Weekly Studio: VAPAA Collective
Weekly Studio tapasi VAPAA Collectiven Iines Karkulahden, Charlotte Nyholmin ja Meri Wiikinkosken, jotka ovat Architects Declare Finland julistuksen perustaja-allekirjoittajia. Ryhmälle myönnettiin viime vuonna Bryggman-apuraha. Keskustelimme arkkitehtuurin roolista ilmastokriisissä ja miksi ryhmä toivoo loppua ”kestävälle arkkitehtuurille”.
Kertoisitteko lyhyesti, keitä olette ja miten päädyitte perustamaan yhdessä Vapaa Collectiven?
Charlotte: Työskentelen tällä hetkellä suunnittelijana kunnallisella puolella. Ennen sitä olin Iineksen kanssa töissä kaupunkisuunnittelutoimistossa, ja tapasimme siellä. Halusimme ottaa kantaa ympäristöasioihin, mutta projekteissa oli usein niin tiukka aikataulu, että perusteltujen ja innovatiivisten ehdotusten luominen oli haastavaa, ja se alkoi harmittaa päivä päivältä enemmän.
Iines: Olen itse asiassa edelleen töissä samassa toimistossa. Kyseessä on kuitenkin arkkitehtuurin laajempi ilmiö, sillä ilmastokriisin vaatimukset ovat edelleen melko uutta ja vähän tutkittua asiaa. Mielenkiintoista on se, että kun aloimme miettiä näitä asioita, huomasimme, että ympäristökysymyksiin oltiin keksimässä uskottavia teknisiä ratkaisuja kun taas suunnittelupuolella oli juututtu miettimään, mihin aurinkopaneelit voi piilottaa. Luovan alan ammattilaisina olimme sitä mieltä, että alamme pystyy kyllä parempaankin. VAPAA Collectivesta muodostui kehys, jonka kautta voimme lähteä ratkaisemaan näitä asioita ja saamme aikaa miettiä, millaisia rooleja arkkitehdeille on tarjolla tässä uudessa maailmassa.
Meri: Minäkin työskentelen yksityisellä sektorilla vaihtelevien rakennussuunnittelutehtävien parissa. Ammattilaisina toimimme laidasta laitaan Charlotten laajoista kaupunkisuunnitteluprojekteista aina detaljoituihin näyttelysuunnitelmiin ja -grafiikkaan. VAPAA Collectiven toiminnan kannalta on tärkeää, että työskentelemme erilaisten ja erikokoisten suunnittelutehtävien parissa, sillä vain siten voimme nähdä koko suunnittelukentän laajuiset ongelmakohdat. Näihin asioihin on myös helpompi puuttua kollektiivina, kuin yksittäisenä arkkitehtina. On vapaus puhua avoimemmin alaa vaivaavista rakenteellisista ongelmista.
Olivatko ympäristöasiat mukana arkkitehdinkoulutuksessanne? Rohkaistiinko teitä elinkaari- ja päästöajatteluun suunnitteluprojektien yhteydessä?
Charlotte: Valmistuin vuonna 2011, eikä minun aikanani juurikaan; ei melkein yhtään.
Iines: Kun valmistuin vuonna 2018, oli keskustelua siitä, että arkkitehtuurin pitäisi olla kestävää, mutta se ei ollut merkittävä osa koulutusta. Tänä päivänäkään ei oikein tiedetä, miten kestävää arkkitehtuuria pitäisi opettaa. Lisäksi kun erotellaan ”kestävä arkkitehtuuri” muusta arkkitehtuurista, vahvistetaan mielikuvaa, että suurin osa arkkitehtuurista ei ole kestävää. Ja tällä hetkellä olemmekin tilanteessa, jossa kestävyyttä ei yleensä oteta huomioon suunnittelussa.
Eikö sekin ole vähän epäselvää, mikä on kestävää? Että kannattaako korjata vanhoja rakennuksia vai rakentaa uusia tiukoilla materiaali- ja energiavaatimuksilla?
Iines: Tämä on erittäin tärkeä aihe. Kun keskustellaan kestävyydestä ja lasketaan vain päästöjä, puhutaan ihan eri asioista kuin kiertotaloutta tavoitellessa. Jos halutaan pysäyttää välitön kriisi, päästöjä pitää leikata heti. Jos taas halutaan edistää kiertotaloutta, saattavat suuremmat alkupäästöt vaikuttaa houkuttelevalta tavalta pidentää tuotteiden elinkaarta. Suunnittelijoiden on tärkeää tietää, mitä he haluavat saavuttaa ja miksi, ennen kuin aletaan miettiä, miten.
Mitä arkkitehtien olisi Vapaan mielestä tärkeintä ottaa huomioon ympäristöön liittyen erityisesti Suomen oloissa?
Charlotte: Olemme korostaneet muun muassa suunnittelijan identiteettiä. Haluamme ilmastotietoisen suunnittelun kiinnostavan niitä huipputoimistojakin, joita pyydetään suunnittelemaan iso museo keskustaan. Kestävän kehityksen ei pidä jäädä vain ”hippien” ja naisten harteille. Sen pitäisi olla kaikkien työn keskiössä. Minusta Pritzker-palkinnon myöntäminen Anne Lacatonille ja Jean-Philippe Vassalille on merkki oikeansuuntaisesta kehityksestä. Kun mietin omaa työtämme, minusta olemme viime vuoden aikana onnistuneet nostamaan näitä asioita suomalaisen arkkitehtuurikeskustelun keskiöön. Olimme myös mukana kehittämässä uutta arkkitehtuuripoliittista ohjelmaa.
Mikä se on?
Charlotte: Kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelmaehdotus. Ohjelmaa uudistettiin viimeksi vuonna 1998, ja nyt uusi ehdotus annettiin ministerien arvioitavaksi pari kuukautta sitten. Siinä linjataan rakennetun ympäristön suunnittelun painopisteet. Olimme mukana luonnostelemassa kestävyyden näkökohtia, ja juuri tällaisella asennetyöllä yritämme ajaa ideoitamme oikeisiin kohteisiin, koska arkkitehtien lisäksi myös esimerkiksi asiakkaidemme pitää tietää näistä asioista.
Tästä halusinkin kysyä, koska monen arkkitehdin identiteetti rakentuu ajatukselle poliittisesta toimijuudesta, mutta todellisuudessa kaupallisilla tai julkisilla tahoilla on todellinen poliittinen ja taloudellinen voima. Ymmärrän kyllä, että asiat toimivat eri tavalla Helsingissä kuin vaikkapa Lontoossa.
Charlotte: Olemme hyvin tietoisia tästä asiasta, koska pohjimmiltaan arkkitehdin ammatti on asiakaspalvelutyötä; varsinkin ne niille, joilla on oma yritys. Historiasta löytyy toki Alvar Aallon kaltaisia hahmoja, jotka iskevät luonnokset pöytään ja sanovat, että näillä mennään. Suurin osa arkkitehdeistä ei toimi näin varsinkaan, jos haluaa palvella samaa asiakasta vielä uudelleen.
Iines: Näemme kuitenkin ”olemme vain poloisia arkkitehteja” -argumentin taakse piiloutumisen henkisenä laiskuutena. Vaikka joku muu hallitsee hankkeen rahankäyttöä, suunnittelijoillakin on valtaa. Suunnittelijoiden odotetaan esittävän uusia ideoita, ja sitä kautta voimme auttaa asiakkaitamme ymmärtämään kestävän suunnittelun edut riippumatta siitä, perustuvatko ne talouteen, muotoiluun tai muihin näkökohtiin.
Charlotte mainitsi Lacatonin ja Vassalin. Luuletteko, että tunnetut suomalaiset arkkitehdit kiinnittävät huomiota Pritzker-palkintoon tai siihen, että Foster ja Grimshaw vetäytyivät Architects Declare -julistuksesta jatkaakseen lentokenttien suunnittelua?
Charlotte: Suomessa on samanlaista hajontaa kuin Isossa-Britanniassakin. Meilläkin on menestyneitä toimistoja jotka eivät ole esimerkiksi allekirjoittaneet Suomen Architects Declare –julistusta. Toisaalta on monia menestyksekkäitä toimistoja, jotka allekirjoittivat ja tekevät aktiivisesti työtä asian eteen muuttamalla paitsi suunnitelmiaan myös työtapojaan ja ottamalla käyttöön omia kestävän kehityksen käsikirjoja ja muita uusia työkaluja.
Iines: Vedimme myös osana Architects Declare -liikettä toisen allekirjoittajatoimiston kanssa aiheeseen liittyvän tilaisuuden, jossa toimistot saivat jakaa näkemyksiään siitä, miten suunnittelukäytäntöjä voi muuttaa kestävämpään suuntaan. Tilaisuus oli avoin kaikille, mutta suuri osa osallistujista tuli toimistoista, jotka ovat jo allekirjoittaneet ja kiinnostuneita aiheesta. Tunnetut suomalaiset toimistot kertoivat entistä proaktiivisemmista työtavoistaan, joilla ei vain reagoida asiakkaan pyyntöön.
Millaisista esimerkiksi?
Iines: Usein on esimerkiksi vaikeaa keskustella vaihtoehtoisista materiaaleista asiakkaan kanssa, koska niiden vaikutuksia on vaikea laskea ennen kuin suunnitelma on melkein valmis. Eräs toimisto oli kehittänyt työkalun, jolla päästö- ja kustannusvaikutuksia pystyi esittämään asiakkaalle jo luonnosvaiheessa. Tällaisella työkalulla on suuri merkitys suunnitteluprosessin alkuvaiheessa, ja alkuvaihe on tärkeä, sillä silloin tehdään isot, lopputulosta määrittävät päätökset.
Voitteko kertoa Arkkitehtuurimuseon viimevuotisesta Murroksen estetiikka -näyttelystä? Oliko siellä fyysistä installaatiota vai pandemian vuoksi vain virtuaalinen näyttely?
Iines : Alun perin suunnittelimme tilaan vuorovaikutteisen installaation, mutta pandemian vuoksi meidän piti luoda työ, joka toimii myös verkossa. Päädyimme rakentamaan installaation kysymysten ympärille niin siten, että kävijät saivat käsityksen meitä kiinnostavista aiheista.Tilan pidemmissä teksteissä avasimme kysymyksiä ja esittelimme erilaisia näkökulmia vastauksiksi. Kannustimme ihmisiä kuuntelemaan näyttelyyn kuuluvia podcasteja. Loppujen lopuksi siitä tuli varsin tietopohjainen installaatio. Moni arkkitehti ihmetteli sitä, ettemme piirtäneet näyttelyyn mitään. Meille oli on kuitenkin tärkeintä nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä ja tehdä tilaa keskustelulle. Kyse ei ole siitä, että meillä olisi kaikki vastaukset ilmastokriisiin ja tehtävämme olisi vain kertoa niistä ihmisille.
Miten kollektiivin logistiikka toimii? Onko teillä yhteinen studio? Teillä on kai erilliset työhuoneet, ja kun olette yhdessä, teistä tulee Vapaa?
Meri: Emme ole perinteinen suunnittelutoimisto, joten meillä ei ole perinteistä toimistoa. Tapaamme joskus täällä studiollani, Studio + Gallery Rio11:ssä, mutta työskentelemme pääosin pilvitiedostoissa, joten voimme helposti keskustella keskenämme, vaikkemme olisi fyysisesti samassa paikassa. Ennen pandemiaa tapasimme enimmäkseen rennoissa ympäristöissä. Meillä oli joka viikko aamiaistapaaminen, jonne kutsuimme erilaisia ihmisiä keskustelemaan kanssamme. Aamulla aivot ovat virkeät eikä mieli ole vielä työasioiden kuormittama, mikä tekeekin aamusta päivän parasta aikaa. Tästä käytännöstä täytyi tietysti luopua pandemian takia. Mutta koska ihmisten kanssa keskusteleminen on olennainen osa työtämme, näiden aamiaiskokousten tarkoituksena oli yhtä lailla kutsua mukaan uusia ihmisiä, kuin kehitellä ideoita meidän kolmen kesken. Ja miellyttävässä ympäristössä tavatessa, olipa kyseessä kirjasto tai puisto, on paljon otollisempaa esittää vaikeitakin kysymyksiä ja keskustella vapaasti.
Tämä on vähän hypoteettisempi kysymys, mutta miten arkkitehtuurin kulttuurin pitäisi muuttua, jottei Vapaa-kollektiivin työtä enää tarvittaisi?
Iines: Meidän tulisi olla tilanteessa, jossa ei olisi ”kestävää” arkkitehtuuria,ainoastaan arkkitehtuuria…
Charlotte: …joka olisi kaikki määritelmällisesti kestävää.
Iines: Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa ja mitä kaikkea tämän saavuttamiseksi tulee tehdä, onkin hankalampi kysymys. En usko, että kukaan arkkitehtuurin tai rakentamisen alalla vielä täysin tietää, minkä kaiken pitää muuttua. Kuten aiemmin mainitsin, on edelleen vaikea hahmottaa, pitäisikö arkkitehtuurin keskittyä päästöihin vai kiertotalouteen vai johonkin muuhun. Meille Vapaa -kollektiivissa päätavoitteena on ollut löytää ratkaisuja sille, miten pysäyttää välitön kaksoiskriisi vähentämällä päästöjä radikaalisti seuraavien kymmenen vuoden sisällä sekä hillitsemällä biodiversiteettikatoa. Juuri nyt pitää puuttua välittömiin vaikutuksiin, sillä muuten ei ole mitään järkeä keskustella siitä, millaista tulevaisuutta olemme kenties luomassa. Aika raakaa, mutta näin se on.
Meri: Kenties juuri tuohon tiivistyy tavoitteemme: painaa “kestävä arkkitehtuuri” -termi historiaan.
Crystal Bennes on Skotlannissa asuva amerikkalainen taiteilija ja kirjoittaja. Hänen kirjoittaa lukuisiin arkkitehtuuri- ja muotoilujulkaisuihin, asiakkaisiin lukeutuvat mm. Icon, Disegno, Metropolia, Frieze ja Art Agenda. Hänen näyttelyitään on järjestetty mm. Serlachius Museossa, Royal Scottish Academyssä ja Science Galleryssä Dublinissa.
Veera Konsti on savolainen valokuvaaja, taiteilija ja tuore restauroinnin opiskelija. Hän viimeistelee tutkintoaan Aalto-yliopistoon ja muutti juuri Kouvolaan uusien opintojensa perässä. Konsti nauttii luonnon välittömästä läsnäolosta pikkukaupungeissa, uusien ihmisten kohtaamisesta kameran takaa ja yllättävistä yksityiskohdista. Weekly Studiota hän on kuvannut vuodesta 2016 lähtien.