Perhonen juomassa kilpikonnan kyyneliä – ja muita Iiris Riihimäen teoksia

Iiris Riihimäki on taiteilija, jonka työ koostuu kaksijakoisuudesta. Riihimäki suunnittelee, rakentaa ja luo maailmoja, joita on mahdollista nähdä lyhytelokuvissa ja helsinkiläisissä bistroissa. Suunnitelmallista ja varsin suoraviivaista tekemistä. Kuvataiteilijan työ sen sijaan kerii, suurilla pinnoilla kaarrellen, laskeutuen lopulta matkaksi muihin maailmoihin.

Iiris Riihimäki istuu olohuoneessaan Amsterdamissa ja hymyilee. “Tuntuu hyvältä valmistua pian”, lavastaja, opiskelija ja kuvataiteilija sanoo. Riihimäki on viettänyt viimeiset neljä vuotta kansainvälisesti tunnetussa Gerrit Rietveld Academiessa suorittaen taiteen kandidaatin tutkintoa. Nyt on hyvä hengähtää. “Neljä vuotta samassa paikassa on minulle aika paljon,” Riihimäki jatkaa.

Taiteilija on kotimaassaan yhä jokseenkin tuntematon lahjakkuus, mutta hänen energiaa pursuavat, värikkäät ja naivistisen oloiset teoksensa keräävät yhä suurempaa kiinnostusta. 

“Minulle on tärkeää tehdä töitä käsin”, Riihimäki kertoo. “Koen olevani maalari, mutta teen jonkin verran myös installaatioita. Lisäksi toimin lavastajana ja sisustussuunnittelijana.” Yhdistelmä toimii ja tuo työskentelyyn sekä onnistumisen tunteita että vapautta. “Minulle on tärkeää, että ympärilläni on ihmisiä, joiden puoleen voi kääntyä kun tarvitsen palautetta tai haluan vain keskustella. Ihmisiä, joihin voin luottaa täysin.”

Amsterdamin akatemiassa keskustellaan paljon. Opetus Rietweldissä rakentuu pitkälti omatoimiselle työskentelylle ja sitä seuraaville studiokeskusteluille opettajien kanssa. Opiskelijoita haastetaan jatkuvasti ja Riihimäki kokee, että ajoittain raskasta onkin ollut se, että opiskelijoiden on jatkuvasti pyrittävä tietämään, missä itse seisoo oman taiteensa kanssa. Opiskelijoita rohkaistaan myös tiedostamaan ero siinä, että tekee asioita itsensä takia – ja siinä kun omaan tekemiseen livahtavat toisten odotukset. 

“Minulle tärkeää ovat värit ja fyysiset materiaalit. En voisi esimerkiksi olla editoimassa videoita koko ajan.”

Riihimäen töissä seikkailevat myös eläimet ja muut luonnon elementit. Onko niissä luettavissa naivismia?

“Töissäni on kyllä nähtävissä naivistisia elementtejä, mutta sen sijaan koen, että tekemiseni on enemmänkin suoraa ja rehellistä.”

Iiris Riihimäki

“Ihailen kyllä ite-taiteilijoita kuten esimerkiksi suomalaista Enni Idiä, joka käytti teoksissaan paljon kissa- ja kasvimotiiveja. Hänen töitään ei ole oikeastaan arvostettu taiteen kaanonissa, vaan niitä on pidetty arkisina. Mitä ne eivät tietenkään ole.”

“Koen, että Enni Id työskenteli akateemisen taidemaailman ulkopuolella, ja että hänen värikkäät ja tyyliltään ronskit työnsä rakensivat maailmoja, jotka voidaan nähdä lapsenomaisina. Idin maailmat ovat kuitenkin hyvin syviä ja kypsiä.”

“Mielestäni onkin tärkeää haastaa ennakkoluuloja ja termistön käyttöä, sitä mikä nähdään validina taidemaailmassa.”

Riihimäki käyttää itsekin taiteellisessa praktiikassaan paljon symboliikkaa. Arkisia elementtejä, joita ei ole aina pidetty arvokkaina. Riihimäen maalaamilla suurilla pinnoilla esiintyvät värikkäät koirat, hevoset ja kukkaset. Rakentuvat maailmat eivät kuitenkaan ole lapsekkaita. 
”Olen viime aikoina tutkinut karjalaista kansanperinnettä. Se on niin kiehtovaa. Olen löytänyt tarinoita suojeluslinnuista. Ne ovat käsittääkseni pieniä, puisia lintuja, jotka aseteltiin pihapiiriin. Kuulin isoäidiltäni, että nämä linnut laitettiin pihalle suojelemaan omaa kotia ja sen ympäristöä. Sellaisia fyysisiä huolenpidon välineitä.”

Tämä kuulostaa aika Riihimäelle tyypilliseltä. Unenomaiset maailmat, joissa pehmeästi laukkaavat kaviot sekoittuvat pastellin sävyihin. 

“En oikeastaan ole kauhean kiinnostunut toistamaan tai jäämään kiinni johonkin tietyn tyyppiseen estetiikkaan, pidän liikkeen tunnusta. Pyrin työssäni jatkuvasti rikkomaan toiminta- ja työskentelytapoja. En halua, että maalauksissani ilmenee yksi, unenomainen maailma.”

Rikkominen taas tarkoittaa sitä, että taiteilija työskentelee suurten kankakaiden kanssa. Se pakottaa työskentelemään ruumiillisesti, pitkiä aikoja maalaten.

Onko se raskasta?

“Pidän siitä, että saan työskennellä asioiden äärellä, jotka ovat epäselviä. En ole valmis suunnittelemaan kokonaisuuksia, vaan lähestyn töitä niin, että vain maalaan. Tämä on työskentelytapa, joka mahdollistaa keskustelun pinnan kanssa. Voin aloittaa, uppoutua tekemiseen ja tarvittaessa vaihtaa suuntaa.”

“Työ tuntemattoman äärellä mahdollistaa mysteerien tutkailun. Uskon, että jos olisin jo aloittaessani täysin varma siitä, mitä kohti olen menossa, en varmaankaan edes aloittaisi, sillä pidän välitiloista. Maalatessa tuntuu, että käsillä on aina jokin pieni salaisuus, jota koetan selvittää.”

“Tämä ei varsinaisesti ole mukavuustila, vaan minulle tämän tyyppisessä työskentelyssä on kyse siitä, että olen sujut sen kanssa, että en oikeastaan tiedä. Että oppisin kokemaan rauhaa epävarmuuden äärellä.”

“Tämä on täysin eri praktiikka kuin se, jota harjoitan tilasuunnittelussa.”

Riihimäki tunnetaankin myös lyhytelokuvien lavastajana ja esimerkiksi helsinkiläisen bistro Bona Fiden sisustussuunnittelijana. 

“Bona Fidessä työskentelin tiiviisti valokuvaaja Emma Sarpaniemen kanssa. Halusimme yhdessä luoda ravintolaan tilan, joka ei ollut millään tavoin monokrominen, totinen tai macho, vaan jotain aivan muuta. Siitä tuli unelmaprojekti.”

Kruununhaassa sijaitsevan kortteliravintolan sisällä avautuva maailma onkin juurikin unenomainen ja herkkä – perusväreistä punaisesta ja sinisestä koostuva kokonaisuus, joka tuntuu kodikkaalta.

“Halusimme Emman kanssa rakentaa tunnelman, joka on mökkimäinen. Sellainen ihan oma maailmansa, jonne astua.” 

Kuin kaunis maalaus?

“Juuri niin! Vaikka taiteellinen praktiikkani eroaa käytännönläheisestä ongelmanratkaisutyöstä, pyrin usein samaan lopputulokseen. Toivon, että sekä maalaukseni että suunnittelemani lavastukset ja sistustukset toimivat porttien tavoin. Työni voivat olla ovia muihin maailmoihin, jotka taas rakentuvat vilpittömyydelle, herkkyydelle ja pienelle annokselle nostalgiaa.”

“Siinä on jotain herkkää, mutta ei sillä tavalla, että varovaisesti hipsutellaan. Vaan vähän kuin muisto jostain, joka on jo ollut.”

Perhonen juomassa kilpikonnan kyyneliä, niin kuin taiteilija kirjoitti sähköpostissaan ennen haastattelua?

“Juuri niin – se summaa kaiken aika hyvin.”