Helsinki Design Weekin vuosikuvan suunnitteli ukrainalaistaiteilija Andriy Boyar
Helsinki Design Week (1.–11.9.2022) valitsee joka vuosi ajankohtaisen muotoilijan tai taiteilijan suunnittelemaan festivaalin teemaan sopivan visuaalisen ilmeen. Tänä vuonna teemana on avoimuus: ”We are open / Olemme avoinna”. Mitään kehitystä ei tapahdu ilman avoimuutta, ja avoimuus on olennainen osa muotoiluprosessia. On pysyttävä uteliaana ja vastaanottavaisena. Avoimuuteen kuuluu tunnustaa oma epätäydellisyytensä: muotoiluala on täynnä ristiriitaisuuksia, toiminta ei ole kaikilta osin kestävää, ja tasa-arvoisuudessa ja monimuotoisuudessakin on parantamisen varaa.
HDW ryhtyi yhteistyöhön Hiring for Peace -liikkeen kanssa ja päätyi työskentelemään kollaasitekniikkaa hyödyntävä Andriy Boyarin kanssa. Parin kuukauden ajan jatkunut tiivis yhteistyö julkaistaan kesän aikana. Ohjelmajohtaja Anni Korkman soitti Boyarille vielä yhden Google Meet -puhelun.
AK: Ymmärsin vasta nyt etten koskaan kysynyt, että miksi käytät työssäsi vanhoja kuvia. Mistä löydät kuvasi?
AB: Joskus käy niin, että tekniikka valitsee tekijän eikä päinvastoin. Aloin muutama vuosi sitten tehdä kollaaseja vanhoista neuvostaikaisista lehdistä. Tuloksena oli teossarja nimeltä This is POZOR, jolla osallistuin paikalliseen näyttelyyn Kiovassa. Ihastuin vanhojen vintage-kuvien käsittelyprosessiin, kollaasitaiteen maagiseen voimaan ja siihen, millaisen teossarjan sain aikaan. Sen jälkeen aloin hyödyntää lehtiä eri tavoin: yhdistin kollaasitekniikkaa ja valokuvausta, slitscan-valokuvausta, ja aloin kerätä kirppareilta vanhoja aikakauslehtiä.
Olen parin vuoden aikana suunnitellut yli 100 levynkantta. Suurin osa on tehty kollaasi- tai sekatekniikalla, ja siitä muodostui oma tyylini, jonka monet ystävistäni ja asiakkaistani tunnistavat.
Andriy Boyar
AK: Kun valitsee materiaalin, jota on vähän tai johon liittyy rajoituksia, asettaa luovuudelle reunaehdot. Oliko sinulla tämä asia mielessäsi?
AB: Niin, kuvamateriaali on tavallaan rajallista, mutta lehtiä on tehty ihan liikaa, ja suurimmalla osalla oli laaja levikki. Siinä on taiteellista haastetta kuin tekee kollaasia yhdestä ja samasta lehden numerosta. Jos vaikka 40–50 ihmisellä eri puolilla maailmaa olisi sama lehti, ja he yrittäisivät tehdä erilaisia kollaaseja samoista kuvista.
AK: Hei mahtava tapahtumaidea?!
AB: Minulle kollaasi on vain yksi monista kivoista taidetekniikoista. Tykkään nimikkeestä kuvataiteilija (visual artist), koska sen alla voi yhtenä päivänä tehdä kollaasia, toisena ottaa valokuvia, ja kuukauden päästä kuvata surrealistisen lyhytelokuvan.
AK: Millaista työsi on? Miksi teet sitä?
AB: Ennen koronaviruspandemiaa tein enimmäkseen töitä elokuva-alalla, ohjasin musiikkivideoita ja mainoksia. Valokuvaus ja muut kuvataiteet olivat enemmän vain harrastuksia, mutta pandemian aikana niistä tuli minulle ammatti, ja elokuvaus jäi taka-alalle. Olen nyt muutaman vuoden työskennellyt suunnittelijana ja kuvittajana ja tehnyt enimmäkseen levynkansitaidetta.
Viime vuonna tein myös skeittaukseen liittyviä töitä. Käynnistin skeittilautafirman Ukrainassa, ja olen lanseeraamassa omaa skeittilautabrändiä.
Teen enimmäkseen levynkansia. Tykkään musiikista, ja vaimoni Olga on muusikko. Minulla on paljon kavereita musiikkialalla, ja kerran perustimme ystäväni muusikko Kostya Pochtarin eli ”Postmanin” kanssa pienen indie-levymerkin nimeltä WATRA. Levynkansi on hyvin erityinen taideteos. Sen suunnitteluun ei ole olemassa mitään tarkkoja ohjeita, ja asiakas on yleensä muusikko, jolla on samanlainen musiikkimaku ja fiilikset kuin itsellä. Joskus kuva voidaan painaa vinyylilevyn kanteen ja siitä tulee osa musiikin historiaa.
AK: Miten luonnehtisit luovaa prosessiasi? Mikä siinä on parasta?
AB: Levyn kannen suunnittelija on onnenpekka, koska saa kuunnella bändin julkaisematonta musiikkia. On suuri luottamuksen osoitus, kun pääsee suunnittelemaan nuoren bändin ensisinglen, EP:n tai LP:n kannen. Levynkansitaide on ihan eri asia kuin arkisen jäätelöpakkauksen tai vastaavan suunnittelu. Se on osa bändin uraa, joka voi kestää vuosikymmeniä. Kun näyttää luonnosta ensimmäistä kertaa bändille, voi saada vastaukseksi ”juuri tätä me halusimme tähän kappaleeseen”, ja se on parasta suunnitteluprosessissa.
AK: Millainen olisi unelmaprojektisi?
AB: Tämän alana unelmaprojektini olisi suunnitella jonkin lempibändini levyn kansi. Esimerkiksi Radioheadille olisi kiva suunnitella.
AK: Hienoa. Millaisia ajatuksia HDW-festivaalin teema sinussa herättää?
AB: Jokaisen pitää pysytellä avoimena jollekin uudelle. Kun kokeilee uusia asioita, saa aina uuden ja uniikin kokemuksen. Mitä enemmän kokemuksia ihmisellä on, sitä kiinnostavampi persoona hänestä tulee.
AK: Totta. Kerro vielä tämän vuoden kuvasta. Millaisia tuntemuksia toivoisit sen herättävän ihmisissä?
AB: Ensimmäinen kuva perustuu vanhaan lehtikuvaan. Muokkasin pojan kasvoja niin, että kuvasta tajuaa sen esittävän poikaa, mutta samaan aikaan tajuaa, että se on jotain ihan uutta. Siinä on jotain tuttua ja samaan aikaan jotain täysin erilaista. Kuvia on tulossa lisää.
AK: On taianomaista, kun taiteilija luo vaikuttavan kuvan. On todella vaikeaa liikuttaa katsojan mieltä yhdellä vilkaisulla. Eli kiitos! Mitä tapahtuu seuraavaksi, miltä tulevaisuus näyttää?
Kotimaassani on sota. Venäjä käynnisti täysimittaisen sodan Ukrainaa vastaan 24. helmikuuta, ja sota jatkuu edelleen. Todellisuuteemme kuuluvat nyt ohjukset, tykit, panssarivaunut ja tuhannet venäläiset sotilaat. Toistaiseksi ainoa tulevaisuus, josta voin olla varma ja puhua, ovat Ukrainan voitto ja ilmarauha.
Andriy Boyar