Erottaja 2 täyttyy näyttelyistä – tässä maistiaisia

Tänä vuonna Helsinki Design Weekin kävijöillä on tilaisuus nauttia ainutlaatuisesta näyttelytilasta, kun  Erottajalla sijaitseva uusrenessanssipalatsi aukeaa kymmeneksi päiväksi yleisölle. Näyttelyitä on viidessä kerroksessa ja mukana on yli 50 näytteilleasettajaa.

Weekly teki puolestasi poimintoja viidestä näyttelykerroksesta.

Kestäviä ratkaisuja

Tämän vuoden Oppimisilmasto-teema näkyy lukuisissa näyttelyissä. Monet installaatiot toimivat designin ja tieteen välimaastoissa tai tutkivat ihmisen luontosuhdetta.

Maatuu uinuu henkii (Respiration Field) on ympäristö- ja mediataideinstallaatio, jonka ensiesitys oli Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa Helsingissä heinä- ja elokuussa 2019.

Maatuu uinuu henkii – Artek & Teemu Lehmusruusu
Näyttely: DesignPartners19
Maatuu uinuu henkii on ympäristö- ja mediataideinstallaatio, joka koostuu viidestä käsin muotoillusta lasisesta mittauskammiosta, maaperästä, valikoiduista kasveista ja omasta aurinkovoimalastaan. Teos mittaa tasa- ja puolitunnein maaperän hengityksen ja kasvien yhteyttämisen muodostaman hiilidioksiditaseen – kammiot soivat ja valaistuvat mittauksen ajan vuorovaikutuksessa kulloinkin vallitsevan CO2-tilanteen kanssa. Alueelle istutetut kasvit muodostavat biodiversiteettiä ja maaperän toimintaa tukevan kokonaisuuden. Kasvukauden mittaan maaperän ja kasvien vuorovaikutuksessa hiilidioksidikierto muuttuu ja näin ollen myös teos on aina dynaamisessa tilassa.

Ihmisen on vaikea tavoittaa arkihavainnoin maaperän elämää ja sen ratkaisevaa merkitystä kaikelle maanpäälliselle olemassaololle, meidän on otettava tavaksi muistuttaa siitä itseämme toistuvasti ja löydettävä luovia keinoja sen mahdollistamiseksi.

Lovia

The Flipside: Trash To Treasure – Outi Korpilaakso, Lovia
Näyttely: Room with a View
Mikä saa meidät näkemään arvokkaan materiaalin roskana? The Flipside: Trash to treasure -installaatiossa päästään matkalle, jossa tarkastellaan materiaalia eri näkökulmista ja pohditaan, mikä on roskan määritelmä? Polku johtaa keskelle jätevuoria sekä metamorfoosia, jossa sinulla on mahdollisuus luoda roskasta osa uutta teosta.

PUU – Nomen Nescio
Näyttely: Room with a View
Puu on materiaalina mieletön ja uusien innovaatioiden lähde. Puut toimivat hiilinieluina ilmastonmuutosta vastaan. Metsät tuovat mielenrauhaa ja herättävät kunnioitusta.

Tutustu tulevaisuuden tekijöihin

Weekly on aina iloinen voidessaan tukea alan uusia tekijöitä, tässä vinkit nuorten kollektiivien näyttelyihin.

Salissa
Näyttely: Room with a View
Salissa -näyttely esittelee nuorten keraamikkojen työtä ja tuo esiin materiaalituntemuksen ja käsityön tärkeyttä luovassa prosessissa. Mukaan valitut työt edustavat eri lähestymistapoja suunnitteluun ja esineiden valmistukseen liittyen. Osa töistä on toteutettu Erottaja 2:n ainutlaatuisesta ympäristöstä inspiroituneena.

Työryhmä: Salla Luhtasela, Tuuli Saarelainen, Saija Halko, Armi Teva, Lotta Mattila, Maria Punkkinen

Rajaton
Näyttely: Room with a View
Rajaton on ryhmänäyttely, jossa viisitoista sisustusarkkitehtuurin ja muotoilun maisteriopiskelijaa tuovat esille oman visionsa tämän päivän muotoilusta ja suunnittelusta. Rajaton tarkoittaa tapaamme työstää eri materiaaleja, tekniikoita ja tuotteita yli opintosuunnitelmien ja koulutusohjelmien. Missionamme on tuottaa maailmaan kestävää suunnittelua yhdessä yhteisönä ilman luokitteluja ja raja-aitoja.

Työryhmä: Karita Asmala, Jenni Inciarte Villaverde, Piia Jalkanen, Noora Katajalaakso, Liisa Kaunisvirta, Pinja Koskelin, Tatu Laakso, Päivi Lehtinen, Niko Mankinen, Laura Meriluoto Didi Ng, Sanni Rajapolvi, Miika Ruotsalainen, Sara Urbanski, Liisa Vuorenpää

Nykyarvot arkkitehtuurissa, Diplomityöt 2019
Näyttely: Room with a View
Arkkitehtuuri ajan kuvana. Diplomitöissä valitaan aihe joka on jollakin tavalla tärkeä tai kiinnostava itse tekijälle. Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n tuottaman näyttelyn työt heijastavatkin omalla tavallaan tämän hetkistä arvomaailmaa ja sen suuntauksia mielenkiintoisella tavalla.

Hengähdä näyttelyiden välillä

Kun viisi kerrosta on kierretty, voi olla tarpeen ottaa lepohetki. Tässä kolme pysähtymään kutsuvaa osastoa.

Poiatin Bastone-kaappi on tehty tammesta.

Poiat & Arctic Tonic / Rebelade
Näyttely: DesignPartners19
Rakennuksen hengen ja historian mukaisesti, Poiat yhdessä kumppaninsa virvoitusjuomia valmistavien Arctic Tonicin ja Rebeladen kanssa esittelee nykypäivän salongin. Tässä oleskelu- ja keskusteluhuoneessa voi istahtaa lasilliselle ja nauttia tilan tunnelmasta menneiden aikojen tapaan. Keskustelu, yhdessäolo, tai pelkkä oleskelu ovat tilan funktioita ilman, että se tarvitsee erillisiä viihdelaitteita.

Cozy Corner
Näyttely: DesignPartners19
Cozy Corner on seitsemän kotimaisen huippubrändin yhteinen olohuone. Anna-Kaisa Melvaksen kuratoima esillepano kunnioittaa Erottajan palazzon hulppeita puitteita. Ajattomat materiaalit, kalusteet sekä käyttöesineet tuovat nautinnollisen arjen ja ajattomuuden historialliseen tilaan.

Hengähdyspaikka – Naava & Jouni Leino with Brocape
Näyttely: DesignPartners19
Naava ja Jouni Leino with Brocape ovat luoneet hengähdyspaikan, jossa tuntuu kuin olisit luonnonhelmassa. Teknologian, designin ja luonnon yhdistävät Naava-viherseinät tuovat monet luonnon hyödyt sisälle. Lobay-tuolit tuovat tilaan värikästä ja kevyttä viihtyvyyttä – korkealaatuisesta kuidusta muotoonsa 3d-kudottu tekstiili on ilmeikäs ja hengittävä.

Erottaja 2 on auki 6.–9. ja 10–15.9. klo 11–19.