Fiskars lanseeraa historiansa ensimmäisen vaatemalliston

Valmistettuaan 371 vuotta työkaluja, Fiskars on lanseerannut ensimmäisen vaatemallistonsa Pitti Uomon muotiviikoilla Firenzessä.

Valmistettuaan 371 vuotta työkaluja, Fiskars on lanseerannut ensimmäisen vaatemallistonsa Pitti Uomon muotiviikoilla Firenzessä.

Erikoisvaatemallisto on perinteikkään yrityksen ja nousevan suunnittelija Maria Korkeilan yhteistyö.

Miestenvaatteisiin ja asusteisiin erikoistunut tapahtuma Pitti Uomo järjestetään kaksi kertaa vuodessa Firenzen keskustassa Fortezza da Bassossa. Messujen ja muotinäytösten lisäksi ympäri historiallista kaupunkia järjestetään lanseerausjuhlia.

Palazzon pääaulassa on tuskin aikaisemmin nähty vastaavaa puutarhanhoitoa. Taianomaisessa freskossa esiintyvät puutarha-aiheet, kuten artisokat ja erilaiset yrtit. Kuva: Alisa Martynova

Yksi odotetuimmista tapahtumista järjestetään Palazzo Puccissa, joka tunnetaan uudella lempinimellään Palazzo Finlandese. Suomi oli Pitti Uomon teemamaa vuonna 2018. Silloin mukana olivat Mannisto, Vyner Articles, Nomen Nescio, Saint Vacant, Formal Friday (Teemu Muurimäki), Ikla Wright x Turo, Maria Korkeila x R-Collection ja Rolf Ekroth. Vaikka teemamaa-status on päättynyt, on Suomesta kehittynyt tapahtuman puolivirallinen järjestäjä.

Aristokraatti Puccin suvusta omisti Palazzo Finlandesen tontin aina 1480-luvulta asti. Vuonna 1748 arkkitehti Paolo Falconieri suunnitteli palatsin ja lisärakennuksen arkkitehti-kuvanveistäjä Gherardo Silvani. Rakennuksella on totisesti tarpeeksi historiaa toimiakseen vuonna 1649 perustetun Fiskarsin malliston näyttämönä.

“Fiskars on osa jokaisen suomalaisen arkea ja hauskaa kyllä, vanhin toiminnassa oleva yritys Suomessa. On etuoikeus saada suunnitella ensimmäinen vaatemallisto Fiskarsille, jolla on tällainen rikas historia”, sanoo Korkeila.

Pistosuojatut taskut urbaaneille puutarhureille

Fiskars tunnetaan saksista, kirveistä, veitsistä ja pannuista – muotimaailmassa nyt myös vaatteista. Puutarhanhoitoon ja vapaa-ajan käyttöön suunnitellussa unisex-mallistossa yhdistyvät perinteisten työvaatteiden käytännöllisyys ja katumuoti. Mallistossa on 11 asua modulaarisista työtakeista ja haalareista laukkuihin ja hattuihin. Takeissa on pistosuojatut taskut ja irroitettava helma, huppu ja hihat. Työkaluvyötä voi käyttää myös vyölaukkuna.

Muotinäytöksen loppua kohden kirveistä tuli odottamaton ja jännittävä hitti asusteena tanssilattialla. Kuva: Alisa Martynova

Kaikki tuotteet on valmistettu Euroopassa vegaanisesta nahasta, kierrätys materiaaleista ja luomupuuvillasta.

Suunnittelija Maria Korkeilaa (Vuoden Lupaus 2018 Helsinki Design Awardseissa) kiinnostaa työssään punk-estetiikka, dekonstruktio ja tee-se-itse -kulttuuri. Erikoismallistossa hän halusi tuoda esiin Fiskarsin historian uudessa valossa.

“Fiskarsin tuotteet ovat virtaviivaisia, äärimmäisen käytännöllisiä ja toisinaan suorastaan futuristisia. Samaan aikaan ne ovat tutunomaisia, kummuten perinteestä, historiasta ja esineiden arkkityypeistä. Halusin ottaa tämän Fiskarsin DNA:n ja tulkita sen mallistossani”, sanoo Korkeila.

Maanläheiset sävyt hallitsivat mallistoa, mutta kriittiseltä muotiyleisöltä huomiota saivat eniten saksista tutut kirkkaat oranssit yksityiskohda. Kuva: Alisa Martynova

Palazzo Finlandesen näytöksessä mallit hoitivat pientä puutarhaa ja haravoivat mielikuvitussyksyä koristeellisen freskon alla. Viittaukset moderniin, urbaaniin puutarhanhoitoon olivat selkeitä.

Urbaaneissakin ympäristöissä halutaan nykyään hoitaa puutarhaa. Pienetkin istutukset, yrttipenkit ja kaupunkiviljely tuovat iloa ja merkitystä puutarhurin elämään. Juontaako trendi juurensa ympäristöhuolesta, joka saa meidät miettimään miten vapaa-aikamme kulutamme. Onhan puutarhanhoitokin pohjimmiltaan ympäristöstä huolehtimista.

Korkeila ajattelee, että nykyaikaisia työvaatteita voi pitää niin kaduilla kuin puutarhassakin. Kuva: Alisa Martynova

Fiskars by Maria Korkeila -erikoisvaatemallisto on osa Pitti Uomon virallista ohjelmaa. Palazzo Finlandese tapahtumat tuottaa Juni Communiccations ja SSAW Magazine.