kansainvälisille kohderyhmille.
Kurssilla pyrittiin kehittämään ja haastamaan omaa luovaa ajattelua, sekä syvennyttiin idean saattamiseen muotoilutuotteeksi. Tiedonhankinnan, taustatutkimuksen ja oman ajattelun pohjalta syntyvän lopputuloksen tuli viestiä suomalaisesta saunasta tavalla, jolla opiskelija haluaisi kertoa kulttuurista siitä tuntemattomalle yleisölle.
Havainnoinnin, aistimusten tai puhtaasti tarpeiden ja puutteiden kautta syntyi mitä erilaisimpia ideoita, joita opiskelijat lähtivät työstämään valitsemaansa suuntaan, haluamallaan materiaalilla ja niihin soveltuvilla tekniikoilla.
Yhteisnäyttelyssä on esillä opiskelijoiden valmiita teoksia, sekä prosessia niiden takaa.
Lankatekniikat-työpaja
Tule kokeilemaan tuftausta, kirjontaa ja kehyskudontaa työpajoihimme. Tekniikat ovat helppoja ja sopivat myös ensikertalaisille. Työpaja on ilmainen ja materiaalit saatte meiltä.
Lankatekniikat-työpaja sunnuntaina 8.9. klo 15 alkaen ja keskiviikkona 11.9. klo 17-19
Tervetuloa!