Univormuja taiteilijoille

Muotisuunnittelija Heikki Salonen ei halunnut suunnitella vaatteita keräilijöiden kokoelmiin vaan elävään elämään. Hänen uusi oma vaatemerkkinsä Vyner Articles on inspiroitunut muusikoista ja taiteilijoista: ihmisistä, jotka rakastavat työtään. Jutun kuvituksena ovat Vyner Articlesin SS19 -malliston kuvia.

Mitä kuuluu?

Työskentelen yhä kolme päivää viikossa luovana johtajana pariisilaisessa muotitalossa, joka tunnetaan valkoisista työtakeista ja suunnittelijoiden anonymiteetistä. Viimeiset puolitoista vuotta olen työstänyt myös omaa vaatemerkkiä Vyner Articles. Haluamme muuttaa omia toimintatapojamme muodin kentällä: tehdä mahdollisuuksien mukaan luonnonmukaisista ja kierrätetyistä materiaaleista vaatteita, joiden kärki on kestävä tuote ja hyvä design. Olemme inspiroituneet muun muassa muusikoista ja taiteilijoista. Paljon ideoita tulee luovien ihmisten vaatetuksesta eri vuosikymmeniltä sekä vanhoista työvaatteista. Tutkimme sellaisia ihmisiä, kuten Peter Saville, David HockneyTrent Reznor, River Phoenix sekä Basquiat, ja ammennamme heidän vaatekaapeistaan. Esimerkiksi Warholilla oli aina raitapaita – ehkä se edustaa vapautta.

Sinulla oli aiemmin omaa nimeäsi kantava vaatemerkki. Miksi halusit perustaa toisen merkin?

Vyner Articles on henkinen uudelleenbrändäys. En ole ikinä hirmuisesti pitänyt siitä, että oma nimeni komeilee niskalapussa. Mallistoihin vaikuttaa niin moni ihminen ja kyse on aina yhteistyöstä. Heikki Salonen -malliston tekemiseen myös meni enemmän rahaa kuin se ikinä tuotti. Vähän kuin New Orderin Blue Monday -levy: 10 senttiä takkiin jokaisesta myydystä levystä. Nyt halusin tehdä rajattujen kokoelmien sijaan saavutettavampia vaatteita leveämmälle muodin kentälle. En halua suunnitella vaatteita arkistoon vaan käytettäväksi. Vyner Articles perustuu siihen, että jokainen käyttää niitä tyylillään: rokkarit näyttävät yhä rokkareilta ja maalarit maalareilta. Haluan, että ihmisten on hyvä tehdä rakastamaansa työtä nämä vaatteet päällään. Me teemme mitä rakastamme, ja vaatteiden ostajien pitää myös saada pala sitä eikä vain vaatetta.

Millaista taustatyötä teet?

Yritän tehdä prosessista joka kerta vähän erilaisen, jotta näkökulmani muuttuu. Maailman muuttuessa tekotavatkin muuttuvat, ja minunkin pitää oppia. Kun aloin suunnitella uutta mallistoa, kävin Muumimuseossa. Olen ihan mieletön Tove Jansson -fani. Huomasin, että hän piirtänyt tietyllä tavalla, musteella, terällä ja passepartout-pahville. Yritin tehdä tällä samalla tekniikalla uuden malliston avainasukokonaisuudet. Piirrän aina ensimmäiset kymmenen avainasukokonaisuutta joidenkin tunnettujen, arvostamieni ihmisten päälle, ja nimenomaan heidän omaan tyyliinsä. Jos en tutkisi näitä muita ihmisiä, monistaisin vain omaa käyttäytymismalliani.

Mikä Tove Janssonissa kiehtoo?

Koko hänen elämänsä. Hänhän taisteli sen kanssa, onko hän taiteilija vai muumipiirtäjä. Välillä hän koki, että muumit ovat tarpeeksi taidetta ja välillä ei. Pystyn samaistumaan tähän, koska muoti on samaan aikaan kammottava ja ihana ala. Painin jatkuvasti sen kanssa, onko oikein tehdä tällaista, tuottaa vain lisää materiaa. Ehkä Tovessa viehättää myös sellainen kevytkenkäisyys asioiden suhteen. Joskus annetaan vain mennä, ja välillä otetaan hyvin tosissaan pienimmätkin detaljit. Saa olla vähän random – omia mielipiteitään saa muuttaa ja toisaalta itseään ei tarvitse ottaa niin tosissaan koko ajan. Jos on surkea tanssimaan, saa silti tanssia.

Opetat Royal College of Artissa. Minkä neuvon annat vaatesuunnittelun opiskelijoille?

Yleensä ensimmäinen kysymykseni on, haluavatko he muotisuunnittelijoiksi vai tehdä muotisuunnittelua työkseen. Siinä on todella suuri ero. Ikävän moni tulee alalle ollakseen muotisuunnittelija ja julkkis. Tällä alalla on niin mahtavia juttuja, ja ne huonot usein liittyvät yksinäinen taiteilijan myyttiin sekä mallikulttiin. Vaate on todella paljon enemmän ja voi herättää paljon moninaisempia tunteita. On myös erilaista muotia, samalla tavalla kuin musiikkia. Jotkut ovat muotitaiteilijoita ja oikeutetusti niin, mutta ajattelen itse työtäni kuin käsityöläinen: yritän tehdä parhaan mahdollisen työn asiakkaalle. Olemme palveluammatissa. Tärkeintä on käyttäjä – jos itse saan kikcsit matkalla, se tekee työstä vieläkin hienompaa. On upea tunne luoda jotain, joka resonoi kuluttajassa.

Mikä on kiinnostavinta Euroopan muotimaailmassa juuri nyt?

Kaikilla varmaankin on viha-rakkaus-suhde sosiaaliseen mediaan. Sen avulla voi kuitenkin kulkea omaa polkuaan. On upeaa, että voimme keskustella suoraan meidän tuotteistamme kiinnostuneiden kanssa eikä kauppojen sisäänostajille. Toivottavasti löytyy vielä paremmat keskustelukeinot kuin tykkäykset ja seuraajien määrä, mutta yhteys on avattu. Ja minun ikäpolveni medianlukutaidothan ovat ihan surkeat verrattuna omiin asiakkaisiimme. Heillä ei ole samanlaista dualismin taakkaa, kuten meillä 70-lukulaisilla. Että samaan aikaan pitää rakastaa ja vihata kaikkea. Olla underground eikä myydä mitään, mutta silti menestyä.

Mikä on rakkain vanha vaatelöytösi?

Se ei ehkä ole löytö, mutta ala-asteella siskoni antoi vanhat maastohousunsa minulle. Viime viikolla olin Italiassa samat housut päällä, ja täytän siis ensi vuonna neljäkymmentä. Ehkä se kertoo jotain suhteestani vaatteeseen. Ennen keräilin pakkomielteisesti designer- ja työvaate-vintagea, mutta suhtaudun koko ajan vähemmän sentimentaalisesti mihinkään. Tavara merkitsee vähän vähemmän koko ajan – mikä on kummalista, sillä olen ollut aivan absurdi hamstraaja. Olen keräillyt vilttejä, japanilaista boroa ja hautajaiskirkkotekstiilejä 1700-luvulta. Viktoriaanisia mekkojakin minulla on varmaankin 40. Mutta en tietenkään anna mitään pois. (Naurua)

Ketä ihailet tai seuraat ja miksi?

Muotoilija Jesse Pietilää. Hän tekee omaa juttuaan ja antaa asioille aikaa tapahtua. Jesse jalostaa ajatuksiaan ja on todella inspiroivaa seuraa. Hän on myös yksi tyylisankareistani.

Mitä haluaisit Jesseltä kysyä?

Camouflage – voisiko siitä tehdä huonekalua?