Weekly Mix: Henri Pulkkinen - Helsinki Design Week

Radio Helsingin uusi musiikkipäällikkö Henri Pulkkinen kuuntelee nukkuessaan podcasteja ja arvostaa noloja laineja. Helmikuun Weekly Mix -soittolistaan hän kokosi kotiinpaluumusiikkia.

Moi Henri, mitä kuuluu?

Hyvää, mutta kiirettä. Hyvää kiirettä? Pääsen tekemään kaikkea uutta ja saan olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä.

Mikä on noloin laini, jonka olet koskaan kirjoittanut?

Niitä on tosi paljon, mutta onneksi suurin osa ei päädy mihinkään. Nolouden karsiminen on kirjoittamisen ydin. Mutta pitää sitä jättääkin, sillä jos on aina cool, muut eivät saa mitään irti. Esimerkiksi lauseessa “sä jätät jäljen” ei ole mitään coolia, mutta se puhuttelee.

Olet aloittanut juuri Radio Helsingin musiikkipäällikkönä. Mikä roolisi on?

Pidän huolta siitä, että kanavalla soi Helsinkiä kuvaava musiikki ja että olemme aina ajan tasalla. Etsin uutta musiikkia, mutta myös mietin suuria linjoja, autan tekijöitä ja bongailen uusia kykyjä erikoisohjelmiin. Pitkään vaatimuksena oli, että ohjelmantekijän on oltava paitsi hyvä toimittaja, myös hyvä dj, mutta se on muuttumassa. Kaikkien ei tarvitse pystyä vetämään 6 tunnin dj-settiä Kaikussa, jotta voi vetää hienoa ohjelmaa.

Kerro suhteestasi Radio Helsinkiin.

Kun sopimus allekirjoitettiin, Maria [Veitola] kysyi, olisinko kuuntelijana ajatellut päätyväni tähän. No en! Fiilistelin Radio Helsinkiä netin kautta jo silloin, kun en asunut Helsingissä, ja se vaikutti valtavasti musiikkimakuuni. Nyt olen ollut ohjelmantekijänä ja mukana eri jutuissa pari vuotta.

Elämäni ei mene niin, että teen päämäärän ja löydän itseni siitä, vaan päinvastoin välttelen tavoitteita. Ehkä se on osittain itsesuojeluvaistoa, mutta myös sitä, että minusta itse tekeminen on tärkeämpää kuin mihin se johtaa.

Radio Helsingin vahvuus on, että sääntöjä ei ole. Paikallisradiona se on läsnä kaupungissa ja hengittää tätä aikaa. Uusi omistaja on hyvä sauma selkeyttää tekemistä ja ottaa isompia harppauksia. Julkaisimme juuri kevään ohjelmakartan.

Hirvittääkö vakiduuni?

Ei hirvitä, mutta onhan se muutos, että päätökset vaikuttavat muuhunkin kuin oman levyn hyvyyteen. En ole eläessäni istunut niin monessa kokouksessa kuin viime kuukauden aikana. Koen kuitenkin, että pitää tehdä asioita, jotka saavat palan kurkkuun. Sopimukseen on kirjoitettu, että voin jatkaa samalla taiteilijan uraa.

Henri Pulkkinen Helsinki Design Weekin avajaisissa. © AINO HUOVIO

Mistä saat inspiraatiota?

Kirjoitan paljon muistiin ajatuksia, joita poimin keskusteluista, kirjoista ja musiikista. Myös tylsyys ja akkujen lataaminen on tärkeää.

Minulla on nykyään myös tapana jättää podcastit päälle koko yöksi, mistä voi tulla outoja unia tai jäädä mieleen yksittäisiä lauseita. Ehkä pitäisi alkaa kuunnella japanin kielen opetusvideota.

Elämäsi suurin ihme?

Kerran tuopillinen cocista kaatui suoraan läppärilleni, mutta se ei hajonnut. En kuitenkaan uskaltanut enää ikinä sammuttaa konetta, joten se oli päällä kolme vuotta. Lopulta se oli niin jumissa, että hankin uuden.

Sinulla on paljon faneja. Ketä itse fanitat?

En nosta ketään jalustalle, mutta arvostan ihmisiä, jotka ovat valinneet spesifin asian ja pyhittäneet sille elämänsä. Niistä keskusteluista saa kauhean paljon irti. Itse tykkään käyttää luovuttaa erilaisiin asioihin. Jos yhdessä tulee seinä vastaan, voi keskittyä toiseen.

Mitä isovanhempiesi taitoa kadehdit?

Vahvin muistoni isäni isästä on, että hän oli aina puukko kädessä. Ihailen, miten taitava hän oli tekemään käsillään, sillä itse olen todella huono. Esimerkiksi kun koulun puutöissä piti tehdä viehe, opettaja sanoi työstäni, että se näyttää ihan Iines Ankan alapäältä.

Mikä saamasi kehu on jäänyt mieleen?

Olen huono ottamaan kehuja vastaan enkä osaa olla, jos joku sanoo jotain kivaa.

Mikä on elämäsi ensimmäinen musamuisto?

Tähdet, tähdet -biisi faijan kasetilta autosta. Halusin aina kuunnella sen ja vasta aikuisena tajusin, miten surullinen ja itsemurhahenkinen laulu se on. Ei ihme, että näen elämän hieman katkeransuloisena.

Mitä musiikki merkitsee sinulle?

Olen lähtökohtaisesti musafani, josta tuli myös musantekijä. On myös paljon muusikoita, jotka eivät seuraa musiikkia, mutta minulle se on pakottava tarve. Parhaat musaorgasmit saan, kun kuuntelen illalla biisejä puoliksi unessa. Herätessäni taas tykkään kuunnella kaikkea kokeellista – aamujen ei tarvitse olla pelkkää jazzia ja auringonpaistetta.

Koska teen musiikkia, radio-ohjelmaa, dj-hommia ja nyt vielä töitä musapäällikkönä, kotona tykkään kuunnella pääosin instrumentaalista ja klassista musiikkia.

Mikä on guilty pleasure -musiikkiasi?

Suhtaudun uudella tavalla nuoruuden biiseihin. Vakavassa teini-iässä se, mitä kuunteli, määritti kaikkea kauheasti. Nyt 90-luvun RNB, räp ja muu MTV:ltä ja Jyrkiltä tullut ei ole kovin coolia, mutta kun siihen on kasvanut, se on voimauttavaa ja turvallista. Mutta en usko guilty pleasureen – hyvä biisi on hyvä biisi ja sitä on turha selitellä.

Millaisen soittolistan saamme kuulla ja miksi?

Kotiinpaluumusiikkia niille illoille, kun ekalla sporalla pääsee kotiin. Nukahtaminen sallittu. Simple is good.