3D-suunnittelu on vähän kuin valokuvausta, sanoo Maisa Immonen

Weeklyn Crystal Bennes tapasi Maisa Immosen, joka edustaa uutta, virtuaalista ja lisättyä todellisuutta soveltavaa suunnittelijapolvea. Weekly Studio -sarjassa jututetaan Immosta 3D-suunnittelusta, Instagram-suodattimien tekemisestä ja ”vanhanaikaisista” menetelmistä, kuten maalaamisesta.

Crystal Bennes: Kertoisitko aluksi vähän taustastasi ja siitä, miten kiinnostuit virtuaaliympäristöihin suunnittelusta?

Maisa Immonen: Aloin opiskella graafista suunnittelua Aalto-yliopistossa vuonna 2016, mutta huomasin pian, ettei se ollut ihan alaani. Koulu tarjosi 3D-suunnittelun tai oikeastaan 3D-ohjelmiston kurssia, ja kiinnostuin kovasti kolmiulotteisuuden maailmasta. Halusin tutustua siihen. Siirryin lopulta graafisesta suunnittelusta 3D-suunnittelun puolelle ja Metropolian XR-suunnittelun ohjelmaan, johon sisältyy lisättyä todellisuutta (AR) ja virtuaalitodellisuutta (VR).

CB: Kuuluuko XR-kurssiin teoriaa, filosofiaa tai etiikkaa?

MI: Ei oikeastaan. Ja olen joka tapauksessa huono oppilas [naurua]. Tarkoitan, että olen viime aikoina keskittynyt enemmän freelance-töihin ja vähemmän opintoihin. Yritän rakentaa urapolkuani risteilemällä graafisen ja Metropolian XR-suunnittelun välillä. En ole tainnut vielä löytää täysin sopivaa suhdetta niiden välille.

CB: Tuntuuko sinusta, että kaksi eri suunnittelualaasi eli 3D- ja graafinen suunnittelu keskustelevat keskenään, ruokkivatko ne toisiaan mielekkäällä tavalla?

MI: Graafinen suunnittelu liittyy voimakkaasti mainontaan ja brändäykseen ja on hyvin asiakaskeskeistä. XR:ää ja 3D:tä taas käytetään enemmän peli- ja startup-maailmassa, joten kulttuurit tuntuvat olevan aika erillään. Voi olla, että niillä on enemmänkin yhteistä, mutta graafinen suunnittelu ei ole tuntunut minun jutultani. Täytyy sanoa, että mainosala ei kauheasti houkuttele.

CB: Entä taide ja muotoilu? Tiedän, että olet kiinnostunut esimerkiksi maalaamisesta.

MI: Kyllä, taide kiinnostaa kovasti. Minusta 3D-suunnittelu on enemmän taidetta kuin graafista suunnittelua. Minusta on ihanaa maalata ja piirtää, mutta yleisesti ottaen on helpompaa myydä 3D-suunnittelua kuin maalauksia.

CB: 3D-maailma tuntuu uudelta ja edistyneeltä, mutta 3D-mallinnus kuuluu monen suunnittelijan työprosessiin, joten se on jo aika vakiintunut tekniikka.

MI: Kyllä, ehdottomasti niin. 3D-suunnittelu on vähän niin kuin valokuvausta. Olen ikään kuin valokuvaaja ja 3D-hahmot ovat valokuvamallejani. Uutuuden vaikutelma tulee kai siitä, että 3D-tekniikkaa on alettu käyttää esimerkiksi Instagram-filttereissä. Instagramin ansiosta ohjelmista on tullut hurjan suosittuja, joten suunnittelijat ovat innostuneet tekemään uusia filttereitä.

CB: Monet digitaaliset hahmosi näyttävät vähän sinulta. Teetkö sen ihan tietoisesti?

MI: Et ole ensimmäinen, joka on huomannut saman, mutten usko, että teen hahmoista näköisiäni tarkoituksella. Voi olla, että se johtuu siitä, että suunnittelen tunnepohjalta tai ilmaisen erilaisia tunnetiloja hahmojen avulla; esimerkiksi häpeää tai outoutta. Suunnittelu on yksi keino ilmaista tai työstää epävarmuuksia. Hahmot tulevat minulle hyvin luontevasti, mutta niitä ja niiden merkitystä on vaikeaa pohtia tai analysoida tarkasti.

CB: Mainitsit häpeän ja outouden. Voitko kertoa lisää tästä teemasta?

MI: Olen kotoisin Seinäjoelta, joka on hyvin uskonnollinen pikkukaupunki. Kiinnostukseni häpeään ja outouteen kumpuaa varmaan ainakin osin sieltä lapsuudesta ja ulkopuolisuuden ja erilaisuuden pelosta. Näitä asioita on hyvin vaikeaa pukea sanoiksi, ja siksi työstän niitä suunnittelussa, mutta niiden pelko on joka tapauksessa hyvin voimakasta elämässä. Kun tulin tietoisemmaksi häpeästä ja sen voimasta, pystyin kanavoimaan voiman ikään kuin aseeksi. Se on todella tärkeä teema töissäni.

CB: Estetiikkasi voisi helposti leimata futuristiseksi tai scifiksi, mutta eläimet nousevat yhä uudelleen esiin visuaalisina elementteinä. Miksi näin? Onko luonto tärkeä innoittaja?

MI: Mielenkiintoinen kysymys. En ole tainnut aikaisemmin huomata luontoteemojen läsnäoloa töissäni. Minulle luonto symboloi kasvua ja elämän kiertokulkua. Vaikka teen ”high-techiä”, lehdet ja kasvit kiinnostavat aina enemmän kuin teknoestetiikka. Tykkään vihreästä ja kasvun voimasta. Olen aina rakastanut eläimiä. Tykkään myös asioista, jotka saattavat muille tuntua vähän vieraannuttavilta, esimerkiksi kuvista, joissa ihminen yhdistyy eläimeen. Kuten kentaureista. Olen horoskoopiltani jousimies, joten kentaurikuvat kiinnostavat. Tietynlainen tarunomaisuus on kai lähellä sydäntäni.

CB: Luotko tarinoita hahmojesi ympärille vai ovatko ne enemmän visuaalista kokeilua?

MI: Tykkään leikitellä visuaalisilla ideoilla enemmän kuin keksiä tai kertoa tarinoita. Suunnittelu alkaa usein väristä tai tekstuurista tai jopa asennosta, joka innostaa, ja siitä se sitten lähtee.

CB: Sinulla on niin kaunis kissa! Mikä sen nimi on?

MI: Kasper. Hän on ollut minulla vuoden verran ja on tosiaan aivan ihana.

CB: Yksi tuoreimpia projektejasi oli filttereiden teko 2020 Untitled Festivalin osallistujille. Miten se lähti käyntiin?

MI: Tunnen Roope Mokan, joka organisoi festivaalin, ja hän kutsui minut tekemään filttereitä.

CB: Saitko tarkan briiffin vai suunnitella aika vapaasti?

MI: Hämmästyttävän vapaasti, vaikka suuntaviivana olikin festivaalin tulevaisuusteema ja se, miten ihminen elää tulevaisuudessa. Aloin pohtia, millaisia Zoom-kokoukset ovat tulevaisuudessa, koska kyseessä oli Zoom-festivaali, ja sitten suunnittelin 5–6 erilaista filtteriä, joiden avulla osallistujat voivat muuntautua Zoomissa.

CB: Mietitkö koskaan esimerkiksi sukupuolta, etnistä alkuperää, vammaisuutta tai toimintakykyä, kun suunnittelet filttereitä vaikkapa festivaalin osallistujille, vai perustuvatko työsi enimmäkseen itseesi hahmon mallina?

MI: Täytyy sanoa, etten kyllä ajattele sukupuolta tai mitään muutakaan, kun suunnittelen filttereitä. Ehkä pitäisi. Kaipa minä enimmäkseen ajattelen sitä, kuinka paljon filtterit melkein automaattisesti vaalentavat ihon sävyä; se minun pitää ottaa huomioon. Instagram-suodattimet kehitettiin kaunistussuodattimista, jotka antavat ihmisille isommat huulet tai silmät ja sileämmän ja usein vaaleamman hipiän. Monet näistä ominaisuuksista perustuvat hyvin perinteisiin kauneusihanteisiin, ja minua on aina kiinnostanut niiden kumoaminen ja kasvojen muokkaaminen leikkisämmiksi ja oudommiksi.

CB: Olet vielä urasi alussa, mutta tuntuuko siltä, että olet löytämässä tasapainon kaupallisen ja luovan tai henkilökohtaisen työn välillä?

MI: Minusta homma toimii aika hyvin juuri nyt, mutta olisi kivaa päästä siihen vaiheeseen, missä saa olla niin kokeellinen kuin haluaa, myös kaupallisissa töissä, ja missä asiakkaat ottavat minuun suoraan yhteyttä. Tällä hetkellä toimin osana luovaa studiota, mutta jatkossa haluaisin vielä etsiä omaa polkuani.

CB: Millaisten asiakkaiden tai projektien parissa haluaisit työskennellä?

MI: Haluaisin tehdä lisää kasvosuodattimia, ja muualle kuin Instagramiin. Olen viime aikoina opetellut mielenkiintoisia tekniikoita, joilla voi kohdistaa 3D-objekteja kasvoihin ilman Instagramin tai Facebookin teknologiaa, ja minusta olisi hienoa voida irrottautua näistä alustoista, koska ne ovat niin dystooppisia ja monopolistisia. Lisäksi olisi hienoa tehdä musiikkivideoita tai -kampanjoita. Musiikkiprojekteja ylipäänsä olisi todella kiva tehdä.

CB: Olet mukana kiehtovassa Post Human Dance -kollektiivissa. Oletko jatkanut sen kehittämistä pandemian aikana?

MI: Kyllä, siihen kuuluvat kanssani moniala-artisti Erika Rustamova ja muusikko Ossi Kolehmainen. Ensimmäinen tapahtumamme pidettiin vuonna 2019 helsinkiläisessä Kaiku-yökerhossa, ja kollektiivin idea on löytää uusia ideoita tulevaisuuden klubeille post-human dance -kokeiluilla. Meitä kiinnostavat kaikki klubielementit visuaalisista musiikkiin ja tilakokemukseen. Kun pandemia tuli ja kaikki klubit suljettiin, päätimme kokeilla jotain ihan erilaista kustomoidussa virtuaalitilassa verkossa. Tein viisi erilaista huonetta, jotka edustavat oikeastaan eri maailmoja ja joissa voi vierailla omatekoisina avatareina. Suunnittelin esimerkiksi kentauriavatarin. Buukkasimme monta eri DJ:tä soittamaan ja striimasimme tapahtuman Twitchiin. Tapahtuma on järjestetty nyt kolme kertaa, ja on ollut tosi hienoa.

CB: Millainen se on kokemuksena verrattuna tosielämän yökerhoon?

MI: Me kaikki tykkäämme kai tosi paljon siitä, että saa itse valita avatarin, joka on jotain ihan erilaista kuin miten itse pukeutuisi. Kun alamme taas pitää live-tapahtumia Kaikussa, yritämme keksiä keinoja rohkaista ihmisiä samantyyppiseen rooli- tai juhlapukeutumiseen.

CB: Ihan uteliaisuudesta: onko muita AR-artisteja, joiden työ inspiroi sinua?

MI: Saan inspiraatiota monilta erilaisilta ihmisiltä, en ainoastaan 3D-suunnittelijoilta, vaan myös taiteilijoilta ja muusikoilta. 3D-maailmassa ihailen Ines Alphaa. Hän tekee todella kauniita ja uniikkeja Instagram-filttereitä ja on todella inspiroiva ihminen.

CB: Onko Helsinki hyvä paikka tehdä 3D-juttuja?

MI: Toistaiseksi Helsinki on hyvä tukikohta, mutta 3D-suunnittelu ei ole kovin vakiintunut ala Suomessa. Sitä ei juurikaan käytetä graafisessa suunnittelussa ja mainonnassa. Ehkä sen kysyntä kasvaa tulevaisuudessa, kuka tietää. Haluaisin kovasti työskennellä jossakin vaiheessa ulkomailla. Maailmassa on hyviä paikkoja 3D-artistille, mutta vielä ei ole oikea aika lähteä.